Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaisilta välikysymys Suomen linjasta Kreikan tilanteessa

06.03.2020 |09:15

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä aikoo jättää hallitukselle välikysymyksen Suomen linjasta siirtolaiskriisin ehkäisemiseksi. Perussuomalaiset haluaa hallitukselta selkeän linjauksen asiaan.

Perussuomalaiset haluaa tietää, miten hallitus toimii kotimaassa ja EU:ssa. Linjauksia vaaditaan siihen, miten Suomi itse toimii rajoillaan ja turvapaikkapolitiikassaan, mikäli siirtolaiskriisi puhkeaa. Lisäksi halutaan tarkennusta siihen, miten Suomi tukee Kreikkaa.

Sanna Marinin (sd.) hallituksen linja on ollut ristiriitainen, eikä se täsmentynyt eilisellä kyselytunnilla.

Perussuomalaiset toteaa, että hallitsematon siirtolaisuus vaarantaa Euroopan ja Suomen turvallisuuden sekä yhteiskuntien tasapainon. Siksi perussuomalaiset vaatii toimia laittoman siirtolaisuuden ehkäisemiseksi ja hallituksen tarkkaa linjausta.

Perussuomalaiset kutsuu muut oppositiopuolueet mukaan välikysymykseen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää