

Pieni irakilaistyttö vastustamassa lapsiaviolittoja Bagdadissa. / LEHTIKUVA
Perussuomalaisilta jyrkkä tuomio Irakin aikeille tuhota naisten ja tyttöjen ihmisoikeudet
Irakin shiiaenemmistöinen parlamentti on muuttamassa maan lainsäädäntöä siten, että miesten on mahdollista mennä naimisiin jopa 9-vuotiaiden tyttöjen kanssa. Lainmuutos rajoittaisi myös naisten oikeutta erota, saada itselleen lasten huoltajuus ja perimisoikeuteenin kajottaisiin.
Irakissa avioliiton alaikäraja on roistaiseksi 18 vuotta. Alaikäisten avioliitot ovat maassa YK:n mukaan kuitenkin yleisiä.
Lainmuutos olisi katastrofi naisten oikeuksille Irakissa ja valtava askel taaksepäin kohti takapajuista menneisyyttä.
– Lapsiavioliittojen laillistaminen ryöstäisi lukemattomilta tytöiltä heidän tulevaisuutensa ja hyvinvointinsa. Tytöt kuuluvat kouluun ja leikkikentälle, eivät kantamaan hääpukua, sanoo irakilainen tutkija Sarah Sanbar Human Rights Watchin kannanotossa.
Perussuomalaiset naisten ja lasten oikeuksien puolesta
Valtiovarainministeri Riikka Purra huomioi uutisen lapsiavioliitoista viestipalvelu X:ssä ja jakaa ohessa vahvan puheenvuoron islamisaatiosta, islamilaisesta naiskäsityksestä sekä naisten oikeuksien puolustamisesta.
Kansanedustaja Ari Koponen viestittää puolestaan, että “tyttöjen oikeuksien kannalta jälleen kuvottavia uutisia. Samaan aikaan meillä on ihmisiä, jotka sanovat, ettei ole parempia ja huonompia kulttuureita. Pidän parempana kulttuurina sitä, että pikkulapsia ei alisteta avioliittoon.”
Oikeusministeri Leena Meri on sitä mieltä, että Irakin parlamentin suunnitelma on “aivan pimeää touhua – ja esimerkki varsin takapajuisesta islamilaisesta yhteiskunnasta, jossa suunnitellaan laillistaa avioliitto 9 vuotiaan lapsen kanssa.
– Kaikki kulttuurit eivät ole yhtä hyviä, toteaa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä.
Riikka Purran vahva puheenvuoro #islamisaatio'sta, islamilaisesta naiskäsityksestä, naisten oikeuksien puolustamisesta. @ir_rkppic.twitter.com/4CKBvkpn5B
— Perussuomalaiset (@persut) November 11, 2024
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- naiskäsitys Sarah Sanbar perimiesoikeus lasten huoltajuus oikeus avioeroon avioliiton ikäraja vanhoilliset shiiamuslimit Irakin parlamentti lapsiavioliitot lasten oikeudet Ari Koponen naisten oikeudet Islamisaatio Riikka Purra Leena Meri Jani Mäkelä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Irakilaistaustainen feministi sanoo suoraan: Naista alistava kaapuasu on musta säkki

“Menet naimisiin tai kuolet” – sadat tytöt elävät Saksassa lapsivaimoina

Sukulaisten väliset pakkoavioliitot syyniin Ruotsissa

Kunniamurha on totaalisen kontrollin väline – partiarkaalisessa yhteisössä naista pidetään miehen omaisuutena
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Purra vaalitentissä: “Maahanmuuttajille itselleen tulee huomattavasti suurempi vastuu siitä, että kotoutuu yhteiskuntaan”
Uusimmat

Toimi Kankaanniemi: Vastuunkanto Suomesta leikkasi kannatusta

Tynkkynen: Takkiin tuli nyt, mutta lopussa kiitos seisoo

Purra kannusti kiitospuheessaan kenttäväkeä ja valoi uskoa tulevaan
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää