Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaisilta esitys tilapäiseksi laiksi: Huoltovarmuuden kannalta tärkeä kausityö ei vähentäisi kriisin aikana työttömyysetuuksia

02.04.2020 |16:19

Koronaepidemia ja sen torjuntatoimenpiteet aiheuttavat suuria ongelmia paitsi yrityksille myös niiden työntekijöille. Tällä hetkellä sadat tuhannet suomalaiset ovat yt-neuvottelujen piirissä. Tilanne voi kestää useita kuukausia.

Samaan aikaan huoltovarmuuden kannalta elintärkeä maatalous kärsii työvoimapulasta. Sektori on jo pitkään ollut riippuvainen ulkomaisesta kausityövoimasta, eivätkä kausityöt houkuttele kotimaisia työntekijöitä muun muassa heikosta palkkauksesta johtuen. Koronapandemiaan liittyvät matkustusrajoitukset ovat kuitenkin tehneet ulkomaisen työvoiman liikkumisen vaikeaksi.

– Työvoimaa tarvitaan maatiloille paitsi sadonkorjuuseen myös kevättöihin, ja asialla on kiire. Jos tiloilta ei saada satoa, se vaikuttaa elintarvikkeiden saatavuuteen ja hintoihin syksyllä, perussuomalaiset toteavat.

Ihmisten toimeentulo turvattava

Perussuomalaiset ehdottavat kiireellistä tilapäistä lainsäädäntöä, jonka nojalla kausityön tekeminen huoltovarmuuden kannalta tärkeissä tehtävissä ei vuonna 2020 poista työttömyysetuuksia henkilöltä, joka on lomautettu tai irtisanottu töistään koronaepidemian vuoksi.

– Tällä tavoin kausitöiden houkuttelevuus myös suomalaisten silmissä kasvaa, ihmisten toimeentulo voidaan turvata, eikä maataloustyönantajille koidu ylimääräisiä palkkakustannuksia, jotka siirtyisivät tuotteiden hintoihin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää