

LEHTIKUVA
Perussuomalaisilta arvostelua ulkomailta tulleiden ohjauksesta: Kukaan ei ole vieläkään kentällä vastassa – ”Miten tämä on mahdollista?”
Perussuomalaiset arvosteli tänään kyselytunnilla Helsinki-Vantaan lentokentällä annettavaa koronavirukseen liittyvää opastusta riittämättömäksi. Lentokentälle saapui vielä perjantaina 180 lentoa, ja Suomeen on kriisin alkamisen jälkeen saapunut jopa 200 000 riskialueilla, muun muassa Italiassa ja Espanjassa oleskellutta henkilöä.
Lentokentällä pyöritetään kuulutuksia ja näyttöpäätteillä ilmoituksia, joissa pyydetään ihmisiä menemään karanteenia vastaaviin oloihin kahdeksi viikoksi, mutta terveysviranomainen ei ole näitä ihmisiä vastassa.
– Monet eivät kuule tai välitä ohjeista. He siirtyvät kentältä eteenpäin, ympäri Suomen, jopa julkisissa liikennevälineissä. Finavia ei voi tehdä viranomaisten toimia, Rajavartiolaitoksella ei ole valtuuksia, THL:n asiantuntijoille maahan saapuvat ihmiset tulivat kuulemma yllätyksenä, ja ministeriössä oli tietokatkos, perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra luetteli.
– Kysyn hallituksella, miten tämä on mahdollista, kuka on tehnyt virheen? Mitä te aiotte tehdä näiden ihmisten tavoittamiseksi? Onko tilanne nyt muuttunut?
Pääministeri Sanna Marin (sd.) vastasi, että ihmisten on omatoimisesti mentävä karanteeniin kahdeksi viikoksi maahan saavuttuaan. Hän myönsi, ettei kentällä ole ollut riittävän selkeitä ohjeita, mutta Marinin tietojen mukaan ongelmiin olisi puututtu ja niitä olisi pyritty ratkaisemaan.
https://www.facebook.com/tatjana.aidanjuuri/videos/10158049482872488/
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho tenttaa hallitusta kyselytunnilla. 3 min 50 sek. Facebook-video.
Riittävätkö varmuusvarastot?
Perussuomalaiset kantoi huolta myös sairaaloiden suojausvälineiden riittävyydestä. Purran mukaan sairaaloista, kotihoidosta, hammashoidosta ja vastaavilta aloilta kuulee huolta siitä, että erilaisia suojausvälineitä, kuten hengityssuojia, ei ole riittävästi.
– Maanantaina kerrottiin, että huoltovarmuusvarastot avataan ja tarvikkeita kuljetetaan yksiköihin riittävästi. Viestit vähissä olevista suojista eivät kuitenkaan ole loppuneet, Purra huomautti.
Purra kysyi hallitukselta, kuinka pitkään kriisiin varmuusvarastojen välineet riittävät ja mihin perustuvat väitteet, että Suomi on hyvin varautunut koronapandemiaan.
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) totesi, että Suomessa on varauduttu varautumissuunnitelman mukaisesti. Huoltovarmuusvarastosta on. Pekosen mukaan toimitettu miljoonia kappaleita välineitä sairaaloihin ja että varmuusvarastoja täydennetään jatkuvasti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Helsinki-Vantaa tartuntataudit karanteeni epidemia lentokenttä koronavirus Rajavartiolaitos viranomaiset THL Riikka Purra Aino-Kaisa Pekonen Sanna Marin Finavia perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Mitä nopeammin epidemia saadaan kuriin, sitä nopeammin päästään eroon myös poikkeustilasta

Halla-aho: Rajat vuotavat edelleen kuin seula

Turvapaikanhakijat voivat lampsia maahan, vaikka rajat suljetaan – Purra: Hallituksen linjaus on periaatteena irvokas

Purra kehottaa viranomaisia viestimään avoimemmin koronatilanteesta: ”Ymmärrän, että on tarve välttää paniikin luomista, mutta kyllä demokraattisessa valtiossa kansalaiset kestävät kuulla tosiasioita”

Italian epidemia pahenee joka rintamalla – Etelä-Italiassa pelätään tragediaa

Tavio: Suomi tarvitsee johtokeskuksen ja komentoketjun

Turtiainen: Koronaromahdus ajaa Suomen ahtaalle – ”Hallitus on antanut THL:n johtaa maata”

Tavio: Suomalaista hoitohenkilökuntaa ei saa lähettää Espanjaan

Juvonen: Sikainfluenssasta ei sittenkään opittu – hengityskonepula oli jo silloin tiedossa
Viikon suosituimmat

Millä ihmeen logiikalla oman äidin kuoleman sureminen on väärin?
KOMMENTTI | Netti on netti ja ryönää täynnä, mutta on tilanteita, joissa kiukunpuuskassa kirjoittaminen ei tuota järkeviä tuloksia.

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

Keskusta lipuu huumemyönteiselle linjalle – puheenjohtaja Kaikkonen äänesti eduskunnassa huumeiden käyttöhuoneiden puolesta
Eduskunnan äänestystulos 91-66 varmisti eilen sen, että Suomeen ei tule huumeiden käyttöhuoneita. Kuitenkin keskustan eduskuntaryhmästä löytyi tukea huumehuoneille, jopa puoluejohtoa myöten, sillä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen äänesti huumeiden käyttöhuoneiden puolesta.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää