LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisille näytettiin ovea Helsingin budjettineuvotteluista: Helsinki-lisän palauttaminen oli liikaa vaadittu
Perussuomalaiset osallistuivat sunnuntai-iltaan asti Helsingin kaupungin budjettineuvotteluihin. Neuvotteluille tuli kuitenkin loppu sunnuntai-iltana, kun muut puolueet eivät olleet valmiita keskustelemaan pienten lasten kotihoidontuen ns. Helsinki-lisän palauttamisesta.
– Olisimme halunneet helpottaa varhaiskasvatuksen kriisiä palauttamalla Helsinki-lisän, mutta valitettavasti se ei käynyt muille puolueille ja meille näytettiin ovea, kummastelee perussuomalaisten valtuustoryhmän varapuheenjohtaja ja budjettineuvottelijana toiminut Nuutti Hyttinen.
– Perussuomalaisten lähtökohtana neuvotteluihin oli veronkorotusten vastustaminen, velkaantumisen hillitseminen ja keskittyminen kaupungin ydintoimintoihin. Emme hyväksy toimenpiteitä, joilla tavallista työssäkäyvää tai eläkkeellä olevaa helsinkiläistä veronmaksajaa kuritetaan, jotta vihervasemmiston suosimia erityisryhmiä voitaisiin rahoittaa, perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja budjettineuvottelijana toiminut Mika Raatikainen lataa.
Rahaa ei saa tuhlata vieraskieliseen opetukseen
Perussuomalaisten tavoitteena oli myös turvata mieluummin kaikkien lasten koulukirjat kuin vieraskielisten lasten omankielinen opetus, joka ei ole lakisääteinen palvelu.
– Koulutuksessa halusimme panostaa pienempiin ryhmäkokoihin ja siihen, että kaikille oppilaille on tarjolla kunnolliset oppimateriaalit. Sen sijaan emme hyväksy rahan tuhlaamista vieraskieliseen opetukseen, Hyttinen korostaa.
Turhat rönsyt karsittava
Kriisiaikana perussuomalaisten mukaan on panostettava sote-palveluihin ja karsittava turhat rönsyt.
– Vaadimme mm. Pelastuskoulun rahoituksen turvaamista sekä palkkaohjelmaa, jolla palomiesten palkat saadaan muun pääkaupunkiseudun tasolle. Sosiaali- ja terveyspuolella vastustamme vanhusten ja vammaisten palveluihin kohdistuvia säästöjä.
– Kriisiajan huoltovarmuuden takaamiseksi vaadimme myös Hanasaaren ja Salmisaaren voimaloiden alasajon keskeyttämistä. Jotta helsinkiläiset eivät joutuisi kohtaamaan kiertäviä sähkökatkoja, voimaloiden käyttöä on jatkettava niiden teknisen käyttöiän loppuun, Hyttinen ja Raatikainen tiivistävät perussuomalaisten linjan.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lakisääteiset palvelut vieraskielinen opetus sähkökatkot palomiehet Helsingin pelastuskoulu sote-palvelut Helsingin valtuustoryhmä veronkorotukset Helsinki-lisä Varhaiskasvatus Mika Raatikainen Nuutti Hyttinen kotihoidontuki Huoltovarmuus Velkaantuminen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset esittivät kuntalaisäänestystä Malmin lentokentästä – Helsingin valtuusto torppasi esityksen
Perussuomalaiset: Helsingin säilytettävä oma energiantuotanto kriisitilanteessa
Perussuomalaiset: Kantaväestön vähenemisen syyt Helsingissä selvitettävä
Perussuomalaiset: Mitä Helen ja Helsinki aikovat tehdä energian hinnannousun hillitsemiseksi?
Puisto ja Vallin huolestuneita velkaantumiskehityksestä: ”Valtio joutumassa ottamaan mittavasti lisävelkaa pelkkään korkojen maksuun”
Perussuomalaiset: Brysselin komissaarit koettelevat jälleen kansallisvaltion kestävyyttä
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".
Panttivankien vapautuksesta mauton spektaakkeli – terroristijärjestö Hamas antoi helvetistä palanneille karamelleja sekä diplomin
Kolmen israelilaisen panttivangin 470 päivää kestänyt helvetti päättyi mauttomalla tavalla terroristijärjestö Hamasin järjestämään viimeiseen nöyryytykseen. Helvetistä palanneet naiset saivat lähtiäislahjaksi terroristien valokuvia, Gazan kartan sekä karamelleja diplomin kera. Riippumattoman median on päästävä pikaisesti Gazan alueelle selvittämään, mikä on totuus propagandan takana.