

Autoja jonossa Vaalimaan rajanylityspaikalla. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset vaatii hallitukselta toimia viisumien myöntämisen keskeyttämiseksi venäläisille – ”Alkaa jo hävettää, että rajaa ei ole vielä saatu kiinni”
Lukuun ottamatta eräitä korkean profiilin demarivaikuttajia ja osin vihreitä eduskunnassa alkaa olla yhtenäinen tahtotila venäläismatkailun rajoittamiseksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne vaatii nyt hallitusta ryhtymään ripeästi toimeen. – Hallituksella on kaikki keinot edistää viisumien myöntämisen keskeyttämistä, mikäli hallituksen selkeä enemmistö vain sitä haluaa.
Suomen valtiojohdossa paine kasvaa venäläisten turistiviisumien myöntämisen rajoittamisesta.
Ukrainassa jo liki puoli vuotta hyökkäyssotaa käyneen Venäjän valtion kansalaiset voivat edelleen melko vapaasti saapua Suomeen, ja samalla halutessaan jatkaa täältä matkaa muualle Eurooppaan.
Venäjän ja Suomen välisessä liikenteessä matkustaja tarvitsee viisumin. Pelkästään 1.-22. heinäkuuta välisenä aikana Venäläisille onkin myönnetty Suomeen yli 10 000 viisumia.
Useat EU-maat, esimerkiksi Latvia ja Tšekki, kuitenkin lopettivat viisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille jo keväällä. Myös perussuomalaiset vaatii viisumien myöntämisen keskeyttämistä, kuten sittemmin myös muun muassa Viro on jo tehnyt.
Venäläisten shoppailu- ja rentoutumislomat Suomessa ja Suomen kautta Euroopassa raivostuttavat oikeutetusti monia. Turistiviisumien myöntämisen keskeyttäminen on perusteltua, kuten Viro on tehnyt.
Tämäkään asia ei tosin juttelulla ratkea, vaan hallitukselta vaaditaan toimia.
— Riikka Purra (@ir_rkp) July 24, 2022
Suomen lähimaat keskeyttivät viisumien jakamisen
Viron ex-ulkoministerin Eva-Maria Liimetsin mukaan viisumien myöntämistä voidaan jatkaa vasta sitten, kun Venäjä on lopettanut sotatoimet Ukrainassa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne vaatii myös välitöntä keskeyttämistä viisumien myöntämisestä venäläisille, ja korostaa, että monet muutkin Suomen lähimaat ovat näin tehneet.
– Nyt kaikkien Venäjän naapurien tulisi toimia yhteisessä rintamassa. Tilanne on se, että me emme voi enää sulkea silmiämme Venäjän rumalta toiminnalta siten, että annamme maan kansalaisten matkustaa vapaasti Suomeen ja Suomen läpi.
Ranne huomauttaa, että samaan aikaan, kun Venäjä tuhoaa pommittamalla Ukrainaa, Venäjän kansalaiset voivat osin kiertää Venäjää vastaan kohdistettuja pakotteita shoppailemalla Suomessa.
– Euroopassa on sotatila, joten nyt meidän on käytettävä kaikki keinot kyykyttää Venäjää, jotta se lopettaisi sotatoimet.
Yksityiset pakotteetkin pyörivät
Viisumien myöntämisen rajoittamista vastaan on argumentoitu esimerkiksi sillä, että ”tavallisia venäläisiä” ei tulisi rangaista hirmuhallitsija Vladimir Putinin toimien vuoksi. Ranne huomauttaa, että tässä hetkessä ei ole mahdollista miettiä erikseen ”hyviä ja pahoja” venäläisiä.
– Nyt on vain pakko toimia yhteisten käytäntöjen mukaan muiden maiden kanssa. On myös muistettava, että poikkeuksiakin on, esimerkiksi kaksoiskansalaisuuden omaavien kohdalla, ja että viisumien myöntämisen keskeyttäminen koskisi lähtökohtaisesti vain uusia viisumeja.
Venäläismatkailun rajoittaminen luonnollisesti vaikuttaa Suomen, varsinkin itäisen Suomen yritysten myyntivolyymiin. Venäläiset tunnetusti ovat aiemmin innolla hamstranneet Suomesta etenkin Oltermanni-juustoja.
Ranne huomauttaa, että pariin edeltävään vuoteen nähden venäläismatkailun rajoittaminen ei kuitenkaan tarkoittaisi isoa muutosta.
– Jo pelkästään koronan vuoksi ostosmatkailu on ollut jumissa pitkään, joten isompaa muutosta ei olisi havaittavissa. Parempi on vain pitää yhdessä tiukka linja. Yritysten menetettyä myyntiä kaakkoisessa Suomessa voi pyrkiä kompensoimaan esimerkiksi alueellisella EU-tuella.
Tosin venäläisiin kohdistuu yksityisten yritysten ”pakotteita” jo nyt myös Suomen rajojen sisäpuolella. Esimerkiksi Lappeenrantalainen autoliike Auto-Suni on kieltäytynyt myymästä varaosia venäläisostajille. Linjaus on tullut varaosien maahantuojilta ja valmistajilta, ja se perustuu EU:n Venäjää vastaan asettamiin pakotteisiin.
Demarit menivät EU:n taakse
Italiassa lomailevaa pääministeri Sanna Marinia (sd) sijaistava Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen sanoi aiemmin tällä viikolla, että Suomessa ei tällä hetkellä ole valmistelussa turistiviisumien myöntämisen lopettamista Venäjän kansalaisille. Tuppurainen vetoaa EU-politiikkaan ja Tuppuraisen mukaan asiassa olisi toimittava yhdessä EU-kumppaneiden kanssa.
Tuppuraisen puoluetoveri Kimmo Kiljunen ei myöskään kannata rajoituksia viisumeihin, sillä Kiljusen mielestä Suomen ja Venäjän välillä tulee pitää yllä suhteita nimenomaan kansalaisten tasolla.
Ranne sanoo, että häntä jo hävettää se, että rajaa ei ole vielä saatu kiinni.
– Hävettää Suomen puolesta se, että me muka emme voisi lopettaa viisumien myöntämistä edes väliaikaisesti. On myös muistettava, että Ukrainasta on paennut sotaa paljon ihmisiä, joita on nyt myös Suomessa. Ei ole oikein, että samaan aikaan hyökkääjävaltion kansalaisilla on samaan aikaan vapaa pääsy tänne reissaamaan ja shoppailemaan, se ei vain toimi.
Ranne sanoo, että eräitä korkean profiilin demarivaikuttajia ja osin vihreitä lukuun ottamatta eduskunnassa alkaa olla yhtenäinen tahtotila venäläismatkailun rajoittamiseksi. Kansanedustaja vaatiikin nyt hallitusta ryhtymään ripeästi toimeen.
– Hallituksella on kaikki keinot edistää viisumien myöntämisen keskeyttämistä venäläisille, mikäli hallituksen selkeä enemmistö sitä haluaa. Pääministeri Marin kuitenkin on tällä hetkellä piilossa julkisuudelta, joten asiaan ei saada selkoa. Eihän tämä hyvältä näytä, Ranne sanoo.
Yle teki oharit kansanedustaja Ranteelle
Myös Ylen A-studiossa keskusteltiin eilen siitä, pitäisikö itäturistien maahantuloa rajoittaa Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Ylen Studioon keskustelemaan oli saatu kansanedustajat Ben Zyskowicz (kok) ja Hanna Holopainen (vihr).
Myös Ranne oli kutsuttu mukaan, mutta Yle teki viime hetkellä oharit ja torppasi ps-kansanedustajalta pääsyn ohjelmaan.
– Sain ensin puhelimitse kutsun tv-lähetykseen, jossa piti olla aiheena myös Uniper-sotkun jälkiselvittelyt. Minulle kerrottiin puhelimessa, että saan myöhemmin tiedon, ketkä muut ovat tulossa ohjelmaan mukaan.
Ranteelle yllättäen ilmoitettiin myöhemmin tekstarilla, ettei häntä sittenkään kaivata mukaan ohjelmaan. Syytä ei kerrottu, sillä Ranteelle sanottiin vain, että ”aiheet ja vieraat ovat muuttuneet”.
– Ilmeisesti Yle ei vain halunnut perussuomalaisia mukaan keskustelemaan viisumeista ja Uniperista, vaan tila haluttiin antaa kokoomukselle ja vihreille, Ranne hymähtää.
Myös kansanedustaja Jani Mäkelä kommentoi tapausta somekanavillaan.
Medialle tuli hätä että perussuomalaisten ei saa kertoa kannattavan venäläisten turistiviisumien poistamista. Siksi yle puliveivasi nopealla aikataululla perussuomalaiset ulos A-studiosta keskustelemasta aiheesta ja hoiti niin, että nettijuttuunkaan ei ”saatu” ryhmän kommenttia.
— Jani Mäkelä (@JaniMakelaFi) July 25, 2022
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Eva-Maria Liimets viisumit maahantulo Hanna Holopainen kaksoiskansalaiset matkustajat Kimmo Kiljunen kansanedustajat Rajavalvonta Tytti Tuppurainen Vladimir Putin Sanna Marin Ben Zyskowicz Lulu Ranne Viro Ukraina Yle Venäjä vihreät perussuomalaiset SDP hallitus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Venäjän rikollisen kansanmurhahallinnon edustajat karkotettava Suomesta

Halla-aho: Suomen aiemmalla valtiojohdolla oli asennevamma Venäjän suhteen

Jussi Halla-ahon 20 teesiä Ukrainan sodasta: Venäjän aggressioon on vastattava samalla mitalla

Rajalakiuudistus on perussuomalaisille poliittinen työvoitto – Purra: ”Suomalaiset voivat nyt nukkua yönsä paremmin”

Perussuomalaiset saivat vaatimuksensa läpi valiokunnassa: Koko itäraja voitava sulkea poikkeustilanteessa

USA:n senaatti vaatii Venäjän julistamista terroristivaltioksi – mitkä olisivat sen seuraukset?

Venäläisten ostosmatkailu Suomessa kiihtynyt, tavaraa viedään rajan yli suuret määrät vientikiellosta huolimatta – Jani Mäkelä: “Tilanne koettelee kansalaisten oikeustajua”

Venäläistä energiaa virtaa edelleen länteen – Kansanedustaja Jussi Wihonen: Miten estetään Venäjä-pakotteiden kiertäminen?

Immonen: Matkustaminen Suomeen ei ole ihmisoikeus
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää