Artikkeli kuva

KUVAKAAPPAUS/EDUSKUNTA

Perussuomalaiset vaati eduskunnassa hallitusta puuttumaan katuväkivaltaan ja jengirikollisuuteen – keskustan ja vasemmistoliiton ministereitä alkoi naurattaa

24.11.2022 |21:23

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen ja maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen purskahtivat nauruun kyselytunnilla, kun hallitukselta vaadittiin puuttumista räjähdysmäisesti kasvavaan katurikollisuuteen.

Eduskunnan kyselytunnilla nähtiin tänään erikoinen reaktio hallituksen edustajilta, kun hallitukselta vaadittiin ripeitä toimia laajasti rehottavaan katuväkivaltaan ja jengirikollisuuteen puuttumiseksi.

Joko on aika herätä ja myöntää ongelma?

Perussuomalaisten kansanedustaja Veijo Niemi luetteli hallitukselle rikollisuutta koskevia uutisotsikoita tältä vuodelta.

– Vantaalla väkivaltaisten katuryöstöjen aalto, Tampereella puukotukset kasvussa, ryöstöjen määrä kasvanut ja nuorten väkivalta räjähtänyt pääkaupunkiseudulla. Siinä on teille otsikoita, mitä te olette asialle tehneet?

Niemi mainitsi myös, että yli puolet nuorista ryöstäjistä Helsingissä on maahanmuuttajataustaisia ja jopa 95 prosenttia katujengien jäsenistä on nimen ja etnisyyden perusteella ulkomaalaistaustaisia.

– Joko on aika herätä ja myöntää ongelma? Me perussuomalaiset haluamme tiukkoja toimia. Enää ei riitä ymmärtäminen, päänsilittely ja maahanmuuttajien kotoutustoimien vaatiminen.

Opposition huolet eivät kiinnosta

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas) ja maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk) eivät ministeriaitiossa korvaansa lotkauttaneet opposition huolille, sillä molemmat puhkesivat kesken kaiken makeaan nauruun.

Ministerien naurunremakka nähtävissä videoklipissä 13 sekunnin kohdalla.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää