PS ARKISTO
Perussuomalaiset vaati autoilun ja asumisen hinnanalennuksia kyselytunnilla – ei vastakaikua hallitukselta
Perussuomalaiset ovat esittäneet tuntuvia veroalennuksia polttoaine- ja sähköhintoihin. Näin perussuomalaiset helpottaisivat erityisesti eläkeläisten, pieni- ja keskituloisten palkansaajien sekä lapsiperheiden asemaa.
– Suomen maailman kunnianhimoisimman ilmastokurjistamisen hallitus sen sijaan tekee innolla toimia, joista ei ole ilmastolle mitään hyötyä, mutta joista on merkittävää haittaa sille ainoalle asialle, jota hallituksen pitäisi puolustaa, eli maallemme ja sen asukkaille, perussuomalaisten kansanedustaja Jouni Kotiaho hämmästeli suullisella kyselytunnilla.
– Yksikään muu puolue ei perussuomalaisten lisäksi puhu näiden toimien kustannuksista, kokonaisuudesta ja konkreettisista seurauksista. Arvoisa hallitus, milloin te aiotte alentaa asumisen ja autoilun hintaa?
Saivartelua maailmanmarkkinahinnasta
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) sanoi, ettei polttoainehinnan kova nousu johdu verotuksesta tällä hetkellä vaan maailmanmarkkinahinnasta, joka on lähes nelinkertaistunut. Verohelpotuksiin hän ei ottanut mitään kantaa, eikä ilmastotavoitteilla ole Lintilän mukaan merkitystä nykyisessä hintojen nousussa.
– Te ette pääse pakoon sitä faktaa, että teidän politiikallanne asuminen ja autoilu kallistuvat, yritysten kilpailukyky heikkenee ja kuluttajahinnat kasvavat, kun logistiikkakustannukset menevät hintoihin, Kotiaho kuittasi Lintilälle.
– Perussuomalaisella politiikalla näin ei käy, vaan ihmisten lompakoihin jää enemmän rahaa asumisen ja autoilun halventuessa ja yrityksille jää enemmän varaa työllistää. Asia on hyvin yksinkertainen. Me rahoittaisimme veroalennukset leikkaamalla toisarvoisista ja haitallisista asioista kuten maahanmuutosta ja kehitysavusta.
Lisää korotuksia luvassa – vaalien jälkeen
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra halusi muistuttaa syksyn budjettineuvotteluista, joissa hallitus jäi vihreän kunnianhimon vangiksi ja papereihin kirjattiin varauma uusista ilmastotoimista ensi vuoden keväällä.
– Yllätys, yllätys, nämä uudet toimet kuten kansallinen liikenteen päästökauppa kerrotaan suomalaisille vasta aluevaalien jälkeen, Purra arvioi.
– Tämä pakkokeino nostaa polttoaineiden hintaa entisestään niin paljon, että kuluttajalta loppuvat rahat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansallisen liikenteen päästökauppa ilmastokurjistaminen aluevaalit polttoaineiden hinnankorotukset toissijaiset menokohteet Mika Lintilä asuminen ja liikkuminen sähkön hinta Jouni Kotiaho palkansaajat autoilijat kustannukset Yritykset Riikka Purra Eläkeläiset perussuomalaiset hallitus kehitysapu verotus lapsiperheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset esittää sähkön ja polttoaineiden veron alentamista neljänneksellä: Keskivertoperheelle lähes 500 euroa enemmän käteen vuodessa – hallituksen vaihtoehdosta tulossa 1 200 euron lisälasku
Purra: Vain kilpailukykyinen teollisuus voi turvata hyvinvointiyhteiskunnan – “Hallitus vesittää pienetkin kilpailukykyä parantavat teot”
Purra: Hiilivuodon tukkiminen on ympäristöteko – ”Jos Suomi tekee liian radikaaleja ilmastotoimia, tuotanto siirtyy muualle”
Bensalitran hinta jo lähes kaksi euroa – Luukkanen: Punavihreä hallitus siirtää Suomea takaisin 1800-luvulle – ”Kurjistaminen näkyy joka paikassa”
Perussuomalaiset vaatii kohtuutta autoilun kustannuksiin – hallitus vastaa panostaneensa kävelyyn! Jutussa video
Suomessa on nyt EU-alueen kolmanneksi kallein bensa – Tavio: ”Autoilijoilta kerätään rahaa, joka menee kehitysapuna Afrikkaan”
Perussuomalaiset esittää työn ja yrittämisen verotuksen keventämistä – kaikissa tuloluokissa kaikille kansalaisille enemmän rahaa käteen
Euroalueen hintojen nousu kaikkien aikojen ennätykseen – omikron-koronamuunnos voi lisätä poliittisten päätösten myötä tuotannon pullonkauloja
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää