Artikkeli kuva

Hallitus ei tingi ilmastotavoitteistaan, vaikka suomalaiset kärvistelevät kalliiden polttoaine- ja sähkölaskujen kanssa. / LEHTIKUVA

Perussuomalaiset tyytymättömiä hallituksen toimiin ja viestintään energiakriisissä: ”Ongelmalliseen energia- ja ilmastopolitiikkaan puuttuminen ei näytä maistuvan”

08.09.2022 |17:50

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kysyi eduskunnan kyselytunnilla energiakriisin hoidosta. Hallituksen toimiin ja viestintään tyytymätön Purra muistutti perussuomalaisten varoittaneen kriisistä jo vuosi sitten.

– Varoituksistamme välittämättä hallitus on ajautunut kuin tuuliajolla käsillä olevaan energiakriisiin. Miljardeja viskellään johdannaisten vakuudeksi paniikkinappula pohjassa ja suunnitellaan monimutkaisia tukihimmeleitä, Riikka Purra moittii.

Ilmastoutopialle pitää tulla loppu

Purran mielestä kyse ei ole mistään yllätyksestä tai yksinomaan Venäjän toimista, vaan riskeistä, jotka ovat olleet jo pitkään tiedossa. Hallitus ei ole kuitenkaan reagoinut tilanteeseen ajoissa, ja toimenpidekokonaisuudet ovat joko valmistelematta, tai niitä ei suostuta esittelemään.

– Perussuomalaiset on varoittanut nousevasta energiakriisistä jo viime syksynä. Olemme esittäneet sekä akuutteja että rakenteellisia korjaustoimia. EU-pöytiin on vietävä Suomen viesti siitä, että sähkölle tarvitaan EU:n laajuinen hintakatto, päästökauppa on keskeytettävä ja rauhoitettava ilmastoutopia realiteettien tasolle ottamalla voimalat käyttöön, Purra sanoi.

Purra suuntasi kysymyksensä työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilälle, mutta ei ollut tyytyväinen vastaukseen. Ongelmalliseen energia- ja ilmastopolitiikkaan puuttuminen ei näytä hallitukselle maistuvan, tai siitä ei uskalleta puhua.

– Perussuomalaiset haluaa vastauksia Fortumiin ja sähkömarkkinoihin liittyviin kysymyksiimme ja kansalaisten huoliin, Purra painotti.

Windfall-verossa ei ole mitään järkeä

Erityisesti Purraa huolestutti EU-komission ehdottama malli niin sanotusta windfall-verosta, eli energiayhtiöiden kohtuullisen tuoton ylittävien voittojen verottamisesta EU:n toimesta siten, että kerättyjen varojen käyttämisestä päättäisi EU. Käytännössä esitys verottaisi Suomen vähäpäästöisten sähköntuottajien “ylisuuria” voittoja ja jakaisi ne rahat vielä täsmentämättömän menettelyn mukaan EU-maille.

Purra pitää outona, että Suomea verotettaisiin rajusti siitä, että energiavirheemme eivät ole yhtä syviä kuin muilla, ja sitten rahat lahjoitettaisiin niille, joiden virheet ovat suurimmat.

– Tässä ei ole mitään järkeä. Eduskunta on ilmoittanut kannakseen, että se vastustaa tulonsiirtounionia, EU:n veroja ja uusia tukivälineitä. Onko hallitus valmis toteuttamaan eduskunnan tahdon ja ilmoittamaan, että tämä ei Suomelle käy, ja että mahdollinen windfall-vero on toteutettava kansallisesti? Purra kysyi.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää