

Välikysymystä jättämässä perussuomaisten Riikka Purra ja Ville Tavio sekä Liike Nytin Harry Harkimo. / MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaiset: Työn kannattavuus ja huoltovarmuus vaarassa – hallitus vain kiristää ruuvia
Perussuomalaiset jätti yhdessä kristillisdemokraattien ja Liike Nytin kanssa tänään välikysymyksen energia- ja polttoainehinnoista. Puolueet vaativat hallitukselta vastauksia siihen, millä toimilla hallitus aikoo puuttua räjähtäneisiin liikkumisen ja asumisen kustannuksiin, jotka näkyvät jo muun muassa ruuan hinnassa ja kiihdyttävät ostovoiman laskua eli inflaatiota.
Perussuomalaiset esitti viime syksynä, että hallituksen ajamaa maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa pitää maltillistaa niin, että hiilineutraalisuustavoite siirretään vuoteen 2050 eli samaan vuoteen kuin EU:n tavoite.
– Pienen maan, jossa etäisyydet ovat pitkiä ja auto välttämätön, ilmasto kylmä, julkinen talous rapakunnossa ja vientisektori energiaintensiivinen, pitäisi tehdä asiat vakaalla harkinnalla eikä lähteä keulimaan kansainvälisten lisäpisteiden toivossa. Tärkeimpiä kilpailijamaitamme kovempi hiilineutraalisuustavoite antaa aivan suotta etumatkaa muille. Se on omille kintuille potkimista. Varsinkin kun itse ongelmaan eli ilmastonmuutokseen Suomen muita suuremmalla ”kunnianhimolla” ei ole vaikutusta, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomautti.
Hinnat vaikuttavat työn kannattavuuteen
Purra muistutti, että yhä useampi pitkiä etäisyyksiä töihin ajava joutuu miettimään, kannattaako työnteko.
– Polttoaineet ovat vaikeasti korvattavia tuotteita, ja monen on mahdoton välttää niiden käyttöä esimerkiksi työmatkailussa. Polttoainehintojen nousu ei vähennä liikkumisen tarvetta. Energian kallistuminen on jo siirtynyt erityisesti ruoan ja asumisen hintoihin.
– Kun maatalouteen pian tullaan kohdistamaan lisää ilmastotoimia, hinta nousee edelleen. Samalla suomalaisen ruoantuotannon asema heikkenee entisestään, ja maatalousyrittäjät pakkaavat kimpsujaan. Tämä kaikki on peruuttamattoman haitallista omavaraisuudellemme, Purra luetteli.
Purra totesi, etteivät yksinomaan ilmastotoimet ole hinnannousuun vaikuttaneet, mutta niillä on selvä vaikutuksensa kokonaisuudessa.
– Eikä etenkään nyt pidä olla ymmärtämättä, että energia- ja ilmastopolitiikalla on myös merkittäviä turvallisuuspoliittisia vaikutuksia – lännen virheet lisäävät Venäjän kykyä ja halua kiristää niillä kahdella asialla, joita sillä on, energiaviennillä ja sotilaallisella voimalla.
Hallitukselta tulossa lisää haitallisia toimia
Hallituksesta on luvattu, ettei polttoaineiden verotusta enää kiristetä tällä hallituskaudella, mutta hallitus on korottamassa hintoja jakeluvelvoitteen nostolla. Liikenteen päästökaupasta ja ruuhkamaksuistakin puhutaan. Kilometriveroa autoilijoiden paikannuksineen on väläytetty tuoreeltaan.
Purra esitti, että polttoaineen pakkojakeluvelvoitteen laskeminen olisi valtiontalouden tasapainottamisen näkökulmasta tehokkain tapa laskea polttoainehintoja, koska se tapahtuisi ilman välittömiä vaikutuksia kertyvien verojen määrään.
– Tätä ei voi liikaa korostaa: Ilmastotoimien tarkoitus on nostaa hintoja ja vaikuttaa sitä myötä päästöjen ehkäisyyn. Ei se ole vahinko. Mikäpä siinä, jos se karsisi turhaa kulutusta ja ympäristölle haitallisia toimia siellä, missä se on järkevää ja kustannustehokasta. Ongelma on siinä, että se kohdistuu tässä tapauksessa päästöjään huomattavasti jo vähentäneen, kansalaisia tappiin asti verottavan maan työssäkäyntiin, yrittämiseen ja ihmisten arjen välttämättömiin toimiin.
– Suomessa ei riitä enää huolestuneisuus ja päivittely. Kansalaiset tarvitsevat näkymän siitä, miten tilannetta tullaan helpottamaan, Purra vaati.
Perussuomalaiset alentaisi polttoaineverotusta
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio puolestaan muistutti puheessaan, että hallitus toteutti eduskuntavaalien jälkeen historiallisen suuren polttoaineveronkorotuksen.
– Euroopan komission joulukuun 2021 lopussa julkaiseman tilaston mukaan Suomessa dieselin hinta on Euroopan toiseksi kalleinta, Tavio muistutti.
Perussuomalaiset ovat esittäneet vaihtoehtobudjetissaan veronkorotuksen perumista ja samaa perussuomalaiset vaatii välikysymyksellä
Hallituksen lupaukset jääneet puheiden tasolle
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) sanoi lokakuussa 2020 A-studiossa, että polttoaineveron nostaminen voitaisiin kompensoida täysimääräisesti sekä vähävaraisille että syrjäseudulla asuville. Kun Harakalta kysyttiin, miten kompensaatio toimisi, hän vastasi: ”Pankkitilille ilmestyy rahaa.”
– Eipä ole tilillä näkynyt rahaa, Tavio kuittasi
Kokoomus tukee hallituksen politiikkaa
Kokoomus ei allekirjoittanut välikysymyksen kirjauksia liian kireiden ilmastotoimien haitasta ja olisi halunnut poistaa vaatimukset ilmastotoimien järkevöittämisestä. Näihin muutoksiin perussuomalaiset ei suostunut.
– Kokoomusta ei voitu valitettavasti ottaa mukaan välikysymykseen, koska heidän mielestään Suomen tulee toteuttaa muita EU-maita tiukemmat ilmastotoimet. Miksi pohjoisessa pitkien välimatkojen maassa, jolla on jo lähtökohtaista kilpailuhaittaa, tulee omatoimisesti lisätä kilpailuhaittaansa liioitelluilla ilmastotoimilla? Tavio kysyi.
– Välikysymys on hallitukselle, mutta hallituksen ilmastopolitiikkaa tukevalta kokoomukselta voi toki myös kysyä: Miksi Suomen tulee toteuttaa ilmastotavoite vuoteen 2035 mennessä, kun muu EU toteuttaa sitä vasta vuoteen 2050 mennessä?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- polttoaineiden hinnankorotukset asuminen ja liikkuminen ostovoima sähkön hinta Huoltovarmuus Välikysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Polttoaineveroa kevennettävä – “Maailmanmarkkinatekijät eivät selitä korkeita hintoja”

Koskela: Hallitus jättää mittavan laskun seuraajilleen

Perussuomalaiset Naiset: Polttoaine- ja energiahintojen aiheuttamaa huoltovarmuusuhkaa ei pidä vähätellä

Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset: Maatalouden kannattavuus heikkenee hälyttävän nopeasti – toimia tarvitaan nyt

PS: Maatalouden hätätila julistettava – välittömiä aputoimenpiteitä nyt

Mäenpää huolissaan Suomen huoltovarmuudesta: Tilanne on äärimmäisen vakava

Luukkanen Helsingin Sanomien gallupista: Kannatuksen “romahdus” on katsojan silmissä – “Nyt on kaikki temput käytössä”

PS asuntopoliittisesta kehittämisohjelmasta: Asuntopolitiikka on alistettu vihreälle ideologialle – keskituloisilta asumiskustannukset vievät jopa puolet tuloista

Julkisen talouden suunnitelma 2023-2026 nojaa hallituksen itsepetokseen – “Nykymenolla Suomi kohtaa jokaisen uuden kriisin entistä huonommassa kunnossa”
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää