

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Työllisyys- ja osallisuusaste yli 75 prosenttiin jo tulevalla hallituskaudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehto piti tänään ryhmäpuheenvuoron eduskunnassa, missä käsiteltiin valtioneuvoston tulevaisuusselonteon kakkososaa.
– Käsiteltävänä nyt oleva valtioneuvoston tulevaisuusselonteon toinen osa ”Ratkaisuja työn murroksessa”, on käytännössä vasta keskustelualoite. Ensimmäinen osio ”Jaettu ymmärrys työn murroksesta”, joka on Suomen tulevaisuuden suurimpia haasteita, oli täällä keskustelussa reilu vuosi sitten.
– Hallituksen tulevaisuusselonteon toisen osan pääasiallisena tavoitteena on tunnistaa työhön liittyviä toivottavia tulevaisuuksia, päätöksentekotarpeita sekä yhteiskunnallisia kysymyksiä. Nämä tulevat pääosin tulevien hallitusten pohdittaviksi ja ratkaistaviksi, muutoksina lainsäädännössä ja etenkin sosiaaliturvassa, Lehto aloitti.
Työ monipuolistuu ennennäkemättömällä tavalla
Nyky-yhteiskunnassa työn tekemisen muodot ja työsuhteet moninaistuvat. Alustatalous, tekoäly, robotiikka ja digitalisaatio tuovat nopeita toimintaympäristön muutoksia alati kiihtyvällä tahdilla.
– Työntekijän ja yrittäjän suhde muuttuu ja yhä useampi työntekijä ajautuukin yrittäjäksi tulevaisuudessa. Halusi tai ei. Tämä edellyttää päätöksentekijöiltä vastaamista näihin muutoksiin.
– Selonteko käsittelee sosiaaliturvan muutoksia ja tulevaisuuden uudistuksia siihen. Uskomme siihen, että jos pystymme yhdistämään sosiaalietuudet, ansiotulon ja pääomatulot sosiaaliturvakaareksi tai hyvinvointikaareksi, niin saamme nostettua työllisyys- ja osallisuusasteen yli 75 prosenttiin jo tulevalla hallituskaudella. Mallissamme tulot netotettaisiin välittömästi ja tukien maksatukseen ei tulisi katkoja, jos lyhyitä työpätkiä otetaan vastaan, Lehto esitti.
Kotimainen työ- ja yrittäminen aina etusijalle
Perussuomalaiset uskovat, että meillä on vielä paljon kotimaista käyttämätöntä työvoimaa reservissä.
– Luotamme kotimaiseen työhön ja työntekijöihin. He ovat ennenkin nostaneet Suomen kuopasta laman aikaan, mutta nyt keski- ja pienituloiset ovat jääneet sinne kuoppaan itse. Työn murroksessa on huolehdittava kotitalouksien ostovoimasta, koska murros koskee eri lailla erityyppisiä kotitalouksia.
– Me perussuomalaiset emme halua helpottaa halpatyövoiman tuloa maahamme jakamaan kotimaiset työmarkkinat. Emmekä myöskään halua jakaa sosiaaliturvaamme vastikkeetta ulkomaalaisille työntekijöille, taikka muille maahanmuuttajille tulevaisuudessakaan, Lehto painotti.
Murros on otettava hallintaan
Perussuomalaiset ymmärtävät isänmaan edun.
– Tämän johdosta on etumme olla mukana teknologian murroksessa, sen sijaan että seuraisimme perässä muiden johtamaa muutosta. Olemme vakuuttuneita myös siitä, että työn murros on hallittava viisaasti ja pitkällä aikavälillä, jotta pääsisimme parempaan työelämään ja hyvinvointiin. Luonnollisesti tämä tuo mukanaan uudet korkeat teknologiat, mukaan lukien robotiikan ja tekoälyn, halusimme sitä tai emme.
– Tekoälyn ja koneoppimisen yksi suuria lupauksia on, että ihmiset pystyvät yhdistelemään osaamistaan entistä saumattomammin sekä koneiden että toisten ihmisten kanssa, usein ajasta ja paikasta riippumatta. Työtehtäviä voidaan myös pilkkoa entistä joustavammin. Täten työn tekeminen ei ole enää välttämättä sidottu tiettyyn paikkaan, eikä välttämättä tiettyyn aikaankaan, ryhmäpuheenvuorossa todettiin.
Elinikäiseen oppimiseen panostettava
Perussuomalaiset ovat kuitenkin erittäin huolissaan tietyistä ammattiryhmistä ja niiden työpaikkojen säilymisestä.
– Näemme, että tällainen kehitys johtaa valitettavan usein myös korkeisiin työttömyyslukuihin ja epävarmuuteen toimeentulosta. Näitä yhteiskunnallisesti isoja muutoksia ei tule toteuttaa hallitsemattomasti.
– Tämä haastaa myös nykyisen koulutusjärjestelmän perusperiaatteet. On yhä vaikeampi ennakoida sitä, mille osaamiselle on kysyntää ja kuinka paljon osaajia eri ammatteihin tulee kouluttaa, ja aivan kuten selonteko toteaa, niin yhä harvempi tutkinto antaa edellytykset sille, että on relevanttia työtä läpi elämän. Tämän johdosta onkin panostettava elinikäiseen oppimiseen jatkossa voimallisemmin.
Työ tulevaisuuden hyväksi ei lopu
Koulutus on perussuomalaisten mielestä myös todennäköisin ratkaisu nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn.
– Lopuksi vielä pari sanaa tulevaisuustyöstä eduskunnassa. Kestävän kehityksen ja tulevaisuustyön yhteyksiä tulee edelleen tiivistää. Kokonaisuudessaan työ on saanut kiitosta laajalta joukolta sekä päätöksentekijöitä että eri ammattiryhmiltä.
– Tulevaisuustyö on pitkäjänteistä ja sitä tulee jatkaa, koska vain siten voimme olla mukana kehityksen jatkumossa ja sen eturintamassa, Lehto muistutti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- suomalainen työ ja yrittäminen tulevaisuusselonteko yrittäjä Työmarkkinat työntekijä Tekoäly Digitalisaatio perussuomalaiset koulutus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho varoittaa liiasta kunnianhimosta ilmastopolitiikassa: ”Jos Suomen teollisuus savustetaan Kiinaan, siinä häviävät sekä Suomi että ilmasto”

Immonen: Suomalaista työtä puolustettava

Ronkainen: Pieni- ja keskituloisten ostovoimasta pidettävä huolta – “Suomessa elää 440 000 syvästi köyhää ihmistä”

Halla-aho: Yrityksille on luotava olosuhteet menestyä, jolloin niillä on mahdollisuus ja kyky palkata ihmisiä ja maksaa palkkaa, jolla pystyy elämään
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää