

LEHTIKUVA/ARKISTO
Perussuomalaiset translaista: Sukupuoli ei ole ilmoitusasia eikä mikään ihmisoikeussopimus vaadi sellaista oikeutta – hallituksen esitys sotii biologiaa vastaan
Perussuomalaiset hiillosti hallitusta – ja myös kokoomusta – tänään translaista eduskunnan kyselytunnilla. Myös kokoomus tukee hallituksen esitystä, jonka mukaan sukupuolta voisi jatkossa vaihtaa omalla ilmoituksella. Juridista sukupuolta voisi muuttaa vuoden välein.
– Vihervasemmistolaiset hallituspuolueet kokoomuksen tuella katsovat, että kenen tahansa – ei vain transihmisten – pitää voida vaihtaa sukupuolta omalla ilmoituksellaan kerran vuodessa ilman mitään lääketieteellistä selvitystä, perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri hämmästeli.
– Sukupuolten lisäksi sotkette isä ja äiti -käsitteet. Isä voisi vaihtua ilmoituksella äidiksi ja äiti isäksi, jos henkilö vaihtaa sukupuoltaan. Toisaalta äiti voi olla myös mies, ja mies voi synnyttää. Kaikki tämä aiheuttaa hämmennystä lapsissa ja monissa ihmisissä. Ihmiset kokevat tämän biologian vastaisuutena, Meri totesi.
Mitä kouluissa tullaan opettamaan biologiasta?
Meri kysyi opetusministeri Li Anderssonilta (vas.) pitääkö hänen mielestään jatkossa opettaa koulujen biologian tunneilla, että sukupuoli on asia, joka on jokaisen ihmisen itsensä määriteltävissä ja päätettävissä, biologisesta totuudesta välittämättä.
Ministeri Andersson ei suostunut kertomaan näkemystään asiasta vaan totesi, että poliitikot eivät päätä siitä, mitä oppikirjoissa lukee. Hän vetosi opetussuunnitelmaan, joka tunnustaa sukupuolen moninaisuuden, ja paikalliset opetussuunnitelmat tehdään paikallisesti.
Mikään sopimus ei vaadi tällaista lakia
Meri huomautti, että toisin kuin usein annetaan ymmärtää, mikään ihmisoikeussopimus ei vaadi Suomea toteuttamaan hallituksen esitystä sukupuolen itsemäärittelystä.
Meri nosti esille myös lain riskit, mikäli biologinen mies voi esiintyä naisena.
– Jatkossa sukupuolensa naiseksi ilmoittanut henkilö on lähtökohtaisesti päästettävä naisten vessoihin, pukuhuoneisiin ja pesutiloihin. Vankilassa hänet olisi sijoitettava naisten osastolle. Vastaava laki on ulkomailla johtanut häiriö- ja uhkatilanteisiin, kun biologinen mies on ollut naisten tiloissa.
Tunteen perusteella ei lakeja muuteta
– Maailma muuttuu monella tapaa, mutta yksi haastava asia on se, että jokainen ihminen omassa kehossaan kokee tunnetta, että tuntuu mukavalta tai ei tunnu. Kyllä me joudumme tunnustamaan, että kaikille tämä tunne ei ole niin automaattisesti yhteiskunnan puolelta määritellyllä tavalla maistuva, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) muotoili vastauksessaan.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio huomautti, ettei lakeja tule säätää tuntemusten perusteella.
– Perussuomalaiset ei kiistä sitä, etteikö ihmisillä olisi aina ollut näitä kokemuksia ja sukupuoliristiriitoja. On vain toinen kysymys, ollaanko eduskunnassa lainsäätäjänä todella säätämässä lakeja vähemmistökokemusten ja -tuntemusten pohjalta. Vai pitäisikö kuitenkin Suomessa vallita laki ja järjestys? Kai biologisilla faktoilla on merkitystä? Tavio totesi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sukupuolen itsemäärittely sukupuolen vaihtaminen ilmoituksella Biologia ihmisoikeussopimukset transihmiset vihervasemmisto sukupuoli Translaki Leena Meri Ville Tavio Krista Kiuru Li Andersson Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Yritys typistää sukupuolet ilmoitusasiaksi on askel kohti järjettömyyttä – “Tämä woketus ja sekoilu on mennyt liian pitkälle”

Rantanen sivalsi kokoomusta eduskunnan translakikeskustelussa: ”Miten te voitte kannattaa tätä lakia?”

Peltokangas translaista: Sairasta ideologiahumppaa – ”Sukupuolen vaihtaminen omalla ilmoituksella ja ilman lääkärin lausuntoa ei ole mikään ihmisoikeus”

Perussuomalaiset: Hallituksen esitys translaiksi hylättävä – mahdollistaa mittavat väärinkäytökset

Elomaalta naseva vertaus translain haittavaikutuksista naisten kilpaurheiluun: ”Jos minua Ms. Olympia ‑kilpailussa vastassa olisi ollut Arnold Schwarzenegger, en olisi pärjännyt”

Mäenpää translaista: ”Täysin järjenvastainen esitys”

Vihervasemmisto teki sukupuolesta ilmoitusasian – kokoomuksen tuella

Transmies tappoi kuusi ihmistä kristillisessä koulussa – Yhdysvaltain media huolissaan ampujan “väärinsukupuolittamisesta”
Viikon suosituimmat

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.
Uusimmat

Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain

Antikainen: Elokapina tulee lakkauttaa
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää