Martti Kainulainen Lehtikuva
Viikon 47/2013 luetuin
Marraskuu 2013 luetuin
Perussuomalaiset torppasi Laura Rädyn tolkuttoman palkankorotuksen
Kevan toimitusjohtajan Merja Ailuksen eroon johtanut nimitys- ja palkkiosotku saa yhä oudompia sävyjä. Kevan hallituksen puheenjohtaja Laura Räty (kok) kritisoi poliittisia virkanimityksiä, mutta unohtaa mainita, että hänet itsensä on nimetty kokoomuksen mandaatilla sekä Kevan hallitukseen että Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtajaksi. Lisäksi Räty on ollut itse alkuvuoden aikaan osallisena palkankorotussotkussa, jossa hyvällä hallintotavalla on niin sanotusti pyyhitty pöytää.
Helsinkiläinen kaupunginhallituksen jäsen, kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) kertoi tapauksesta Scripta-blogissaan. Hänen mukaansa Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen esitti vuoden 2012 joulukuussa Rädyn ja muiden apulaiskaupunginjohtajien palkan korottamista 144 803 eurosta 159 288 euroon vuodessa. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr.) esitti vastaavasti, että kaupunginjohtajan palkkaa nostettaisiin 190 380 euroon vuodessa. Palkankorotus olisi tuottanut Pajuselle korkeammat ansiot kuin New Yorkin pormestarille. Halla-aho kuvasi palkankorotusesityksiä “tolkuttomiksi”.
Perussuomalaiset nostivat asiasta metelin ja tekivät ensin palkankorotusesityksistä hylkäysesityksen, joka ei menestynyt. Asiaa ei kuitenkaan jätetty silleen. Halla-aho kuvaa toisessa blogikirjoituksessaan tapahtumien jatkoa:
– Palkankorotusasia palasi kaupunginhallitukseen 11.3.2013. Varavaltuutettu Pekka Tiusanen (ps.) oli tehnyt perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta oikaisuvaatimuksen, jossa edellytettiin palkankorotuspäätösten kumoamista mm. siksi, että kaupunginjohtaja Pajunen ja apulaiskaupunginjohtaja Sauri olivat tosiasiallisesti jäävejä toimimaan esittelijöinä toisiaan koskevassa asiassa.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok) totesi esittelyssään, että menettely on ollut omiaan aiheuttamaan epäilyksiä puolueettomuudesta:
– On katsottava, asiaa objektiivisesti arvioiden, että tällaisessa menettelyssä saattaa syntyä perusteltu epäilys viranhaltijoiden puolueettomuudesta asiakokonaisuuden käsittelyn yhteydessä.
Perussuomalaisten ärhäkkä toiminta johti siihen, että kaupunginjohtajiston palkankorotustoiveet lopulta kariutuivat. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Rauhamäki ilmoitti toukokuussa, ettei hän aio esitellä palkankorotuksia.
Ja niin Laura Rädynkin oli tyydyttävä 144 803 euron vuosipalkkaan.
Matias Turkkila
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Helsingin johtajiston tolkuttomille palkankorotuksille stoppi
IL: Demareilta jälleen räikeä poliittinen virkanimitys – puoluetoverille n. 9400 eur/kk
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää