Perussuomalaiset: Tiestön heikko kunto ja yhteyspuutteet aiheuttavat merkittäviä kustannuksia
Kansanedustaja Jari Ronkainen kommentoi tänään eduskunnassa liikennejärjestelmästä tehtävää suunitelmaa. Perussuomalaiset pitävät tärkeänä, että liikennejärjestelmäämme kehitetään pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti.
– Nykyisin väylien heikko kunto ja yhteyspuutteet aiheuttavat miljoonien tuntien aikamenetykset sekä ihmisille että yrityksille. Aika on rahaa. Kalliit autot ja muut liikennevälineet, mm. raskas kalusto, liikkuvat hitaasti ja jopa pysähtelevät. Voidaan sanoa, että Suomessa kolmen miljoonan auton kapasiteetti on tehottomassa käytössä. Tästä syntyy mittavat taloudelliset tappiot. Niitä voidaan vähentää liikenteen järkevällä investointi- ja kehittämispolitiikalla, Ronkainen kommentoi.
PS peräänkuuluttaa ilmastopolitiikkaan tolkkua. SDP:n ja vihreiden korkealentoiset suunnitelmat eivät vakuuta.
– Perussuomalaiset varoittavat siitä, että kiireellä syntyy kauaskantoisia virheellisiä päätöksiä. Siksi vaadimme harkintaa ja tarkkoja laskelmia jokaisen päätöksen pohjaksi. Liikenteessä tämä on erityisen tärkeää.
– Hyvänä tai oikeastaan huonona esimerkkinä haluamme nostaa esiin Sdp:n vaatimuksen 750 000 sähköautosta. Tämä järjetön ehdotus vaatisi suuret pääomat kotitalouksilta. Latauspisteverkostoa ei ole. Mikä tärkeintä, Sdp ei ole vastannut kysymykseen, mistä saadaan tarvittava sähkö. Kun pakkanen paukkuu 30 asteessa ja lähes kaikki 750 000 autoa ovat yhtä aikaa latauksessa, tarvitaan monta uutta ydinvoimalaa, joita Sdp vastustaa. Samaan aikaan teollisuuden pitää pyöriä ja kotitalouksien ja muiden kuluttajien saada sähköä. Pörssisähkön hinta nousee taivaisiin. Kuka tämän maksaa, Sdp?
– Vihreiden vaatimuksia en viitsi edes käsitellä, koska ne ovat täysin utopistisia, Ronkainen kuittasi.
Ronkainen kommentoi eduskunnassa Valtioneuvoston valtakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa ja sen valmistelua.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.