

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset: Terveyskeskuspalveluautot täydentämään sotea – ”Ratkaisu kaikkiin niihin tilanteisiin, joissa lähipalvelua ei ole saatavilla”
Perussuomalaisille olennaista on varmistaa, että suomalaisilla on joka puolella maata mahdollisuus päästä lähiterveysasemalle, eikä palveluita keskitetä vain maakuntakeskuksiin tai ruuhka-Suomeen pitkien välimatkojen päähän. Yksi tapa varmistaa palveluiden piiriin pääseminen on se, että palvelut tuodaan sinne, missä ihmisetkin ovat.
Perussuomalaiset esittää Suomalainen ensin -aluevaaliohjelmassaan liikkuvia terveysasemia eli terveyskeskuspalveluautoja kaikille uusille hyvinvointialueille takaamaan terveyspalvelujen piiriin pääsemisen kansalaisille.
Perussuomalaisille olennaista on varmistaa, että suomalaisilla on joka puolella maata mahdollisuus päästä lähiterveysasemalle, eikä palveluita keskitetä vain maakuntakeskuksiin tai ruuhka-Suomeen pitkien välimatkojen päähän.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on selkeästi korostanut, että perussuomalaiset valtuutetut tulevat puolustamaan lähipalveluita kaikilla hyvinvointialueilla. Uusimmat kannatusmittaukset osoittavat, että perussuomalaisten linjalla on kansan tuki.
Uhkana palveluiden karkaaminen keskuksiin
Valitettava tosiasia on, että Suomessa on viime vuosina jouduttu lakkauttamaan terveysasemia. Sote-uudistuksen myötä konkreettisena uhkana on edelleen eräiden pienten yksiköiden lakkauttaminen ja palveluiden karkaaminen suuriin keskuksiin.
Perussuomalaiset kuitenkin haluaa, että terveyskeskukset ja terveyspalvelut säilyvät jatkossakin kunnissa. Yksi tapa täydentää julkisia sotepalveluita on terveyskeskuspalveluautot, joista löytyy paitsi lääkäri, tarvittaessa myös laboratorio ja muut vastaavat palvelut.
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen sanoo, että ajatuksen tasolla liikkuvia terveyspalveluja on pohdittu jo aiemmilla eduskuntakausilla sotea valmisteltaessa, mutta toistaiseksi ideaa ei ole Suomessa hyödynnetty laajasti.
Kaikki raha ei ole kiinni seinissä
Juvosen mukaan kumipyörillä liikkuvat terveyspalvelut olisivat vastaus kohtaamisongelmaan asiakkaan ja palveluntarjoajan välillä.
– Terveyskeskuspalveluautoilla palvelut voidaan säilyttää lähipalveluina. Jo tälläkin hetkellä on mahdollista esimerkiksi ottaa röntgenkuvia tai järjestää hammashoitopalveluita bussin sisällä. Idea on siis toimiva ja se vaatii vain hyvinvointialueilla laajempaa käytännön toteutusta, Juvonen sanoo.
Liikkuvat terveyspalvelut ovat eräiltä osin todellisuutta jo tänä päivänä. Suomessa voi jo nyt käydä hakemassa esimerkiksi punkkirokotteen tai influenssarokotteen palveluautosta, joka saapuu sinne, missä palvelun tarvitsijatkin ovat.
Myös monet sote-alan palvelupäälliköt perussuomalaisten tavoin katsovat, että liikkuvat terveyspalvelut ovat entistä enemmän tulevaisuuden juttu. Kun kaikki raha ei ole kiinni seinissä, tarjolla on enemmän palveluja ja hoitavia käsiä.
Helpottaisi purkamaan terveyskeskusten ruuhkia
Juvonen katsoo, että liikkuvalla terveyspalvelun yksiköllä olisi monia erilaisia tehtäviä, ennen kaikkea kyse olisi palvelun tuomisesta niiden ihmisten lähelle, joilla ei ole mahdollisuutta matkustaa pidempää matkaa hoitopalvelun luokse.
– Erityisesti ajatellen ikääntyviä tai liikuntarajoitteisia henkilöitä, palvelujen tuominen heidän lähelleen olisi suuri apu, jos palveluja ei ole muuten saatavilla lähialueella. Kyse ei ole vain syrjäseuduista, sillä yhtä lailla lähipalveluista voi olla pulaa myös kaupungeissa ja lähiöalueilla. Liikkuva terveyspalvelu siis olisi ratkaisu kaikkiin niihin tilanteisiin, joissa lähipalvelua ei ole saatavilla.
– Ihmisten lähelle saapuva palvelu samalla myös helpottaisi purkamaan terveyskeskuksien ruuhkaa, kun kaikkien ei enää tarvitsisi hakeutua terveyskeskukseen jonottamaan laboratoriokokeisiin tai röntgeniin.
Joustavuutta ja kustannustehokkuutta
Liikkuvat palvelut tuovat samalla mukanaan joustavuutta ja kustannustehokkuutta. Juvonen korostaa, että liikkuvia terveysasemia olisi mahdollista varustaa hyvin useita erilaisia käyttötilanteita varten.
– Autossa voi hyvin olla monia tutkimusvälineitä, jolloin on mahdollista tehdä esimerkiksi ultraäänitutkimusta. Jossain autossa voisi myös olla hoitopöytä ja miksei myös erikseen tutkimushuone, jossa lääkäri tai erikoislääkäri voi ottaa vastaan potilaita. Jos liikkuva terveysasema rakennetaan bussin sisälle, jo yhden päivän aikana lääkäri ehtii ottaa vastaan paljon potilaita, Juvonen sanoo.
Hän toteaa, että yhtä hyvin hammashoidon palveluja olisi mahdollista tarjota liikkuvan terveyspalveluyksikön puitteissa.
– Mahdollisuuksia on paljon, eivätkä ne ole kiinni mistään muusta kuin toteuttamisesta. Meillä suomalaisillahan on jo osaamista ja kokemusta kenttäsairaaloiden rakentamisesta, tarvittaessa sellainen saadaan pystyyn vaikka hiekkakentälle, joten miksi me emme pystyisi rakentamaan autoon yksiköitä, joilla voidaan tarjota ihmisille terveydenhuollon hoitopalveluja ja tutkimusta.
Juvonen huomauttaa, että korona-aika on entisestään korostanut tarvetta oikea-aikaiseen hoitoon pääsylle.
– Vanhusväestön osuus on tulevaisuudessa kasvussa, joten terveydenhoitopalvelujen tarve ei ainakaan ole vähenemässä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- terveyskeskuspalveluautot aluevaaliohjelma lähipalvelut hammashoito terveyskeskus hoitoonpääsy rahoitus sote-uudistus Riikka Purra perussuomalaiset Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ajaako keskusta enää suomalaisten ja haja-asutusalueiden asiaa?

PS haluaa vahvistaa kansan ostovoimaa keventämällä veroja ja leikkaamalla turhasta – Ranne: “Valtion tehtävä on palvella suomalaisia, siihen ei kuulu minkäänlainen maailmanparantaminen”

Leena Meri: Sote-hallintoon hupenevat miljardit olisi pitänyt kohdistaa perusterveydenhuollon resursseihin – ”Veronmaksajien rahaa kuluu paljon, mutta palvelut eivät parane”

Perussuomalaisten aluevaaliohjelma laittaa asiat tärkeysjärjestykseen: ”Rahaa Suomessa on, se vaan menee nyt muualle kuin suomalaisten hyväksi”

Julkinen sotejärjestelmä on kriisissä – ”Kaikki voimavarat pitäisi kohdistaa suomalaisten ihmisten auttamiseen, hoitamiseen, parantamiseen ja pelastamiseen”

Hoitajapulaa ei ratkaista hallituksen keinoilla – Purra: ”Meidän tulee korjata alan ongelmia eikä peitellä niitä EU:n ulkopuolisella maahanmuutolla”

Perussuomalaiset eivät hyväksy uutta verottajaa ja veronkorotuksia – ”Sote-uudistus ei korjaa yhtään ongelmaa, mutta luo uusia”

Ranne: Uusi himmeli ja vanhat kujeet eivät sotea pelasta – “Ongelmia ei ratkaista lisäämällä loputtomasti hallintoa ja rahaa, vaan muuttamalla tekemistä”

Purra: Vaaleja ei kaivata lisää vaan vähemmän – yhdistämällä paikallis-, alue- ja eduskuntavaalit tuettaisiin demokratiaa
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.