Perussuomalaiset tekee tutkintapyynnön poliisille asuntojonomainosten poistamisen takia
Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL päätti eilen perussuomalaisten asuntojono-vaalimainosten poistamisesta. Päätöksen teki kaupungin laitoksen toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski. Perussuomalaiset jättää tänään poliisille asiasta tutkintapyynnön.
PS perustelee tutkintapyyntöä seuraavasti:
”Kun perusoikeutta rajoitetaan julkisoikeudellisessa päätöksenteossa, niin tälle tulee olla olemassa peruste, jonka tulee sananvapauden kohdalla olla se, että rajoitetun puheen/viestinnän sisältö rikkoisi jotakin toista perusoikeutta. Tällaista ei ole väitetty tapahtuneen.
Harhaanjohtavuuteen emme ota kantaa sen vuoksi, että vaikka HKL voisikin asettaa omassa kaupallisessa toiminnassaan ts. mainostilan tarjoamisessa harhaanjohtavuuden kriteeriksi sille, että mainoksia ei hyväksytä sisällöllisesti eikä mainostilaa tarjota, niin tässä kohtaa mainostila on jo tarjottu ja kyse on mainoksen poistamisesta. Poistamispäätös ei ole kaupallista toimintaa, vaan julkisen vallan käyttöä.
Katsomme, että mainokset on jo sisällöllisesti hyväksytty, kun ne on asetettu esille. Poistamispäätös ei ole enää ns. asiakkaiden valintaa yhdenvertaisin kriteerein.
Summa summarum: päätös poistaa mainokset on julkisen vallan käyttämistä ja koska päätös rajoittaa sananvapautta, HKL:n päätös tulee perustella ns. korkeammin kriteerein kuin vetoamalla HKL:n ja JCDecaux:n väliseen sopimukseen mainosten sisällöstä (ts. vetoamalla harhaanjohtavuuteen ym. mainonnan eettisiin sääntöihin, jotka eivät ole perusoikeuksia).”
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Julkisoikeuden professori: Vaalimainontaan puuttumisen tulisi olla korkean kynnyksen takana – ”Kysymys on demokraattisten oikeuksien toteutumisesta”
JCDecaux ja HKL päättivät lähteä omine lupineen repimään perussuomalaisten vaalimainoksia – näin kommentoi PS:n piirijohtaja Johannes Nieminen
Tällainen on perussuomalaisten sensuroitu Asuntojono-mainos – mitä mieltä sinä siitä olet?
Helsinki puuttuu vaalimainontaan, perussuomalaisten Johannes Nieminen: Mainos ei ole virheellinen, eettinen neuvosto ei voi ottaa kantaa poliittiseen mainontaan
Helsingin kaupunki puuttui vaaleihin repimällä PS-vaalimainokset alas – tällaisen tutkintapyynnön puolue teki poliisille
Päätoimittajalta: PS:n asuntojonomainoksessa ei ole virhettä, sensurointipäätös on järjetön, riehuva laitavasemmisto kyvytön sietämään opposition puhetta (video)
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää