PS ARKISTO
Perussuomalaiset tekee kaikkensa, että Suomi säilyy turvallisena ja hyvänä maana nuorille
Perussuomalaiset ja tämä hallitus tekee kaikkensa, että Suomi säilyy turvallisena ja hyvänä maana nuorille nyt ja tulevaisuudessa, ilmoitti perussuomalaisten ryhmäpuheen välikysymyskeskustelussa pitänyt kansanedustaja, puolueen sivistysvaliokuntavastaava Ari Koponen.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen aloitti puheenvuoronsa huomauttamalla välikysymyksen olevan opposition järein ase, mille soisi arvokkuutta. Tästä nuorten tulevaisuutta koskevasta välikysymyksestä välittyy mielikuva, että Suomen nuorison tila on hälyttävä. Sitran tänä vuonna julkaistun tulevaisuusbarometrin mukaan suomalaisilla on vahva usko tulevaisuuteen. Etenkin nuoret suhtautuvat tulevaisuuteen innokkaasti.
– Ristiriita välikysymyksen tekstiin on siis selvä. Huolissaan ovat ainoastaan oppositiopuolueet omasta kannatuksestaan, jota he yrittävät kohentaa nuorten pahoinvoinnin kustannuksella, Koponen totesi.
Turvallisuus kaikki kaikessa
Nuoret eivät ole maailman huolille immuuneja. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, katujengien luoma turvattomuuden tunne, ilmastoahdistusta lietsova pelottelu ja koronavirus ovat aiheuttaneet ahdistusta aikuisillekin. Turvallisuuden eteen kuitenkin tehdään toimia.
– Turvallisuus on kaikki kaikessa – varsinkin nuorten tulevaisuudessa – ja sen eteen teemme lukuisia toimia. Kohotimme ulkoista turvallisuuttamme Nato-jäsenyydellä sekä lisäämme nyt sisäistä turvallisuutta poliisien määrää nostamalla. Katujengirikollisuuteen puutumme tiukasti maahanmuutto- ja kriminaalipolitiikan kautta, sanoi Koponen.
Pois tukiriippuvuudesta
Koponen oli huomannut, että välikysymystä lukiessa saa sen käsityksen, että työttömyys ja etuuksien varassa kituuttaminen on perin normaali tapa elää tämän päivän Suomessa.
– Välikysymyksessä maalataan toivottomuutta ja apeutta sekä ollaan ohjaamassa suomalaisia tukiriippuvuuden alhoon. Me taas haluamme jarruttaa menojen kasvua ja luoda työpaikkoja.
– Oppositiota kuunnellessa moitteita tulee yhtäältä säästöistä ja toisaalta välttämättömistä työmarkkinauudistuksista, joita olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Hallitus helpottaa palkkaamista työmarkkinauudistuksilla ja tekee työnteosta kannattavampaa.
– Nuorten helpompi pääsy työelämään kiinni tuo taloudellista itsenäisyyttä, itsevarmuutta, vakautta ja tunnetta siitä, että kyllä minä osaan ja kyllä minä pärjään! Taloutemme syöksykierre vain jatkuisi, jos kokeilisimme turhaan jo toimimattomaksi todettuja keinoja. Nuorisoamme kohtaan olisi turmiollista jatkaa edellisen hallituksen linjalla, Koponen sanoi.
Suomi on loistava maa opiskella
Koponen kertoi tämän hallituksen olevan hyvin tietoinen koulutuksen haasteista.
– Oppimistulokset ovat romahtaneet ja levottomuus lisääntynyt. Perussuomalaisten mielestä pitää palata askelia taaksepäin, koska inkluusio, itseohjautuvuus ja ilmiöoppiminen eivät ole tuottaneet toivottuja tuloksia. Maailman muuttuessa monimutkaisemmaksi ja älylaitteiden tuottaessa älyttömyyksiä lasten ja nuorten silmille tarvitaan opintielle tukea, turvaa ja perustaitoja. Digihömpästä tulee siirtyä kohti digiviisautta.
Koposen mielestä Suomi on loistava maa opiskella. Suomessa ei peritä yliopistoissa kymmenien tuhansien eurojen lukukausimaksuja. Oppivälineet ja koululounas ovat maksuttomia peruskoulussa ja toisella asteella. Opettajamme ovat edelleen maailman parhaimpia. Näistä upeista asioista huolimatta parantamisen varaa on. Opettajat ja oppilaat tarvitsevat työ- ja koulurauhan. Tähän tarvitaan myös rajoja, koska ne ovat aidosti rakkautta.
– Tämä hallitus nostaa perusopetuksen perusrahoitusta, joka on vaalikauden loputtua 200 miljoonaa euroa nykyistä suurempi. Tässäkin taloudellisessa ahdingossa hallitus nimenomaan tukee nuorten tulevaisuutta miljoonien eurojen panostuksella.
– Me perussuomalaiset olemme hallituksessa, jotta Suomi on hyvinvointiyhteiskunta myös tulevaisuudessa. Me perussuomalaiset olemme hallituksessa, jotta suomalaisten tulevaisuus ja turvallisuus ovat etusijalla. Me perussuomalaiset ja tämä hallitus ovat ennen kaikkea jo syntyneiden ja syntymättömien suomalaisten sukupolvien puolella.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Venäjän hyökkäyssota kriminaalipolitiikka Nato-jäsenyys inkluusio katujengit välikysymyskeskustelu ilmastoahdistuksen lietsominen koronavirus Ari Koponen ryhmäpuheenvuoro perusopetus oppimistulokset Sitra Maahanmuuttopolitiikka Turvattomuus Turvallisuus Välikysymys koulutus nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Hallituspuolueiden nuorisojärjestöt arvostelevat välikysymyksen jättänyttä oppositiota: Velkaantuminen on nuorten tulevaisuudesta leikkaamista
Antikainen: Itärajalla meneillään hybridioperaatio – onneksi sisäministerinä on perussuomalainen
Hallitus työskentelee määrätietoisesti yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi – oppositio on jättänyt läksynsä lukematta
Hallitus siivoaa sosiaalidemokraattien ja keskustan sotkuja – “Suomalaisen hyvinvointivaltion turvaaminen edellyttää säästöjä ja sopeuttamista”
Garedew: Lyhytnäköinen vihervasemmisto pyrkii välikysymyksellään mustamaalaamaan välttämättömät uudistukset
Yhä useampi nuori katsoo tulevaisuutta toiveikkaana – samaan aikaan pahoinvointi keskittyy osalle nuorista
Valtiovarainministeri Purra: Ensiasunnon ostajat lähtivät liikkeelle – markkinoilla on tarjontaa, hinnat alhaalla ja korot ovat laskeneet
Oikeusministeri Leena Meri: Nöyryytysväkivalta huolestuttaa ja pelottaa nuorisoa – ”Hallitukselta on tulossa toimia nuorten turvaamiseksi”
Mira Nieminen huolissaan nuorten tulevaisuudesta – “Epävarmassa maailmassa nuoret tarvitsevat toivoa ja kokemusta siitä, että he voivat vaikuttaa tulevaisuutensa suuntaan”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää