

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset: Tärkeintä on aina itsenäisyyden turvaaminen ja kansallisen turvallisuuden varmistaminen
Hallituksen esitys laiksi väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi on parhaillaan eduskunnassa täysistunnon käsiteltävänä. Perussuomalaisten kansanedustajat pitävät puheenvuoroissaan tiukasti hallituksen esityksen puolta.
Rami Lehtinen muistuttaa, mikä on tämän lain tarkoitus.
– Ensimmäisen pykälän mukaisesti tämän lain tarkoitus on torjua vieraan valtion Suomeen kohdistamaa vaikuttamista, joka tapahtuu maahantulijoita hyväksikäyttämällä.
– Siis torjua koko ilmiö, eikä vain pyrkiä jotenkin selviämään vieraan valtion vihamielisestä vaikuttamisesta. Lisäksi tällä lailla on tarkoitus estää kansainvälistä ihmiskauppaa ja vähentää uhriksi joutuvien määrää.
Lehtinen muistuttaa myös siitä, miten aina kun kansallinen turvallisuus on ollut uhattuna, salista on aina löytynyt poikkeuksellinen yksimielisyys siitä, mikä on Suomelle tärkeintä.
– Tärkeintä on aina itsenäisyyden turvaaminen ja kansallisen turvallisuuden varmistaminen.
Maahantulo sitoo viranomaisresurssia
Puolueen puolustusvaliokuntavastaava Jari Ronkainen puolestaan kertoo, miten välineellistetty maahantulo sitoo valtavan määrän viranomaisten resursseja.
– Suomen viranomaisten toimintaa pyritään vaikeuttamaan ja yhteiskuntaa saamaan epäjärjestykseen muun muassa turvapaikkajärjestelmää, ja -rekisteriä ruuhkauttaen, sekä yhteiskuntamme liitoksia horjuttaen. Tätä me emme voi sallia – kyse on kansallisesta turvallisuudesta, joka meidän tulee etenkin tällaisessa maailmantilanteessa asettaa kaiken muun edelle. Meidän on yhdessä varmistettava, että Suomi säilyy turvallisena ja vakaana maana nyt ja tulevaisuudessa.
Hetki on historiallinen
Mira Nieminen näkee hetken historiallisuuden.
– Pitkään työstetty rajalaki on nyt tässä salissa käsittelyssä vihdoin. Rakkaan ja arvokkaan isänmaan ja sen kansalaisten varautumista parantava lakiesitys, jota kukaan ei halua koskaan käyttää, mutta sillä on erittäin tärkeä syy ja merkitys olla olemassa. Tämä hallituksen esitys ei ole puolue, – turvapaikka- tai maahanmuuttopolitiikkaa, vaan välttämätön, kansalliseen turvallisuuteen ja itsemääräämisoikeuteemme liittyvä esitys, jolla torjutaan Suomeen kohdistuvaa painostusta.
– Lainvalmistelun aikana on arvioitu huolellisesti muut mahdolliset vaihtoehdot torjua välineellistetyn maahantulon uhkaa. Näiden arvion mukaan muilla keinoilla ei pystyttäisi torjumaan tehokkaasti Suomen painostamista välineellistettyä maahantuloa hyväksikäyttäen, koska nykyiseen kansalliseen ja kansainväliseen oikeuteen ei sisälly riittäviä menettelytapoja. On elettävä ajassa proaktiivisesti sekä dynaamisesti myös sopimusten ja säännösten osalta.
Emme voi antaa Putinin päättää
Joakim Vigelius sanoo lain olevan välttämätöntä oikeusvaltion itsepuolustusta.
– Laki on välttämätön kansalliselle turvallisuudelle, sillä se on ainoa keinomme estää välineellistetty maahantulo, ei vain pyrkiä hallinnoimaan sitä rajojemme sisäpuolella. Emme voi antaa Putinin ja Venäjän päättää siitä, mistä, milloin ja kuinka moni ylittää Suomen itärajan. Sen päätösvallan on oltava Suomen valtion ja Suomen eduskunnan käsissä. Kyse on nyt suomalaisen oikeusvaltion itsepuolustuksesta autoritääristä Venäjää vastaan, ja tämä laki takaa Suomelle siihen keinot.
Pitkien neuvottelujen päätteeksi rajalaki nuijittiin vihdoin läpi hallintovaliokunnassa ja nyt se etenee suuren salin päätettäväksi.
Tässä vaiheessa suurkiitos meiltä valiokunnan PS-edustajilta kaikesta tuestanne. Meille tärkeintä on, että laki saadaan tehokkaana maaliin. pic.twitter.com/h1APxTSkix
— Joakim Vigelius (@joakimvigelius) July 8, 2024
Vaikka Suomeen ei tällä hetkellä kohdistu sotilaallista uhkaa, ovat Suomeen kohdistuvan hybridivaikuttamisen riskit kasvaneet, huomaa Mira Nieminen.
– Meidän kansanedustajien ensisijainen tehtävämme on huolehtia kansallisesta turvallisuudesta, ja meidän on suhtauduttava erittäin vakavasti myös tiedustelutietoon, jonka mukaan Venäjä voi halutessaan siirtää tuhansia siirtolaisia Suomen rajalle alle kahdessa vuorokaudessa. Asiantuntijat ovat tulkinneet ja antaneet lakiesityksestä mielipiteensä ja arvionsa, mutta meidän velvollisuutemme ja vastuumme on valvoa isänmaan etua. Me päätämme, ja me myös kannamme viime kädessä vastuun.
Venäjä testaa Suomea
Sanna Antikainen näkee tilanteessa testin tulevaisuutta varten,
– Venäjä testaa, kykenemmekö me toimimaan tämän hybridihyökkäyksen edessä vai lamaannummeko me. He testaavat, pysymmekö me yhtenäisinä vaiko emme.
– Ja kun esimerkiksi vihreistä nyt sanotaan, että nyt koko oikeusvaltio on romuttunut, niin tiedätte itsekin, ettei tämä pidä paikkaansa. Toivoisin, että miettisitte hiukan, minkälaista aineistoa Venäjä saa tästä omaa propagandaansa varten.
Geneven sopimuksessa on poikkeuksia
Minna Reijonen ottaa esille paljon puhutut ihmisoikeussopimukset.
– On vedottu moniin ihmisoikeussopimuksiin ja totta kai ne ovat tärkeitä, mutta myös näissä ihmisoikeussopimuksissa on asioita, joihin kannattaa kyllä varmasti kaikkien vielä tutustua. Esimerkiksi Geneven sopimuksessa on poikkeuskohtia artikla 5:ssä. Siellä kerrotaan hyvin selkeästi: ”Jos selkkauksen osapuolella on pätevää aihetta epäillä, että tietty, tämän sopimuksen suojelema henkilö ryhtyy valtion turvallisuutta vaarantavaan toimintaan, tai jos on selvitetty hänen itse teossa siihen ryhtyneen, sellainen henkilö ei voi vedota tässä sopimuksessa suotuihin oikeuksiin ja etuuksiin, mikäli ne, jos olisivat voimassa hänen hyväkseen, saattaisivat vaarantaa valtion turvallisuutta.”
– Elikkä: ”tämän sopimuksen suojelema henkilö ryhtyy valtion turvallisuutta vaarantavaan toimintaan, tai jos on selvitetty hänen itse teossa siihen ryhtyneen, sellainen henkilö ei voi vedota tässä sopimuksessa suotuihin oikeuksiin ja etuuksiin”. Tämä on merkittävä asia. ”Jos tämän sopimuksen suojelema henkilö on vallatulla alueella pidätetty vakoilijana tai tuholaistyöntekijänä tai sen vuoksi, että häntä yksilöllisesti pätevin syin epäillään ryhtymisestä valtaajan turvallisuutta vaarantavaan toimintaan, sellaiselta henkilöltä voidaan, mikäli sotilaallinen turvallisuus sitä ehdottomasti vaatii, evätä tässä sopimuksessa suodut kanssakäymisoikeudet.”
Suomi-neito ei suunnittele itsetuhoa
Suomi-neito, tai -ikäneito, potee vanhuudenvaivaa, talouden kipua ja kulttuurin kolotusta, mutta ei suunnittele itsetuhoa, sanoo Teemu Keskisarja.
– Ihmiset tuolla ulkona uivat, syövät mansikoita ja käyvät tärkeissä miellyttävissä töissä. Suomi-ikäneito ei halaja ennenaikaiseen hautaan, ei sovittele köyttä kaulaan, ei ammu kuulaa kalloon, ei edes meinoittele koskeen hyppäämistä, koska ei ole mitään aihetta itsetuhoon. Itsemurhauhkailua mielestäni melkein vastaisi sylin avaus rajalle. Antaa tulla vaan välineitä niin paljon kuin Putinin sielu sietää. Hybridiase kylkiluiden läpi keuhkoihin ja sydämeen saakka.
– Venäjäkö saa päättää Suomi-ikäneidon välineellistetyn eutanasian, kaikkea muuta kuin vapaaehtoisen? Ei, Suomen kansalla on ehdoton oikeus elämään, ja minä uskon, että eduskunta äänestää kansallisen olemassaolomme puolesta.
Poikkeuslaki on välttämätön
Sisäministeri Mari Rantanen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että Suomen on voitava puolustaa omia rajojaan kansallisen turvallisuuden suojelemiseksi.
– Jos naapurimaana on täysin häikäilemätön jopa lastensairaalaa pommittava valtio, on syytä pitää huoli että lainsäädäntö mahdollistaa kansallisen turvallisuuden ja itsemääräämisoikeuden suojaamisen kaikissa tilanteissa. Omat rajat, omat päätökset, aina.
Jos naapurimaana on täysin häikäilemätön jopa lastensairaalaa pommittava valtio, on syytä pitää huoli että lainsäädäntö mahdollistaa kansallisen turvallisuuden ja itsemääräämisoikeuden suojaamisen kaikissa tilanteissa. Omat rajat, omat päätökset, aina. #rajalaki #eduskunta
— Mari Rantanen (@MariPSRantanen) July 9, 2024
Myös perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra korostaa lain tärkeyttä viestipalvelu X:ssä.
– Häikäilemätön Venäjä kykenee halutessaan hybridihyökkäykseen ja vyöryttämään Suomeen siirtolaisia hakemaan turvapaikkaa. Paljon pahemmin kuin se on toistaiseksi tehnyt.
– Meillä pitää olla keinot tarvittaessa torjua tämä. Siksi poikkeuslaki on välttämätön.
Häikäilemätön Venäjä kykenee halutessaan hybridihyökkäykseen ja vyöryttämään Suomeen siirtolaisia hakemaan turvapaikkaa. Paljon pahemmin kuin se on toistaiseksi tehnyt.
Meillä pitää olla keinot tarvittaessa torjua tämä. Siksi poikkeuslaki on välttämätön. https://t.co/4WOYFRe1Jd— Riikka Purra (@ir_rkp) July 9, 2024
Näillä näkyminen laista äänestetään eduskunnassa perjantaina. Laki vaatii taakseen 5/6 enemmistön.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- välineellistetty maahantulo Rami Lehtinen kansallinen turvallisuus Joakim Vigelius Teemu Keskisarja poikkeuslaki hybridivaikuttaminen Minna Reijonen Riikka Purra Sanna Antikainen Mari Rantanen Mira Nieminen Jari Ronkainen Suomi Venäjä perussuomalaiset hallitus eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset: ”Vetoamme kaikkiin eduskunnassa, että rajaturvallisuutta vahvistava lainsäädäntö saatetaan nopeasti voimaan”

Perustuslakivaliokunta betonoi rajalain oikeudellisen pohjan

Mäkelä: On erikoista, että Venäjän hybridivaikuttamista puolustellaan juristerialla

Valtiovarainministeri Purra: Hyvä hallintovaliokunta! – ”Nuija kopsahti poikkeuslain mietinnölle”

Perussuomalaisten vuosia tavoittelema rajalain uudistus meni läpi: ”Suomen rajoja ei enää jatkossa voi noin vain ylittää kansainvälisiä sopimuksia pilkkanaan pitäen”

Rajalain läpimeno oli hiuskarvan varassa – Koponen: ”Vihervasemmisto leikki kansallisella turvallisuudella”

Presidentti vahvisti poikkeuslain – itäraja pysyy toistaiseksi kiinni

Valvonnnan palauttaminen Saksan rajoille jalkapallon EM-kisojen ajaksi paljasti saksalaisen ja eurooppalaisen rajavalvonnan aukot

Kreikkalaista rajavartijaa ammuttiin Turkin vastaisella rajalla – ampuja todennäköisesti ihmissalakuljettaja
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää