LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: SDP:n ehdotus uusien polttomoottoriautojen kieltämisestä järjetön ja vaarallinen Suomelle ja suomalaisille
SDP:n tuore ilmasto-ohjelma julistaa, että seuraavalla hallituskaudella tulisi laatia aikataulu uusien polttomoottoriautojen kieltämiseksi henkilöliikenteessä. Perussuomalaiset pitävät esitystä täysin järjettömänä ja jopa vaarallisena.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki huomauttaa, että SDP:n havittelema määrä uusia sähköautoja vaikuttaisi dramaattisesti Suomen sähkönkulutukseen, joka on jo nyt ajoittain äärirajoilla.
– Suomesta meinasi loppua sähkö tammikuussa 2016, kun kulutus kävi 15 105 megawatissa. Liki kaikki sähköntuotantokapasiteetti oli käytössä. 22.1.2016 säätösähkön hinta nousi kulutushuipun vuoksi 3 000 euroon/MWh. Pörssisähköhinnalla ei sähköautoja pakkasilla ladata. Jos sähköautoa joutuisi lataamaan tuohon hintaan (3 euroa/kW) tulisi tunnin latauksen ja 40 kilometrin ajomatkan hinnaksi 18 euroa + sähkönsiirtomaksu, Vähämäki perustelee.
Mistä demarit ottavat kolmen ydinvoimalan tehon?
Vähämäki lisää, että jos demareiden ehdotuksen mukaan hankitut 750 000 sähköautoa laitettaisiin yhtä aikaa lataukseen, vaadittaisiin 4500 megawattia lisää tehoa (6 kW/auto).
– Olkiluoto 3:n suunniteltu teho on 1600 MW. Mistä lataukseen tarvittava jopa kolmen uuden ydinvoimalan teho aiotaan ottaa? SDP:n ehdotus on toteuttamiskelvoton, Vähämäki jatkaa.
Panostettava uusiutuvien polttoaineiden kehittämiseen
Myös kansanedustaja Toimi Kankaanniemi pitää ehdotusta absurdina.
– Nyt vasta demaripommi tuli – haluavat kieltää uudet polttomoottoriautot! Voiko järjettömämpää ehdottaa? Ajatus 750 000 sähköautosta on yhtä utopistinen kuin miljoona euroa huutokauppakeisarin kuparipannusta! Kankaanniemi veistelee.
Kankaanniemien mukaan Suomessa on viisasta panostaa tuontia korvaavien uusiutuvien polttoaineiden kehittämiseen. Kulutusta kannattaa hillitä ja ohjata kestävään suuntaan.
– Laajassa ja kylmässä maassa liikkuminen ja asuminen on jo nyt erittäin kallista, Kankaanniemi huomauttaa.
Demareiden politiikka ajaisi myös teollisuuden pois maasta
Kankaanniemi lisää että, että polttomoottoriautot kehittyvät yhä ympäristöystävällisimmiksi. Kankaanniemi pelkää, että tavallinen perhe ja työntekijä joutuisi SDP:n politiikan maksajaksi.
– Vielä tyhmempää on ajaa puhdas teollisuus ja muu tuotanto Suomesta niihin maihin, joissa ilmastosta ei välitetä. Tähänkin demarien politiikka veisi. Kauas on jäänyt työkansan etujen ajaminen.
– Ilmastonmuutos on tosiasia. Sitä pitää hillitä, mutta kaikki toimenpiteet pitää tehdä tutkitun tiedon ja rauhallisen harkinnan sekä vaikutusarvioiden pohjalta. Tämä on demareilta täysin hukassa. Se on vaarallista, Kankaanniemi varoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- polttomoottorit ilmasto-ohjelma sähköntuotanto Sähköautot Sähkön siirtohinnat Autoilu Toimi Kankaanniemi SDP Ville Vähämäki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaisten välikysymykselle ei tarvittavaa tukea: “Ilmeisesti oppositiossa ollaan tyytyväisiä maan turvallisuustilanteeseen”
Putkonen: Perussuomalaiset ovat ainoita, jotka taistelevat suomalaisten teollisuustyöpaikkojen puolesta – “SDP petti duunarit olemalla vihreämpi kuin vihreät itse”
SDP:n eduskuntavaaliehdokas “Husu” tienannut Sipoon kouluvierailuista jo 5 316 euroa
Perussuomalaiset tutki: Suurin osa suomalaisista valmis osallistumaan ilmastotalkoisiin enintään 100 eurolla
Mäkelä: Jarrua höpötykselle sähköautoista – “Kaikilla ei ole varaa Teslaan”
Halla-aho: Tämä hallitus on tullut suomalaisille harvinaisen kalliiksi – “Perustoimintoja ei voi jatkuvasti rahoittaa ottamalla velkaa tai myymällä kansallisomaisuutta”
SDP:n Tuppurainen esitti pakolaiskiintiön kymmenkertaistamista – pelkästään yhden vuoden tulijoista kertyisi 10 miljardin euron lasku!
Suomi on vähentänyt päästöjään enemmän kuin EU-maat keskimäärin – Huhtasaari: “Jos me emme saa maailman väestöräjähdystä hallintaan, mitkään päästöleikkaukset eivät riitä”
Takki kääntyy kysyjän mukaan – tiukan linjan ilmastopolitiikan valinneet demarit sekoilevat bensan hinnan korotuspuheidensa kanssa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää