PS ARKISTO
Perussuomalaiset sai pitkäaikaiset vaatimuksensa läpi: Rajavartiolakia korjattiin hallintovaliokunnassa
Perussuomalaiset sai hallintovaliokunnassa pitkäaikaisen vaatimuksensa läpi siitä, että itäraja voidaan vihamielisen hybridivaikuttamisen tapahtuessa sulkea kokonaan – myös silloin, jos turvapaikanhakijoita käytetään välineellistettyyn massasiirtolaisuuteen. Hallintovaliokunta aloitti kokouksensa tänään jo klo yhdeksän aamulla ja pääsi vihdoin asiasta yksimielisyyteen.
– Emme ole antaneet periksi. Linja on pitänyt alusta saakka, ja tavoitteemme ovat olleet selvät ja avoimet, perussuomalaisten puheenjohtaja ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja Riikka Purra iloitsee.
– Tämä oli isänmaan turvallisuuden kannalta suuri voitto. Kun alkuperäinen hallituksen esitys olisi ollut voimaton estämään vihamielistä hybridivaikuttamista, meidän oli pysyttävä tiukkana. Oppositiosta voi vaikuttaa!
Hallitus yritti sumuttaa EU:lla
Käytännössä turvapaikanhaku voidaan hallintovaliokunnan muutosten jälkeen keskittää esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalle niin, että turvapaikkahakemuksia ei oteta muualla vastaan.
– EU:lla ei ole toimivaltaa kansallisen turvallisuuden asioissa, vaikka vasta puolitoista kuukautta sitten hallitus väitti, että EU:n mukaan tällaista lakia ei voisi tehdä. Fakta kuitenkin on, että itsenäinen maa saa suojata rajansa. EU:lta luvan kysymisellä yritettiin selvästi hämätä asiassa, hallintovaliokunnan jäsen Mari Rantanen kommentoi.
Ainoana puolueena kynnyskysymys
Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas huomauttaa, että vain perussuomalaiset asetti valmiuslain läpimenon kannalta ehdot vaatimalla, että rajavartiolakiin kirjataan nyt hallintovaliokunnan vaatimat pykälät.
– Tämä oli meille ainoana puolueena kynnyskysymys. Me emme luovuta, kun kyse on Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta, Peltokangas toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rajavartiolaki kansallinen turvallisuus rajojen sulkeminen valmiuslaki hybridivaikuttaminen itäraja hallintovaliokunta kynnyskysymys Mauri Peltokangas Riikka Purra Mari Rantanen Turvapaikanhakijat perussuomalaiset hallitus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaisilta vastalause valmiuslakiin: ”Emme voi hyväksyä pykäliä, joilla suomalaisten perusoikeuksia heikennettäisiin, koska rajaa ei ole pystytty sulkemaan massasiirtolaisuudelta”
Vihreiltä taas käsittämätöntä selittelyä, miksi Suomi ei muka voi sulkea rajojaan, jos Venäjä iskee siirtolaisaseella – Purra: ”Nykylainsäädännöllä voidaan korkeintaan hidastaa”
Perussuomalaiset ei taivu: Lakiin on kirjattava mahdollisuus lakata ottamasta vastaan turvapaikkahakemuksia – ”Suomen on kyettävä suojautumaan hybridioperaatiolta”
Perussuomalaiset saivat vaatimuksensa läpi valiokunnassa: Koko itäraja voitava sulkea poikkeustilanteessa
Vihreät ja vasemmistoliitto haluvat palauttaa rajalakiuudistuksen perustuslakivaliokuntaan – Purralta täystyrmäys: ”Perusteluita asian uudelleen arvioinnille ei ole”
Rajalakiuudistus on perussuomalaisille poliittinen työvoitto – Purra: ”Suomalaiset voivat nyt nukkua yönsä paremmin”
Mäenpää: Rajavartiolain uudistus tärkeä kansalliselle turvallisuudelle
Myrkytettyjä piirakoita ja junapommeja – Ukrainan vastarintaliikkeeltä tappavat terveiset venäläismiehittäjille ja kollaboraattoreille
Purra: Rajojen vastustajilta unohtuu, että demokratiaa ei voi olla olemassa kuin suljetuissa yhteisöissä
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää