Artikkeli kuva

Matias Turkkila

Perussuomalaiset: Puolustusmäärärahoja korotettava

15.03.2014 |13:42

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) ja ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini (ps.) moittivat hallitusta, joka on vastuuttomasti leikannut puolustusmäärärahoja.

– Koko maan uskottava puolustuskyky on heikentynyt, varuskuntia on lakkautettu, sodanajan reserviä karsittu, kertausharjoitukset ajettu kestämättömän alas ja jalkaväkimiinat kielletty. Tämä linja ei voi, eikä saa jatkua, Niinistön ja Soinin lähettämässä tiedotteessa linjataan.

Perussuomalaisten mielestä puolustusmäärärahoja on korotettava vähintään puolustushallinnon TURPO- selonteossa esitetyllä tavalla.

– Perussuomalaisten linja on selvä, sitoudumme määrärahojen korottamiseen heti seuraavan vaalikauden alussa ja vaadimme, että kaikki puolueet kertovat kantansa rehellisesti ennen vaaleja. Erityisesti edellytämme, että vanhat puolueeet, Kokoomus, SDP ja Keskusta vastaavat kysymykseen yksiselitteisesti ja kiertelemättä. Suomella voi olla vain yksi ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja. Maanpuolustuksen resursseja on lisättävä. Kansallinen konsensus on rakennettava tälle perustalle.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää