LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset: PS-esitys läpi – kuljetusala ja erilaiset ravintolatyypit huomioidaan vihdoinkin uusissa ravintolarajoituksissa
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli tänään hallituksen esitystä ravintoloiden koronasääntelyn jatkosta. Perussuomalaisten jo toukokuussa esittämä vaatimus kuljetusalan tarpeiden huomioimisesta on nyt vihdoinkin huomioitu.
– On perusteltua rajoittaa epidemian kiihtyessä sellaisten ravintoloiden toimintaa, joissa koronatartuntojen leviäminen olisi todennäköistä. Perustuslakivaliokunta kuitenkin huomautti lausunnossaan, että rajoitusten on oltava välttämättömiä ja oikeasuhtaisia. Sellaisilla alueilla, joissa ei ole viikkokausiin havaittu yhtään koronatartuntaa, ei ole perustetta pitää kaikkia ravintoloita suljettuna varmuuden vuoksi. Nyt valiokunnan mietinnössä tasapaino on saavutettu, perussuomalaisten kansanedustajat sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen kertovat.
Erityinen riski yökerhoissa
Riskit riippuvat paljon ravintolatyypistä ja erityisen riskin muodostavat yökerhot.
– Aikaisemmin kaikkia ravintoloita rajoitettiin samalla tavalla, olipa kyse ruokaravintolasta tai yökerhoista, jotka ovat toimineet koronalinkoina. On selvää, ettei vastaavia riskejä ole lounasravintolassa, liikenneaseman ravintolassa tai hampurilaispaikassa, joissa ei nautita alkoholia ja asiakkaat istuvat omissa pöydissään syömässä. Tätä ei kuitenkaan aikaisemmassa poikkeuslaissa huomioitu millään tavoin.
– Paine ruokaravintoloiden avaamiseen avasi myös yökerhot, mikä oli epäonnistunut ratkaisu. Hallituksen pitää tietenkin korvata elinkeinonvapauden rajoittamisesta ravintoloille aiheutunut haitta ja myös ravintoloiden työntekijöiden toimeentulo on varmistettava, Juvonen, Juuso ja Reijonen painottavat.
Vaakakupissa yrittäjien ja työntekijöiden toimeentulo
Koronan leviämisen torjunnan lisäksi vaakakupissa ovat ravintolayrittäjien ja -työntekijöiden toimeentulo sekä kuljetusalan tarpeet.
– Kaikkien ravintoloiden sulkeminen siksi, että yökerhot halutaan sulkea, vaarantaa tarpeettomasti ruokaravintolayrittäjien elinkeinon ja saattaa työntekijät taloudelliseen ahdinkoon, kuten MaRa on korostanut. Kuljetusyrittäjät ja ammattikuljettajat ovat olleet yhteydessä ja ihmetelleet, miksi heidän taukopaikkansa on suljettu, vaikka kuljettajien tauot ovat lakisääteisiä ja liikenneasemilla on usein rahtareille omat tilat.
– Kun ajaa koko yön rekkaa, välillä pitää saada ruokaa ja päästä pesutiloihin. Perussuomalaiset pitivät huoltoasemien ja kuljetusalan puolia koko ajan, mutta tämän tosiasian ymmärtäminen kesti hallitukselta kuukausia. Nyt asia saatiin vihdoinkin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa korjattua, Juvonen, Juuso ja Reijonen toteavat.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset: Ruokaravintoloiden rajoitukset perusteettomia ja kohtuuttomia – ministeri ei suostu erittelemään ruokaravintoloita yökerhoista
Tavio: ”Hallitus sählää ja tekee mutu-tuntumalla rajoituksia kansalaisten perusoikeuksiin”
Reijonen: Hallitus ajaa päätöksillään raskaan kaluston kuljettajat ja yrittäjät ahdinkoon
Kansanedustaja Lundén: Ravintolarajoituksista aiheutuvat tappiot minimoitava ja korvattava – “Monen ravintolayrittäjän toimintaedellytykset ovat heikoissa kantimissa”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää