Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset: Paikallisen sopimisen eteneminen hyödyttää sekä yrittäjää että työntekijöitä

13.12.2024 |14:05

Eduskunta hyväksyi perjantaina äänestyksessä hallituksen esityksen paikallisen sopimisen edistämisestä. Perussuomalaisten kansanedustajat Jorma Piisinen, Miko Bergbom ja Mikko Lundén iloitsevat työmarkkinoita joustavoittavan ja kilpailukykyä parantavan lakimuutoksen etenemisestä.

Lakiesityksellä pyritään kohentamaan pitkään alamaissa ollutta Suomen kilpailukykyä ja tuottavuutta sekä lisäämään vuorovaikutusta työnantajan ja työntekijöiden välillä.

– On tärkeää, että paikallinen sopiminen tapahtuu jatkossakin työehtosopimuksen rajoissa. Huomattavaa on myös, että Suomen Yrittäjien kyselyn perusteella jopa 80 prosenttia yrittäjistä uskoo paikallisen sopimisen lisäävän työpaikkoja pitkällä aikavälillä, Jorma Piisinen huomauttaa.

– Jos Suomi haluaa säilyttää pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan, tarvitsemme myös pohjoismaisen työllisyysasteen. Paikallisen sopimisen edistäminen yhdessä hallituksen lukuisten muiden työmarkkinatoimien ja työn verotuksen alennuksien kanssa luovat toivoa paremmasta työllisyydestä tulevaisuudessa, toteaa Miko Bergbom.

”Lahja suomalaisille työmarkkinoille”

Perussuomalaiset kansanedustajat ovat odottaneet paikallisen sopimuksen edistymistä jo pitkään.

– Tämä muutos on täysi kymppi. Perussuomalaiset ovat aina sanoneet, että paikallista sopimista pitää edistää työehtosopimusten puitteissa ja yleissitovuudesta kiinni pitäen. Ja tätä on viety eteenpäin ja maaliin. Tämä muutos on lahja suomalaisille työmarkkinoille, niin yrittäjän kuin työntekijöidenkin näkökulmasta, Mikko Lundén iloitsee.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Hallituksen ajamat laajennukset paikalliseen sopimiseen parantaisivat yritysten välistä yhdenvertaisuutta – Bergbom: Parhaassa tapauksessa paikallinen sopiminen on keino työpaikkojen pelastamiseksi

13.09.2024 |10:36

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
5.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat










Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää