

Lehtikuva
Perussuomalaiset ovat vaatineet hintakattoa jo pitkään: ”On perheitä, joissa lapset leikkivät takki päällä sisällä, kun on pakko säästää – silti sähkölasku on tonnin”
Perussuomalaiset penäsi tänään eduskunnan kyselytunnilla hallitukselta pikaisia keinoja sähkön hinnan alentamiseksi – tuntuvasti. Perussuomalaiset on koko vuoden aikana esittänyt erinäisiä keinoja sekä itse sähkön markkinahinnan alentamiseksi että eri tukikeinoja loppulaskun alentamiseksi.
– Me perussuomalaiset olemme esittäneet sähkön hintakattoa jo kesällä. Silloin se oli muiden puolueiden mielestä populismia – markkinoita ei saa sörkkiä, sanoitte. Mutta kun juuri markkinat ovat rikki! perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen huomautti.
Muut puolueet ovat muuttaneet mieltään
Nyt muut puolueet näyttävätkin olevat samoilla linjoilla perussuomalaisten kanssa hintakaton käyttöönotosta.
– Ja hyvä niin! Pääasia, että sähkön hinta saadaan alas. Itse mekanismi on kotia lämmittävälle suomalaiselle yhdentekevä.
– Me perussuomalaiset olemme valmiita tulemaan töihin, vaikka jouluaattona, tekemään päätöksiä suomalaisten parhaaksi eli sähkön hinnan laskemiseksi.
Hallitus myöntää vajavaiset tukitoimet
– Oletteko te nyt valmiita saattamaan sähkön hintakaton ripeästi maaliin, vai onko hallitus asiassa edes yhtenäinen? Koponen kysyi.
Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) vakuutti, että hallitus on nyt yksimielinen siitä, että lisätoimia tarvitaan hintojen laskemiseksi. Hallitus on kutsunut kaikki puolueet maanantaiksi parlamentaariseen keskusteluun mahdollisesta hintakaton käyttöönotosta.
Hallituksella on kestänyt
Koponen muistutti, ettei asia ole uusi. Ongelmia oli jo ennen Venäjän hyökkäystä, kun vuosi sitten pörssisähkö huiteli huimissa lukemissa.
– On teillä siis kestänyt herätä todellisuuteen. Me kuuntelemme kansaa herkällä korvalla, ja he ovat pulassa.
On perheitä, joissa lapset leikkivät takki päällä sisällä, kun on pakko säästää. Silti sähkölasku on tonnin kuussa.
– On hienoa, että olette vihdoin valmiita yhteistyöhön. Niin olemme mekin, Koponen linjasi.
Mistä varat?
Mistä rahat sitten näihin sähkön hinnan kompensaatioihin? Perussuomalaisten mukaan puolue leikkaisi vain toissijaisista menoista, jotka eivät ole pois suomalaisten hyvinvoinnista.
– Leikataan esimerkiksi kehitysavusta, sosiaaliturvaperäisestä maahanmuutosta ja muista maailmanparantamismenoista, Koponen luetteli.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sähkön hintakatto leikkauskohteet Venäjän hyökkäys pörssisähkö sähkölasku tukitoimet maailmanparannus sosiaaliturvaperäinen maahanmuutto Ari Koponen sähkön hinta kyselytunti Annika Saarikko kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomalaiset vararikossa ennen EU:n laajuista sähkön hintakattoa – Leena Meri vaatii kriisille kansallista ratkaisua

Älykkään sähköverkon ominaisuuksia hyödynnettävä kiertävissä sähkökatkoksissa

Taviolta aloite sähkölaskujen pienentämiseksi: ”Ostovoiman pelastaminen vaatii voimakkaita tekoja”

Juuso vaatii sähkölle hintakattoa tulevalle talvelle – kuluttajilta saisi laskuttaa enintään 15 snt/kWh

Demarit ehdottaa yllättäen sähkön hintakattoa, jota perussuomalaiset esitti jo viime kesänä

Sähkön kulutuksesta ei saa syyllistää ketään – ”Tavallisilla ihmisillä suurin osa käytöstä on lämmityskäyttöä”

Eduskuntapuolueet huomenna koolle puimaan sähkön hintakattoa – Purra pohtii, syntyykö parlamentaarisesta hälystä vain uusi kallis ja tehoton malli

Elomaa: Maksamaton sähkölasku ei saisi johtaa maksuhäiriömerkintään tai ulosottoon

Pääministeri Marinin mukaan sähkötukia olisi alettu valmistella jo syksyllä – ministeriön virkamies ja VATT:n tutkija eri mieltä: ”Tietoa olisi, mutta puhelin ei ole soinut”
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa yllättäviä tuloksia kansalaisten suhtautumisesta Yleisradion uutistuotantoon. Jopa 40 prosenttia vastaajista pitää Yle Uutisia vasemmalle kallistuvana. Vastaajista 19 prosenttia arvioi Ylen näkökulman olevan selvästi vasemmistolainen. Tutkimuksessa vain SDP:n puoluemedia Demokraatti ja vasemmistoliiton Kansan Uutiset arvioitiin vielä Yle Uutisiakin vasemmistolaisemmiksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää