PS ARKISTO
Perussuomalaiset on valmis leikkauksiin, kunhan suomalaisille tärkeisiin palveluihin ja sosiaaliturvaan ei kosketa: Säästöt maahanmuutosta ja muista maailmanparantamiskohteista
Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra katsoo, että julkisen talouden leikkaukset tulevaisuudessa ovat täysin välttämättömiä, jotta suomalaista hyvinvointijärjestelmää voidaan ylläpitää jatkossakin. Toisin kuin kokoomus perussuomalaiset jättäisi kuitenkin sosiaaliturvan rauhaan.
Valtiovarainministeriön (VM) virkamiehet julkaisivat tällä viikolla raportin, jonka mukaan Suomen talouskehityksen ja julkisen talouden pitkäaikainen heikkous asettaa päätöksentekijät vaikeiden valintojen eteen.
Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra katsoo, että julkisen talouden leikkaukset ovat täysin välttämättömiä, jotta suomalaista hyvinvointijärjestelmää voidaan ylläpitää jatkossakin.
– Leikkaukset eivät tule olemaan helppoja millekään tulevalle hallituskokoonpanolle, joten puolueiden kesken leikkauskohteiden sovittelu vaatii melkoista tasapainoilua, jotta kohteita saadaan sovitettua yhteen, Purra sanoo.
Vaikeita päätöksiä edessä
Hän on kutenkin tyytyväinen siitä, että ainakin enemmistö puolueista on ymmärtänyt, että julkisen talouden sopeutusta on pakko viedä eteenpäin.
– Tällä tavalla ei voida jatkaa, Purra sanoo ja viittaa valtiontalouden toistuviin alijäämäisiin budjetteihin.
Perussuomalaiset sitoutuu Purran mukaan kahden hallituskauden aikana korjaamaan julkisen talouden tilanteen. Se tarkoittaa sitä, että vaikeitakin päätöksiä on oltava valmis tekemään.
– Hyvinvointijärjestelmää ei kyetä ylläpitämään, mikäli menot ja tulot ovat jatkuvassa epätasapainossa, Purra sanoo.
Demarit eivät halua säästää mistään
Puolueilta on viime aikoina kuultu erilaisia avauksia leikkauksista. Kokoomus on hiljattain esittänyt satojen miljardien leikkauksia sosiaaliturvasta. Pääministeri Sanna Marin puolestaan kommentoi äskettäin, että demarit ei ole valmiita VM:n virkamiesten esittämiin miljardileikkauksiin jatkossa.
MTV:n haastattelussa Marin pelkisti leikkausesityksen siihen, että leikkaukset tarkoittaisivat leikkauksia koulutuksesta sekä sosiaali- ja terveyspalveluista – ikään kuin valtiolla ei olisi ylimääräisiä menoja, joista ei voisi ensin leikata.
Purran mukaan perussuomalaiset on valmis leikkauksiin, mutta kohteet ovat erilaisia kuin ne, mistä esimerkiksi kokoomus säästäisi.
– Me emme ole valmiita tekemään kuuden miljardin sopeutuksia sosiaaliturvasta, koska haluamme välttää leikkaamasta suomalaisille oleellisista palveluista. Perussuomalaiset ei koskisi myöskään esimerkiksi soteen, poliiseihin tai koulutukseen, vaan perussuomalaiset haluaa leikata toissijaisista kohteista.
– Menot on saatava tärkeysjärjestykseen. Se tarkoittaa sitä, että säästöjä on saatava esimerkiksi maahanmuuton kuluista, kehitysavusta ja muusta maailmanparantamismenoista. Mikäli nämä kohteet eivät käy muille puolueille, sitten olisi hyvä saada tietää, mitkä ovat vaihtoehtoja.
Hallintoa tehokkaammaksi
Perussuomalaisten tuoreessa vaihtoehtobudjetissa esitetään paitsi välittömiä, seuraavan vuoden budjettiin kohdistuvia leikkauksia myös valtion tasetta kertaluonteisesti vahvistavia toimia. Lisäksi perussuomalaiset esimerkiksi tehostaisi julkista hallintoa.
– Olemme esittäneet kaikille hallinnonaloille – pois lukien oleelliset toimet, kuten esimerkiksi hoitajien määrä – lisää tehostamista.
Energiakriisin keskellä, ilmastokunnianhimon nostaessa rumaa päätään, perussuomalaiset on valmis myös säästämään ilmastotoimista. Perussuomalaiset myös purkaisi ilmastorahaston ja palauttaisi rahaston varat valtiolle.
Holtiton maahanmuutto syö palveluita
Perussuomalaiset esittää Suomen pakolaiskiintiön nollaamista ja huomattavia leikkauksia kotouttamis- ja vastaanottomenoihin. Leikkaukset eivät kuitenkaan koskisi ukrainalaisia pakolaisia.
Purra korostaa, että perussuomalaisten esittämillä maahanmuuttopolitiikan kiristyksillä on mahdollista saada aikaan huomattavia säästöjä sosiaaliturvaan ja julkisten palvelujen käyttöön.
– Suurimmat maahanmuuton kustannukset ovat julkisia palveluja ja tulonsiirtoja. Säästöt ja leikkaukset ovat siis vain yksi puoli asiasta. Lisäksi hallitusohjelmassa tulee sitoutua tekemään lainsäädäntömuutoksia, jotka ohjaavat Suomea siihen suuntaan, että on parempi mahdollisuus saada lisäsäästöjä.
Kenelle suomalainen hyvinvointijärjestelmä on tarkoitettu?
Purra huomauttaakin, että maahanmuutosta aiheutuu kuluja useilla eri sektoreilla. Etenkin Kelan tulonsiirtojen, kuten asumistuen ja erilaisten työttömyyskorvausten, saajissa maahanmuuttajat ovat voimakkaasti yliedustettuina kantasuomalaisiin nähden.
Perussuomalaisten pidemmän tähtäimen tavoite onkin siirtyä nykyisestä asumisperusteisesta sosiaaliturvasta kansalaisuusperusteiseen sosiaaliturvaan.
– Uudistus vaatisi perustuslain muutoksen, joten kyse on todella pidemmän tähtäimen tavoitteesta. Haluamme kuitenkin jo nyt käydä keskustelua siitä, kenelle suomalainen hyvinvointijärjestelmä on tarkoitettu. Kyse on siitä, että nykyisen kaltaisessa demografisessa kehityksessä antelias ja kaikille avoin hyvinvointijärjestelmä ei ole enää mahdollinen. Työssäkäyvien määrä on alhainen ja menot ja tulot jatkuvasti epätasapainossa.
– Suomessa on asumisperusteinen sosiaaliturva, joka tarkoittaa sitä, että Suomeen tullut ihminen, käytännössä hyvin helposti, saatuaan jonkinlaista, hieman yli 700 euron kuukausipalkkaa pääsee sosiaaliturvan piiriin. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen malli. Esimerkiksi joissakin Euroopan maissa on työperusteinen sosiaaliturva, joka edellyttää esimerkiksi tietylle tasolle nousevia tuloja eikä sosiaaliturvan piiriin pääse niin automaattisesti kuin Suomessa.
Työvoimapulapuhe kiihtyy
Suomessa usein väitetään olevan työvoimapula, vaikka samaan aikaan Suomessa on satojatuhansia työttömiä työnhakijoita ja paljon vajaatyöllistettyjä. Lisäksi yritysten käytössä on koko EU-alueen työvoimapooli.
Kaikki suuret eduskuntapuolueet oikealta vasemmalle hinkuvatkin Suomeen jatkuvasti lisää työperäistä maahanmuuttoa siitäkin huolimatta, että tulijat ovat enimmäkseen vähän koulutettuja ja päätyvät matalapalkka-alan töihin, jolloin palkka ei riitä elämiseen.
Purra linjaa, että perussuomalaisilla ei ole mitään sitä vastaan, että Suomeen tulee korkeasti koulutettuja ihmisiä tekemään töitä, jolloin työstä saatavalla palkalla tulee toimeen.
– Valitettavasti nykyisin Suomi houkuttelee varsin vähän koulutettuja ihmisiä. Julkisen vallan mahdollisuudet vaikuttaa todellisten osaajien houkutteluun ovat vähäiset.
Sen sijaan Suomeen on viime vuosina saapunut enenevässä määrin kouluttamattomia tulijoita matalan palkkauksen aloille.
– Tämänkaltainen, matalapalkka-aloille suuntautuva työperäinen maahanmuutto nojaa sosiaaliturvaan eikä vahvista julkista taloutta, ja sellaista maahanmuuttoa perussuomalaiset ei kannata. Se ei ole ratkaisu, vaan todennäköisesti vaan pahentaa ongelmiamme, Purra toteaa.
Palkansaajan ostovoimaa parannettava
Purra huomauttaa, että mikäli Suomessa ei kyetä korjaamaan Suomen omia järjestelmätason ongelmia liittyen työn kannustavuuteen, ei niitä voida korjata myöskään EU:n ulkopuolelta saapuvalla työvoimalla.
Perussuomalaiset parantaisi työn kannustavuutta parantamalla ostovoimaa.
– Tärkeintä on, että erityisesti kalliin asumisen alueilla ihmiselle jäisi työstä riittävästi rahaa käteen, jotta työssäkäynti olisi kannattavaa. Palkalla siis pitää tulla toimeen. Se ei tällä hetkellä toteudu, mutta se täytyy ottaa tavoitteeksi.
– Tällä hetkellä sähkö maksaa valtavasti, liikkuminen on kallista, ruoka kallistuu ja monien asuntolainojen korot ovat nousussa, joten kokonaisuus on hirvittävä, myös työllisyyden kannalta. Varsinkin maakunnissa monet joutuvat tarkkaan laskemaan, kannattaako enää ajaa autolla töihin.
Perussuomalaiset haluaakin edistää myös työn perässä liikkumista.
– Suomessa on jo nyt käytössä erilaisia liikkuvuusavustuksia, joilla ongelmaan pyritään puuttumaan. Näitä malleja tulee jatkossakin kehittää siltä pohjalta, millaisia tuloksia on saatu. Tällä hetkellä monilla aloilla työvoimapulaa on nimenomaan harvaan asutuilla alueilla. Esimerkiksi palvelualoille on vaikeaa saada työvoimaa työn heikkojen kannustimien vuoksi. Perussuomalaiset tulee jatkossa ohjelmissaan esittämään tarkempia ratkaisuja tähänkin ongelmaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työn kannustimet hyvinvointijärjestelmä ilmastotoimet toissijaiset menokohteet tärkeysjärjestys maailmanparantaminen hintojen nousu elinkustannukset palvelut halpatyövoima Riikka Purra leikkaukset Sosiaaliturva perussuomalaiset Työvoimapula työllisyys maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Kokoomus ja vihervasemmisto kaipaavat työperäistä maahanmuuttoa – perussuomalaiset parantaisi työn kannattavuutta ja toteuttaisi duunarialojen kunnianpalautuksen
Vihreät hinkuu Suomeen lisää halpatyövoimaa, kokoomus komppaa vieressä – perussuomalaiset haluaa korjata työn kannustimia ja muita järjestelmätason ongelmia
Marin ajelee kaksilla rattailla – hamuaa työperäistä maahanmuuttoa, mutta ei ymmärrä mallia, jossa työnantajan palkkakuluja siirtyy yhteiskunnan maksettavaksi
Perussuomalaiset haluaa parantaa työn tekemisen kannattavuutta: ”Työperäinen maahanmuutto on pelkkä laastari, joka aiheuttaa uusia ongelmia”
Suomalaiset vararikossa ennen EU:n laajuista sähkön hintakattoa – Leena Meri vaatii kriisille kansallista ratkaisua
Simula ensi vuoden talousarviosta: ”Onneksi tämä on tuhlarihallituksen viimeinen”
Demarit ehdottaa yllättäen sähkön hintakattoa, jota perussuomalaiset esitti jo viime kesänä
Oikeuskanslerilta moitteet ulkoministeriölle: Ohjasi omavaltaisesti miljoonia Afrikan kehityspankkiin
Perussuomalaisilta talouspoliittinen ohjelma: Rahan viskominen ideologisiin kohteisiin on lopetettava – ”Veronmaksajan tulee hyötyä maksamistaan veroista”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää