

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset Nuoret vaatii demokratiaa ja uusia vaaleja: Kansa ei antanut mandaattiaan sellaiselle vihervasemmistolaisuudelle, jota Marin edustaa
Sosialidemokraattinen puolue on valinnut pääministeriehdokkaakseen Sanna Marinin, joka kokoaa uuden hallituksen edellisen, Rinteen hallituksen viiden puolueen hallituspohjalla. Rinteen hallitus ehti lyhyen taipaleensa aikana tehdä paljon suomalaisille haitallisia päätöksiä.
Marinin hallitus jatkaa Antti Rinteen hallituksen vasemmistolaisella ohjelmalla.
– Uuden sukupolven feministin ja vihervasemmistolaisen Sanna Marinin johdolla sdp viimeistään unohtaa taustansa teollisuudessa puurtavan työväenluokan puolestapuhujana, Perussuomalaiset Nuoret korostaa.
– Hallitus korottaa polttoaineverotusta ja yrittää toteuttaa utopistista ilmastopolitiikkaa samalla, kun ahdinko Suomen maaseudulla syvenee. Marinin hallitus tulee viemään Suomea täysin väärään suuntaan, toteaa PS-Nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen.
Vihreät ministerit tuhon tiellä
Perussuomalaiset Nuoret katsoo, että kansa ei antanut edellisissä eduskuntavaaleissa mandaattiaan sellaiselle vihervasemmistolaisuudelle, jota Marin edustaa. Tuoreet kannatuskyselyt ja päähallituspuolueiden – sdp:n ja keskustan – ahdinko osoittaa, että kansa ei luota tähän hallituspohjaan.
Perussuomalaiset Nuoret vaatii uusia eduskuntavaaleja, jotta kansa saa sanoa viimeisen sanan.
– Keskusta on hallituspuolueena tukemassa vihreitä ministereitä, joista ulkoministeri Pekka Haavisto yrittää saada Isis-terroristitt Suomeen painostamalla virkamiehiä laittomasti – unohtamatta sisäministeri Maria Ohisaloa, jonka johdolla sisäministeriössä ollaan suunnittelemassa muslimihuivien lisäämistä suomalaisiin poliisiunivormuihin. Uudet eduskuntavaalit tarvitaan, jotta maaseudun äänestäjillä olisi mahdollisuus päättää, tukevatko he keskustaa, jolla on nykyään sama suunta vihervasemmiston kanssa, analysoi Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtaja Auri Siika-aho.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Asseri Kinnunen vihervasemmisto suomalaiset Maria Ohisalo Auri Siika-aho Sanna Marin Pekka Haavisto Demokratia Antti Rinne vaalit Perussuomalaiset Nuoret vihreät SDP hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Haaviston Isis-operaatio etenee – Purra: Vihreän rintaman toiminta häikäilemätöntä, suomalaisten turvallisuus jää kakkoseksi

Kommentti: Paateron paluu on demareilta käsittämätön veivaus -suomalaisille tarjoillaan valheellista näytelmää

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen: ”Jos mediassa olleet tiedot pitävät paikkansa, niin ministeri Haaviston toiminta näyttäisi olevan paljon vakavampaa kuin ex-pääministeri Rinteen menettely”

Perussuomalaiset valmiudessa jättämään välikysymyksen, jos Haavisto jatkaa: Täytyisi tapahtua ihme, että luottamus ulkoministerin toimintaan palautuisi
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.