Perussuomalaiset Nuoret tyrmää nettiäänestyksen

06.11.2017 |09:38

Suomen hallitus on linjannut, että Suomi valmistelee sähköisen äänestämisen käyttöönottamista perinteisen äänestämisen rinnalle. Perussuomalaiset Nuoret pitää linjausta vahingollisena ja vaarallisena.

– Perinteisen paperiäänestyksen ylivertainen etu on sen ehdoton luotettavuus. Vaalivilpistä on mahdoton esittää varteenotettavaa epäilyä, kun jokainen kansalainen voi todeta järjestelmän toiminnan omin silmin ja kilpailevien puolueiden valitsemat vaalivirkailijat valvovat toinen toisiaan.

– Erityisesti kotoa tapahtuvassa nettiäänestyksessä järjestelmän luotettavuuden arviointi jää asiantuntijoiden käsiin. Vaikka järjestelmä sinällään olisikin tietoturvallinen ja luotettava, yksittäinen äänestäjä voi perustellusti sitä epäillä. Tällaisille epäilyksille ei saa jättää tilaa, PS-Nuoret painottavat.

Perussuomalaisten Nuorten mielestä tulevaisuus voi tuoda mukanaan hyvinkin epävakaita aikoja myös Suomelle.

– Vaalitoimitus, jonka luotettavuutta yksikään kansalainen ei voi uskottavasti epäillä, on demokratian viimeinen lukko. Se varmistaa ihmisten luottamuksen koko demokraattiseen järjestelmään, ja jos tuo luottamus katoaa, muuttuvat epävakaat ajat entistä epävakaammiksi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan

27.02.2025 |13:31
8.
Suomen uutiset logo

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta

04.03.2025 |11:51
9.
Suomen uutiset logo

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”

02.03.2025 |19:23

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää