

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Meidän on varauduttava siihen, että Venäjän hybridihyökkäykset jatkuvat – ”Uhka on jatkuva ja siihen tulee reagoida päättäväisesti”
Eduskunnassa keskusteltiin tänään valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, jossa arvioidaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista toimintaympäristöä ja määritellään Suomen toiminnan tavoitteet ja painopisteet lähivuosille.
Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jari Ronkainen korosti ryhmäpuheessaan, että selonteon keskeisin tavoite on Suomen itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden turvaaminen.
– Maailma ympärillämme on monimutkainen ja ennakoimaton, mikä vaatii meiltä joustavuutta, kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin sekä vahvaa yhteistyötä liittolaistemme kanssa, Ronkainen sanoi.
Kansainvälisen yhteistyön merkitys korostuu
Suomen Nato-jäsenyys tuo mukanaan paitsi uusia mahdollisuuksia myös velvoitteita tiiviimpään kansainväliseen yhteistyöhön. Nato-jäsenyyden myötä Suomi on osa kollektiivista puolustusta, mikä edellyttää entistä syvempää yhteistyötä liittolaisvaltioiden kanssa kaikilla tasoilla.
– Suomi on siirtynyt aikaan, jossa kansallinen turvallisuus ja kansainvälinen yhteistyö kietoutuvat toisiinsa entistä tiiviimmin. Nato-jäsenyyden myötä meidän on vahvistettava yhteistyötä paitsi sotilaallisella tasolla myös poliittisesti ja taloudellisesti, Ronkainen painotti.
Vahva varautuminen hybridiuhkiin
Ronkainen korosti puheessaan Venäjän toimien aiheuttamia jatkuvia turvallisuusuhkia, kuten hybridi- ja kyberhyökkäyksiä, joiden torjuminen vaatii Suomelta määrätietoista toimintaa.
– Venäjän käymä hyökkäyssota Ukrainassa on uhka koko Euroopan vakaudelle ja turvallisuudelle. Venäjän vihamieliset hybridi- ja sabotaasitoimet ovat laajentuneet ympäri Eurooppaa, eikä Suomikaan ole täysin näiden toimien ulkopuolelle jäänyt.
– Tilanne on vakava, ja meidän on varauduttava siihen, että Venäjän hybridihyökkäykset jatkuvat ja niiden intensiteetti sekä keinovalikoima tulevat tulevaisuudessa vaihtelemaan. Emme voi siis laskea sen varaan, että uhka olisi väliaikainen tai katoaisi lähitulevaisuudessa. Päinvastoin meidän on hyväksyttävä, että hybridivaikuttamisen uhka on jatkuva ja siihen tulee reagoida johdonmukaisesti ja päättäväisesti.
Kansallinen turvallisuus etusijalla
Ronkaisen mukaan on huolehdittava siitä, että Suomi on aina valmis puolustamaan omaa kansaansa ja maaperäänsä kaikissa mahdollisissa skenaarioissa, oli kyseessä sitten sotilaallinen uhka tai monimutkaisemmat, uusilla keinoilla toteutettavat hybridihyökkäykset.
– Suomen on seisottava vakaana ja vankkana ja meidän on oltava valmiita kohtaamaan ne haasteet, joita tulevaisuus tuo, yhdessä ja päättäväisesti.

Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kyberhyökkäykset Venäjän hyökkäyssota Nato-jäsenyys hybridiuhat kansallinen turvallisuus kansainvälinen yhteistyö ulko-ja turvallisuuspoliittinen selonteko sotilaallinen yhteistyö ulko- ja turvallisuuspolitiikka Jari Ronkainen Venäjä itsenäisyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kansa luottaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme hoitoon

Antikainen: Hallituksen rajapäätös edistää Suomen turvallisuutta – vihervasemmisto sen sijaan edistäisi vain Venäjän hybridioperaatiota

Halla-aho: Kremlin kaasulonkerot eurooppalaiseen päätöksentekoon mahdollistivat Putinin tyrannian nousun

Itäraja pysyy kiinni – sisäministeri Rantanen: ”Vahva viestimme on se, että sitä kautta ei ole syytä tulla”
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Purra vaalitentissä: “Maahanmuuttajille itselleen tulee huomattavasti suurempi vastuu siitä, että kotoutuu yhteiskuntaan”
Uusimmat

Toimi Kankaanniemi: Vastuunkanto Suomesta leikkasi kannatusta

Tynkkynen: Takkiin tuli nyt, mutta lopussa kiitos seisoo

Purra kannusti kiitospuheessaan kenttäväkeä ja valoi uskoa tulevaan

Puoluesihteeri Vuorenpää vaalituloksesta: Tämä on opetus
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää