Perussuomalaiset kommentoivat salamurhayritystä: “Raukkamainen demokratian vastainen teko”

14.07.2024 |10:03

Perussuomalaiset komentoivat Donald Trumpiin kihdistuvaa salamurhayritystä.

Riikka Purra: “Kammottavia uutisia Yhdysvalloista. Onneksi Trumpiin kohdistunut salamurhayritys epäonnistui.

Joka tapauksessa kampanjatilaisuudessa tapahtunut poliittinen väkivalta tulee entistä enemmän polarisoimaan paitsi vaalitilannetta myös edelleen jakamaan koko maata. ”

Jani Mäkelä: “Uutiset USA:sta järkyttävät. Presidenttiehdokas on yritetty murhata julkisessa tilaisuudessa ja ampuminen on johtanut sivullisen kuolemaan sekä useiden loukkaantumiseen. Raukkamainen demokratian vastainen teko.”

Luku Ranne:”Järkyttävä teko, josta ex-presidentti Trump onneksi selvisi hengissä.

Poliittinen väkivalta on aina tuomittavaa. Poliitikot eivät ole vapaata riistaa.”

Miko Bergbom: “Demokratiassa pitää saada kampanjoida ilman pelkoa väkivallasta. Mikäli se ei onnistu, ei demokratialla ole kovin hyviä edellytyksiä toimia normaalilla tavalla.

Raukkamaista toimintaa, jota nähdään Yhdysvaltojen lisäksi myös Euroopassa.

Trump olosuhteisiin nähden ilmeisesti kunnossa, vaikka osuman saikin. Silti ainakin yksi yleisön jäsen on kuollut ja kaksi loukkaantunut. Osanotto kuolleen perheelle ja voimia toipuville.

Järkyttävää, että tällaista tapahtuu. Amerikka on muutenkin jo voimakkaasti polarisoitunut ja tämä tuskin sitä tulee vähentämään.’

Suomen Uutiset


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
6.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle

25.03.2025 |12:54

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää