Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset: Kantaväestön vähenemisen syyt Helsingissä selvitettävä

23.06.2022 |00:17

Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä on huolissaan Helsingin kaupungin pito- ja vetovoimasta. Helsinki oli vuonna 2021 koko maan muuttotappiollisin kaupunki. Helsingistä muuttaa pois 25–44-vuotiaita kotimaan kieliä puhuvia työssäkäyviä sekä lapsiperheitä. Tilalle Helsinkiin muuttaa pääasiassa vieraskielistä väestöä ulkomailta.

– Helsinki on ollut vuosikausia muuttovetovoimatutkimuksen ykköstilalla, mutta parissa vuodessa Helsinki on romahtanut muuttovetovoimassa koko maan häntäpäähän, ja alustavien tietojen mukaan tammi-huhtikuussa 2022 tilanne näyttää pahenevan. Siksi vaadimme, että kaupunki selvittää jatkossa syyt poismuutolle ja päivittää asuntotuotannon sekä maankäytön vastaamaan todellisia tarpeita. Todelliset syyt saadaan selville kysymällä poismuuttajilta itseltään, ei arvailemalla, valtuustoryhmän puheenjohtaja Mari Rantanen korostaa.

Lisärakentamisen määrää syytä pohtia uudelleen

Kaupungin asumisen ja maankäytön ohjelmassa asuntorakentamisen tavoite on 7 000 asuntoa vuosittain, ja tavoitetta nostetaan 8 000 asuntoon vuonna 2023. Ottaen huomioon kaupungin epäsuotuisa väestökehitys, noussut kustannustaso ja siihen liittyvät taloudelliset riskit, on tarpeen pohtia uudelleen rakentamisen määrää.

– Kaupungin kasvutavoitteet kuvastavat koronaa edeltävää aikaa ja perustuvat vanhentuneisiin ennusteisiin. Järjettömän suuria rakentamistavoitteita on perusteltu korkeilla asumiskustannuksilla. Kaupunki ei kuitenkaan yhtäältä ole tutkinut, ovatko kasvaneet asuntotuotantomäärät todellisuudessa vaikuttaneet asumiskustannuksiin millään tavoin tai toisaalta sitä, ovatko korkeat asumiskustannukset merkittävä syy kaupungista ulos suuntautuvaan muuttoliikkeeseen vai onko taustalla jotain aivan muuta.

– Jos kyse on esimerkiksi siitä, että lapsiperheet muuttavat pois turvallisemman kasvuympäristön tai koulujen oppimisrauhan perässä, mikään lisärakentamisen määrä ei korjaa tilannetta, Rantanen huomauttaa.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä on jättänyt muuttoliikkeen syiden selvittämistä koskevan ryhmäaloitteen kaupunginvaltuuston tämän päivän kokouksessa.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää