Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset kantaa poliittista vastuuta ja korjaa muiden sotkuja: ”Emmekä peräänny ja peruuta sen paremmin opposition kuin muidenkaan huudon edessä”

27.08.2024 |13:27

Puheenjohtaja Riikka Purra painotti perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa, ettei puolue aio perääntyä pakollisista säästötoimenpiteistä opposition tai muidenkaan räksytyksestä.

Me, erityisesti me perussuomalaiset, korjaamme muiden aiheuttamia ongelmia, siivoamme muiden sotkuja, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra.

– Teemme epämiellyttäviäkin säästötoimenpiteitä, leikkaamme ja uudistamme yhteiskuntaa välttämättömällä tavalla, ajamme turvallisuusministeriöissä läpi uudistuksia ja lainsäädäntöä, jolla on oikeasti vaikutusta, investoimme koko maahan, pyrimme selviämään arkkitehteinä viime hallituksen luoman sotehimmelin kanssa – emmekä peräänny ja peruuta sen paremmin opposition kuin muidenkaan huudon edessä.

– Sitä on poliittinen vastuunkanto ja isänmaasta huolehtiminen. Ja tiedän, että sitä lopulta arvostaa ainakin se osa äänestäjäkuntaa, joka käyttää mieluiten omia aivojaan tehdessään tulkintoja maailmasta, Purra sanoo.

Hyvät vaikutukset näkyvät vielä

Hallitustyötä on takana vuosi ja on tehty päätökset poikkeuksellisen kovasta korjaussarjasta.

– Sen hyvät vaikutukset ja seuraukset alkavat toivottavasti näkyä pian. Osa niistä auttamatta konkretisoituu vasta seuraavalla hallituskaudella, niin hidasta tämä on. Mutta kyseessä on pitkä juoksu. Jokainen madonluvut oikeasti sisäistänyt ymmärtää, että tuloksia ei tule hetkessä, eikä epävarma maailma todennäköisesti tarjoa positiivisia yllätyksiä. Ja silti on selvittävä, Purra painottaa.

– Talouden ankea pohja on kuitenkin saavutettu, ja näkymät ovat eteen- ja ylöspäin. Monelta toimialalta näkyy pieniä valopilkkuja, vaikka elintärkeä vientisektorimme edelleen yskii. Inflaatio on huomattavasti hidastunut, se näkyy kuluttajan kukkarossa. Korot ovat laskussa, viimeinkin, ja moni asuntolainaa lyhentävä saa jo helpotusta vuosien kitkuttamiseen. Kotitalouksien ostovoimaa parantavat myös nousseet palkat ja työhön ja liikkumiseen kohdistuvat veronalennukset.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää