Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset kannattavat aktiivimallin kumoamista ja siitä tehtyä kansalaisaloitetta

14.02.2019 |09:39

Perussuomalaisten valiokuntaryhmä kannattaa kansalaisaloitteella esitettyä aktiivimallin kumoamista. Aktiivimallin kumoamista esittänyt kansalaisaloite käsiteltiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa tiistaina 12.2.

– Eduskunta edellytti aktiivimallia koskevaa muutosta hyväksyessään, että uudistuksen vaikutuksia tulee seurata tarkasti. Saamiemme tietojen mukaan aktiivimalli on aiheuttanut monia ongelmia sen piirissä oleville ja se on asettanut ihmiset eriarvoiseen asemaan ympäri Suomen, sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaisten vastalauseen asiaan jättänyt kansanedustaja Arja Juvonen sanoo.

Asiantuntijalausuntojen mukaan aktiivimallin leikkurista johtuvaa alennettua työttömyysetuutta saaneita oli maantieteellisesti Itä-Suomessa, Uudellamaalla ja käsivarren Lapissa. Elokuun 2018 mennessä alennetun ansiopäivärahan saajista joka kolmas oli täyttänyt 60-vuotta.

Vaikeasti työllistyvät jätetty huomioimatta

THL:n asiantuntijalausunnon mukaan perustoimeentulotuen määrä on kasvanut aktiivimallin käyttöönoton jälkeen.

– Katsomme, että aktiivimallissa on vakavia puutteita. Työttömissä työnhakijoissa on myös niitä henkilöitä, joilla on työ- tai toimintakykyä alentava sairaus tai toimintakyvyn rajoite. Nämä henkilöt eivät sovellu aktiivimallin kohteeksi, vaan he tarvitsisivat työ- ja toimintakyvyn sekä terveydellisten rajoitteiden selvityksen sekä ohjauksen asianmukaiseen hoitoon, kuntoutukseen, työkyvyn selvitykseen tai muuhun tarpeen mukaiseen palveluun.

– Työttömien työnhakijoiden alueellinen jakautuminen ja vaikeasti työllistyvien työttömien määrä on jätetty kokonaan huomioimatta ja siitä johtuen ihmisten eriarvoisuus on lisääntynyt, Erityisesti kärsijöinä ovat olleet vaikeasti työllistyvät, pitkäaikaistyöttömät ja ikääntyvät työnhakijat, Juvonen kertoo.

Kannustusta raipan sijaan

Valiokunta totesi mietinnössään, että aktiivimalliin kohdistettu voimakas kritiikki ja nyt käsiteltävänä oleva aloite osoittavat, että aktiivimallissa on epäkohtia. Malli ei ole kaikissa tilanteissa tarjonnut työllistymään pyrkineelle ja palveluun pääsyyn yrittäneelle työnhakijalle riittävästi keinoja osoittaa aktiivisuutta estääkseen joutumista vähennetylle etuudelle.

– Valiokunnan mietinnössä todetaan aktiivimallin ongelmat. Ne olisikin nyt syytä kuulla ja ryhtyä myös korjaaviin toimenpiteisiin.

– Perussuomalaisten mielestä työttömiä työnhakijoita tulee kannustaa työnhakuun, mutta se ei saa tapahtua nöyryyttämällä ja etuisuutta leikkaamalla varsinkaan, jos yhteiskunnalla ei ole tarjota yhdenvertaista mahdollisuutta kaikille onnistua yrityksissään työllistyä. Ihmisiä tulee kohdella yhdenvertaisesti riippumatta heidän asuinpaikastaan ja tuntien Suomen työvoimapoliittisen alueelliset erot, näemme, että aktiivimalli tulee kumota, Juvonen sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää