

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Ideologisessa tasa-arvoselonteossa ei osata päättää edes sitä, montako sukupuolta on olemassa
Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin eilen valtioneuvoston tasa-arvopoliittista selontekoa. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron aiheesta pitänyt kansanedustaja Jukka Mäkynen kertoi perussuomalaisten kannattavan sukupuolten välistä tasa-arvoa. Pieleen kuitenkin mennään silloin, kun ihmisiä yritetään pakottaa näennäisen tasa-arvon edistämiseksi muottiin, johon he eivät itse halua.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen kertoi eduskunnan käsittelyssä olleen tasa-arvopoliittisen selonteon sisältävän monia tavoitteita, jotka itsessään ovat hyviä ja kannatettavia. Selonteko ei kuitenkaan ole perussuomalaisten mielestä kaikilta osin johdonmukainen, ja lähestymistapa on monin paikoin ristiriitainen tai puutteellinen.
– Vuonna 2010 käsitellyn vastaavan selonteon nimi oli vastaavasti ”Valtioneuvoston selonteko naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta”, ja tähän se myös keskittyi. Ideologinen lähestymistapa neljännen aallon feminismin muodossa oli pienenpienessä sivuosassa, ja risteävä syrjintä mainittiin vain kerran. Muunsukupuolisuutta ei ollut ilmeisesti vielä keksitty, sillä selonteossa puhuttiin yksilöllisistä eroista ja sukupuolten sisäisestä moninaisuudesta, Mäkynen sanoi.
Päälleliimattu intersektionaalisuusideologia
Nyt käsiteltävänä oleva selonteko on pyritty päivittämään vastaamaan intersektionaalisen feminismin ideologiaa. Tämä lähestymistapa vaikuttaa Mäkysen mukaan kuitenkin päälle liimatulta, koska sukupuolen moninaisuus on lisätty teemana vain osaan selontekoa.
– Kaksijakoinen, biologiseen sukupuoleen perustuva sukupuolikäsitys mainitaan riittämättömäksi. Selonteon mukaan oletukset heteroseksuaalisuudesta, käsitys sukupuolen kaksijakoisuudesta ja siitä, että sukupuoli-identiteetti vastaa syntymässä määriteltyä sukupuolta, ovat syvällä yhteiskunnassa ja voivat tehdä moninaisuuden näkymättömäksi ja aiheuttaa toiseuden kokemusta.
– Kuitenkin esimerkiksi palkkaeroista, koulutuseroista, terveyseroista ja perhevapaiden käytöstä puhuttaessa sukupuolia tuntuu olevan vain kaksi. Tämä epäjohdonmukainen lähestymistapa tekee selonteosta omituisen ja sekavan, Mäkynen totesi.
– Tämä on sinänsä ymmärrettävää, koska yhteiskunnallinen tai yleisemminkin tieteellinen tutkimus perustuu keskeisesti tilastollisiin aineistoihin ja muita sukupuolia kuin naisia ja miehiä on hyvin vaikea tutkia, kun edes ideologian sisällä ei ilmeisesti pystytä määrittelemään, mitä nämä muut sukupuolet ovat ja kuinka ne ovat objektiivisesti tunnistettavissa.
Synnyttäjät ja siittäjät
Selonteon lähtökohdaksi mainitaan sukupuolen moninaisuus ja se, että ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttaa sukupuolen rinnalla myös moni muu tekijä. Tästä huolimatta selonteossa pyritään selittämään ihmisten erilaista yhteiskunnallista asemaa ensisijaisesti heidän sukupuolensa perusteella.
– Sukupuoli halutaan ideologisin perustein hävittää muun muassa ammattinimikkeistä, vanhemmuudesta ja henkilötunnuksista, mutta se nähdään keskeisimpänä ihmistä määrittelevänä ominaisuutena monissa sellaisissa asioissa, joissa maalaisjärjellä ajateltuna sukupuolella ei ole mitään merkitystä.
– Vastaavasti ihmisen pelkistäminen tai määrittely hänen ruumiintoimintojensa perusteella voi tuntua monesta vieraalta, kun halutaan esimerkiksi puhua äidin ja isän sijasta synnyttäjästä ja siittäjästä, Mäkynen sanoi.
Ihmisille kuuluu yhdenvertainen kohtelu
Perussuomalaiset kannattavat sukupuolten välistä tasa-arvoa yhteiskunnassa. Ihmisille kuuluu yhteiskunnassa yhdenvertainen kohtelu, yhtäläiset oikeudet ja osallistumismahdollisuudet. Perussuomalaisten mielestä on hienoa, että Suomi on edennyt tasa-arvossa huimasti sen jälkeen, kun tasa-arvolaki säädettiin vuonna 1986. Nykyään kaikki yhteiskunnan koulutus- ja uravaihtoehdot ovat tarjolla niin miehille kuin naisillekin.
– Pieleen kuitenkin mennään silloin, kun ihmisiä yritetään pakottaa näennäisen tasa-arvon edistämiseksi muottiin, johon he eivät itse halua, tai moninaisuuden nimissä sukupuoli nostetaan kiintiöillä kaikkien muiden tekijöiden edelle ja pätevämpi henkilö jätetään valitsematta tehtävään, Mäkynen sanoi.
Tasa-arvo ei ole kaikissa kulttuureissa yhtä tärkeä
Perussuomalaiset haluavat kohdata ihmiset yksilöinä eikä vain sukupuolensa edustajina. Tavoite tyttöihin ja naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi on tärkeä.
– Samalla on kuitenkin huomattava, että yleisesti väkivaltarikosten uhreista suuri enemmistö on miehiä ja kaikenlaista väkivaltaa yhteiskunnassa tulee pyrkiä vähentämään. Selonteon mukaan tyttöjen seksuaaliväkivallan kokemukset ovat viime vuosina lisääntyneet merkittävästi. Ilmiölle ei kuitenkaan pyritä löytämään selitystä, Mäkynen huomautti.
– Myöskään syitä naisten miehiä vähäisemmän yhteiskunnallisen osallistumisen taustalla ei ulkomaalaistaustaisten naisten osalta tarkemmin pohdita, ja kunniaväkivalta on mainittu selonteon tekstissä vain pari kertaa. Tasa-arvon edistämisestä puhuttaessa on tärkeää tunnustaa, että kaikki kulttuurit eivät ole yhtä tasa-arvoisia, ja pyrkiä edistämään tyttöjen ja naisten itsemääräämisoikeutta sekä ihmisoikeuksien toteutumista Suomessa kulttuurista riippumatta, Mäkynen päätti puheenvuoronsa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- siittäjät synnyttäjät tasa-arvopoliittinen selonteko sukupuolten tasa-arvo ideologinen hömppä palkkaerot Väkivaltarikokset intersektionaalinen feminismi kunniaväkivalta ryhmäpuheenvuoro muunsukupuolisuus Perhevapaat Jukka Mäkynen Itsemääräämisoikeus Ihmisoikeudet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sanna Marinia puolustava Tarja Halonen päätti haukkua suomalaiset miehet New York Timesin haastattelussa – some älähti

Hallitus tilasi laajan vihapuheraportin sukupuolentutkimuksen dosentilta, joka vaatii hiljentämään ”kyseenalaiset puheenaiheet”

Plan Suomi vaatii, että naisia pitää nyt alkaa kutsua menstruoiviksi ihmisiksi – Twitter-käyttäjiltä topakka kurinpalautus

Lakivaliokunnan perussuomalaiset uudesta vanhemmuuslaista: ”Hallituksen ideologista humppaa”

Perussuomalaiset esittää uudessa ohjelmassaan toimenpiteitä suomalaisen elämänmuodon ja sivistyksen puolustamiseksi

Intersektionaalinen feminismi ei suojele syrjittyä naista vähemmistön sisällä – alistettujen musliminaisten kohdalla etnisyys nousee määräävämmäksi tekijäksi kuin naissukupuoli

PS: Todellisuudesta irrallaan oleva feminismi ajaa Suomea kohti kontrolliyhteiskuntaa

Punavihreä hallitus puuhaa sukupuolen vaihtamisesta ilmoitusasiaa – lakivaliokunnan perussuomalaiset: ”Kyseessä on merkittävä turvallisuusriski”

Miksi lapsiuhritutkimus ei kysy kunniaväkivallasta tai sukupuolirasismista?
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää