

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset haluaa vaikeuttaa ulkomaalaisten maa- ja kiinteistökauppoja – Purra: Kuin vapaa pääsylippu Suomeen
Perussuomalaiset julkaisi viime viikolla uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelmansa, jossa otetaan voimakkaasti kantaa Venäjää ja Kiinaa kohtaan osoitettuun naiiviuteen ja esitetään toimia riippuvuuksien ja uhkien vähentämiseksi. Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra huomauttaa, että perussuomalaisten vaatimat venäläisten turistiviisumeihin kohdistuvat toimenpiteet ovat välttämättömiä.
Riskejä on muuallakin, mutta aikailu ja arkuus toimia leimaavat päätöksentekoa ja hallituksen politiikkaa.
– Venäläisten ja kiinalaisten maa- ja kiinteistökaupat ja muut investoinnit ovat seuraava asia, johon pitää kiinnittää merkittävästi enemmän huomiota. Perussuomalaiset vaatii, että kiinteistöjen myynnin luvanvaraisuutta ja sen sääntöjä tulee selvästi tiukentaa, Riikka Purra sanoo.
Venäläiset ostavat kiinteistöjä ennätystahtiin
EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten kansalaisten kiinteistöomistukset muuttuivat luvanvaraisiksi muutama vuosi sitten, mutta Purran mukaan lupa on edelleen lähinnä muodollisuus. Puolustusministeriö tehosti tarkastelua Venäjän hyökättyä Ukrainaan, mutta itsessään tämä ei riitä.
– Lähtökohta on edelleen, että kiinteistökaupat sallitaan, mikäli niille ei ole erityistä estettä. Lupaa ei myöskään tarvita, jos ostajan puolisolla on kotipaikka EU- tai ETA-alueen maassa. Kaksoiskansalaiset ostavat tietenkin mitä vain. Venäläiset ostavat kiinteistöjä enemmän kuin koskaan, Purra selittää.
Raha piiloutuu veroparatiiseihin
Puolustusministeriön työryhmä linjasi kesäkuussa, että ministeriölle tulee lisätä oikeus selvittää kiinteistön hankinnan rahoitus ja sen alkuperä, mikäli ostajana on valtiollinen toimija ja mikäli kansallinen turvallisuus vaarantuu kiinteistön sijainnin vuoksi.
Purra toteaa kuitenkin, että uhka ei välttämättä tule kello kaulassa.
– Vihamielisillä tahoilla on kyky ja halu tehdä kauppoja ja investointeja niin, että ne eivät jää tällaiseen tutkaan. EU:n kultaisella passilla eli ostetulla kansalaisuudella se on yksinkertaista. Venäläinen ja kiinalainen raha myös piiloutuu veroparatiiseihin, jolloin alkuperän selvittäminen on haastavaa tai mahdotonta, Purra huomauttaa.
Kansallinen turvallisuus keskiöön
Valtio on käyttänyt muutaman kerran etuosto-oikeuttaan, kun kiinteistöjä on haluttu ostaa aivan maanpuolustuksellisesti strategisten kohteiden vierestä.
– Tavallisissakin kiinteistöomistuksissa ja merkittävissä investointihankkeissa on valitettavasti riskinsä, turvallisuustilanteen ja esimerkiksi arktisen alueen painoarvon kasvaessa yhä enemmän. Kiinan ja Venäjän kaltaisten maiden pääseminen kiinni kriittiseen infraamme tai osallistuminen muunlaiseen hybriditoimintaan voi tapahtua kiinteistö- ja yritysostojen kautta. Tämä on jälleen kuin vapaa pääsylippu maahamme, Purra sanoo.
– Valtion kansallisen turvallisuuden täytyy olla pohdinnassa korkeimmalla. Näihin ongelmiin pitää puuttua juuri nyt, ei sitten kun on liian myöhäistä, Purra päättää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ulkomaalaisomistus etuosto-oikeus kansallinen turvallisuus turvallisuusuhka puolustusministeriö kiinteistökaupat valtio Riikka Purra Kiina veroparatiisit Venäjä perussuomalaiset hallitus maanpuolustus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset haluaa lopettaa kaksoiskansalaisuusjärjestelmän ja kiristää ulkomaalaisten maakauppoja – Purra: ”Nyt on sen aika”

Hallituksen piti kiristää venäläisten viisumeita, mutta se ujutti mukaan todellisen siirtolaispommin – sivuhuomautuksessa kerrotaan uudesta humanitaarisesta viisumista, joka kiihdyttää turvapaikkarallia

Perussuomalaiset vaatii kansainvälisiä sopimuksia järkeviksi, kehitysapua maksettavaksi vain ylijäämästä ja kaksoiskansalaisuudesta luopumista

Venäjältä pyritään nyt länteen Suomen kautta, koska Suomi myöntää yhä viisumeita – rajan yli jopa 3 600 tulijaa päivässä

Halla-aho: Jos Venäjä saavuttaa tuloksen, jonka se voi tulkita voitoksi, se johtaa uuteen sotaan muutaman vuoden viiveellä

Venäläisten kiinteistökaupat kasvussa – Wihonen: Tutkitaanko turvallisuusuhat?

Koskela ihmettelee venäläisten tekemien kiinteistökauppojen suurta määrää – puolustusministeriö antanut tänä vuonna luvan yli 200 kiinteistökaupalle

Reijonen vaatii hallitusta puuttumaan venäläisten kiinteistöomistuksiin: Venäläisten omistamat kiinteistöt siirrettävä Suomen valtion omistukseen

Wihonen: Venäläiset keplottelivat viisumeita halvoilla asunto-osakekaupoilla, kuinka suuresta ilmiöstä ja turvallisuusuhasta on kyse?
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää