

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset haluaa Suomen kantavan vastuunsa Naton yhtenä turvallisuudentuottajana
Eduskunta sai tänään valtioneuvoston selonteon Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhanajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2024. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja, puolueen puolustusvaliokuntavastaava Jari Ronkainen. Ronkaisen mukaan toiminnassa ei sinällään ole mitään uutta tai ihmeellistä.
– Olemme osallistuneet erilaisiin Nato-operaatioihin jo kumppanimaanakin. Nyt osallistumme yhtenä Nato-liittolaisena muiden joukossa, totesi kansanedustaja Jari Ronkainen.
Valtioneuvostohan antoi selonteon, koska jos toiminta tai apu sisältää mahdollisesti sotilaallisten voimakeinojen käyttöä, on valtioneuvoston kuultava eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa ennen päätöksen tekoa. Eduskuntaa valtioneuvoston on taas kuultava antamalla asiasta selonteko ennen päätöksentekoa, jos kyseessä on erityisen vaativa tilanne. Tätä ohjaa kansainvälistä apua, yhteistoimintaa tai muuta kansainvälistä toimintaa koskevasta päätöksenteosta annettu laki.
Olennainen osa taakanjakoa
Tänä vuonna Puolustusvoimien on tarkoitus osallistua Naton rauhanajan yhteisen puolustuksen pysyvän miinantorjuntaosaston tehtäviin Itämerellä Katanpää-luokan aluksella ja enintään 40 henkilöllä loppukeväästä. Lisäksi tarkoituksena on osallistua Naton rauhanajan yhteisen puolustuksen Air Shielding -tehtäviin Romaniassa, Bulgariassa sekä Mustallamerellä enintään kahdeksan hävittäjän lento-osastolla ja enintään 100 henkilöllä kesä-heinäkuussa. Naton maavoimajoukkoihin ei ole tarkoitus tässä vaiheessa osallistua.
– Osallistuminen Naton rauhanajan yhteisen puolustuksen tehtäviin kuuluu liittolaisten toimintaan ja on tärkeä osa Suomen toimintatavan kehittymistä Nato-jäsenyyden alkuvaiheessa, sanoi Ronkainen.
– Tehtäviin osallistuminen on olennainen osa liittokunnan taakanjakoa ja samalla edistää Suomen liittämistä Naton kokonaisuuteen. Osallistuminen Naton yhteisen puolustuksen rauhanajan tehtäviin on yksi tapa, jolla Suomi osallistuu liittokunnan toimiin turvallisuusympäristön, siis meidän omankin turvallisuusympäristömme, vahvistamiseksi.
– Me perussuomalaiset olemme ylpeitä sotilaidemme osaamisesta. Haluamme osaltamme, että Suomi kantaa vastuunsa puolustusliitto Naton yhtenä turvallisuudentuottajana.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Nato-operaatiot Naton yhteinen puolustus Nato-jäsenyys turvallisuusympäristö ryhmäpuheenvuoro Puolustusvoimat Taakanjako Jari Ronkainen Turvallisuus nato
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset tyytyväisiä puolustusmenojen kasvattamiseen Nato-tasolle – ensi vuonna tavoite jopa ylittyy

Mäenpää Naton SOFA-sopimuksesta: Muutos ei ole dramaattinen

Jussi Halla-aho: Venäjä ei missään olosuhteissa ota riskiä konfliktiin joutumisesta Naton kanssa

Veronmaksaja voi nukkua yönsä levollisesti – “Suomi-laiva on vastuunsa tuntevan miehistön käsissä”

Ministeri Ranne tutustuu Nordic Response 24 –puolustusharjoitukseen Lapissa – tarkastelussa erityisesti infran toimivuus ja kestävyys poikkeusoloissa

Perussuomalaiset kannattavat Naton huippuosaamiskeskusta Kainuuseen
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää