Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset haluaa lopettaa kaksoiskansalaisuusjärjestelmän ja kiristää ulkomaalaisten maakauppoja – Purra: ”Nyt on sen aika”

17.08.2022 |17:38

Perussuomalaiset julkaisi eilen laajan ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelman, jossa esitetään muun muassa kaksoiskansalaisuusjärjestelmän lopettamista sekä maanpuolustuksen ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden opintojakson tuomista mukaan peruskouluopetukseen.

Perussuomalaiset vaatii kaksoiskansalaisuusjärjestelmän lopettamista, sillä se ei enää palvele tarkoitustaan muuttuneen turvallisuusympäristön vuoksi.

Jatkossa ulkomaalaisen tulee Suomen kansalaisuutta hakiessaan luopua synnyinmaansa kansalaisuudesta, perussuomalaiset linjaa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo, että tämänhetkinen turvallisuustilanne viestii ongelmasta suhteessa esimerkiksi Venäjän ja Kiinan kansalaisiin, joista osa aiheuttaa turvallisuushaasteita.

– Henkilöillä, joilla on jonkin toisen valtion kansalaisuus, eräänlainen lojaliteetti usein kuitenkin säilyy. Toki se voi säilyä ilman kansalaisuuttakin, mutta kaksoiskansalaisuuden kumoaminen takaa, että jos ulkomaalainen haluaa muuttaa Suomeen ja sopeutua yhteiskuntaamme, niin siinä vaiheessa, kun on aika saada kansalaisuus, edessä on valinta, haluaako olla uuden kotimaansa kansalainen vai säilyttää aiemman kansalaisuusstatuksen, Purra sanoo.

Purra oli eilen AlfaTV:n Viikon Parkkonen -ohjelman vieraana kertomassa perussuomalaisten juuri julkaistun ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelman linjauksista.

Turvallisuuspolitiikka edellä kaikessa

Osaan kaksoiskansalaistapauksista liittyvät turvallisuushaasteet on perussuomalaisten mukaan välttämätöntä huomioida juuri nyt. Purra muistuttaa, että vastaavia ongelmia liittyy myös esimerkiksi ulkomaalaisten kiinteistöomistukseen.

Perussuomalaiset haluaakin tiukentaa kiinteistöjen myynnin luvanvaraisuutta ja sen sääntöjä EU- ja ETA-alueen ulkopuolisille henkilöille.

– Kaikki nämä asiat ovat nyt erityisesti tapetilla. Tilanne vaatii sitä, että asioita lähestytään turvallisuuspolitiikka edellä ja että me säilytämme terveen skeptisyyden.

Perussuomalaiset haluaa myös estää kaksoiskansalaisuuden omaavia henkilöitä pääsemästä kansallisen turvallisuuden kannalta keskeisiin virkoihin Puolustusvoimissa ja muualla valtiohallinnossa.

– Kun kansallinen turvallisuus otetaan keskeiseksi tavoitteeksi johtotähdeksi, on melko helppoa miettiä, minkälaisissa viroissa tulisi palvella vain Suomen kansalaisuuden omaava henkilö, Purra sanoo.

Hyväuskoisuus tuottaa ongelmia

Tasavallan presidentin tehtävää ja eräitä puolustushallinnon tehtäviä lukuun ottamatta tällä hetkellä Suomessa ei juuri ole tehtäviä, joissa edellytetään Suomen kansalaisuutta.

– Siinä mielessä Suomen tilanne on, jopa kansainvälisessä vertailussa, melko poikkeuksellinen. Monissa muissa maissa ollaan näissä asioissa paljon tarkempia, Purra sanoo.

Puran mukaan Suomessa nykyiseen tilanteeseen on ajauduttu turhan hyväuskoisuuden vuoksi.

– Suomessa on luotettu siihen, että kun vain olemme ystävällisiä ja avaamme tulijoille portit, niin asiat sujuvat hyvin. Valitettavasti todellisuus on usein toisenlainen.

Perussuomalaiset toteaa ohjelmassaan, että jos kaksoiskansalaisuuden kumoaminen kokonaan on poliittisesti liian vaikeaa, hyvä kompromissi on rajata kaksoiskansalaisuusoikeus vain niihin ulkomaalaisiin, joiden toinen kotimaa on OECD-maa.

Vuonna 1961 perustetussa taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:ssä on nykyisellään 38 jäsenvaltiota, joista suuri osa Euroopasta. OECD-maat ovat taloudeltaan ja hallinnoltaan kehittyneitä valtioita. Purra kuitenkin korostaa, että myös OECD-maiden kaksoiskansalaisuudet olisivat vain toissijainen ratkaisu.

– Perussuomalaiset katsoo, että ensisijaisesti kaksoiskansalaisuusjärjestelmä tulee lakkauttaa kokonaan. Nyt on sen aika. Uskon, että myös muut puolueet tunnustavat perussuomalaisten esille nostamat ongelmat.

Maanpuolustuksesta opettaminen lisäisi puolustustahtoa

Perussuomalaisten mukaan peruskoulujen opetussuunnitelmaan pitäisi lisätä maanpuolustuksen ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden opintojakso.

Tämä voisi olla joko oma oppiaineensa tai osana yhteiskuntaopin tunteja.

– Ajatuksena on, että myös lapsille ja nuorille tulee opettaa, miten yhteiskunta pohjimmiltaan toimii, sekä normaalioloissa että kriisioloissa. Opintojaksoon sisältyisi esimerkiksi taloutta, erilaisia varautumistaitoja sekä sitä, miten Suomea puolustetaan.

Purra huomauttaa, että koulujen opetussisältöihin sisältyy nykyisin runsaasti opetusta globaalista politiikasta ja ihmisoikeuksista sekä maailmankansalaisuusajattelua.

– Samalla kuitenkin oma kotimaamme Suomi, joka kuitenkin on valtiorajojen sisällä ihmisoikeuksien tarjoaja, niin sitä ei juuri tuoda konkreettisesti esille. Perussuomalaisten mielestä tämä on selvä puute, joka tulee korjata. Samalla katsomme, että maanpuolustuksen ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden opintojakso kouluissa lisäisi maanpuolustustahtoa.

– Kouluissa korostetaan nykyään runsaasti rajat ylittäviä ilmiöitä sekä oikeuksia ja kuinka oikeuksia saadaan lisää. Globaalissa maailmassa kaikki alkaa olla liikkuvaa ja muuttuvaa. Tässä tilanteessa isänmaan puolustuksesta opettaminen ja asian esille tuominen olisi erittäin tärkeää, Purra sanoo.

Katso perussuomalaisten puheenjohtajan laaja haastattelu kokonaisuudessaan täältä.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää