LEHTIKUVA
Perussuomalaiset haluaa leikata Yleisradion toimintoja 144 miljoonalla eurolla
Perussuomalaisten tänään julkaistussa vaihtoehtobudjetissa julkista taloutta esitetään tasapainotettavaksi siten, että asiat laitetaan tärkeysjärjestykseen ja säästöt kohdistetaan toissijaisiin menoihin. Perussuomalaiset katsoo, että säästöjä ja leikkauksia tulee kohdistaa myös suuriin instituutioihin, kuten Yleisradioon ja Suomen itsenäisyyden juhlarahastoon. Perussuomalaiset myös purkaisi Ilmastorahaston ja palauttaisi rahaston omaisuuden valtiolle.
Perussuomalaiset katsoo, että taloudellisen kriisiajan keskellä on tehtävä selkeitä suuria leikkauksia näpertelyn sijaan. Perussuomalaisten tänään julkaistussa vaihtoehtobudjetissa säästöjä ja leikkauksia tulee kohdistaa myös suuriin instituutioihin, kuten Yleisradioon, jonka toimintoihin perussuomalaiset esittää huomattavaa supistusta.
Enemmistö kansasta leikkaisi Ylestä
Perussuomalaiset esittää 25 prosentin leikkausta Yleisradion tehtäviin ja toimintoihin, josta välitön vuotuinen säästö olisi 144 miljoonaa euroa.
Suomalaisten tyytymättömyys Yleisradion toimintaan on nähtävissä ympäri maata, mutta erityisesti ruuhka-Suomen ulkopuolella ihmiset ovat saaneet Ylestä tarpeekseen.
Myös Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) tuoreehko arvo- ja asennetutkimus osoittaa, että selvä enemmistö suomalaisista, 53 prosenttia, leikkaisi Yleisradiosta.
Sitralta 400 miljoonaa valtiolle
Eduskunnan alaiselta Suomen itsenäisyyden juhlarahastolta Sitralta perussuomalaiset keventäisi niin ikään toimintoja, ottaisi Sitran taseesta 400 miljoonaa euroa ja siirtäisi ne valtiolle kasvavien TKI-menojen rahoittamiseen. Tämä vastaisi alle puolta Sitran taseesta.
Lisäksi perussuomalaiset esittää Ilmastorahaston purkua ja rahaston omaisuuden palauttamista valtion omaisuudeksi. Tällöin Ilmastorahastoon perustamisen jälkeen tehty 300 miljoonan pääomitus ja vuoden 2023 talousarvion täydentävässä esityksessä ehdotettu 100 miljoonan pääomitus vapautuisivat muuhun käyttöön. Rahaston Neste-omistusosuus siirtyisi samalla valtion taseeseen. Tämänkin toimen kertaluonteinen lisäys valtion varallisuuteen olisi 400 miljoonaa euroa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- TKI-menot Suomen itsenäisyyden juhlarahasto arvo- ja asennetutkimus Elinkeinoelämän valtuuskunta Ilmastorahasto tärkeysjärjestys Yleisradio Vaihtoehtobudjetti Sitra Julkinen talous Säästöt leikkaukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin julkaisutilaisuus – suora lähetys tiistaina klo 10 alkaen
Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti säästäisi haittamaahanmuutosta, ilmastotoimista ja kehitysyhteistyöstä
Perussuomalaiset: Velanotolle miljardijarru ja säästöt kansan enemmistön tahdon mukaisesti
Mäenpää: Ylenkin toimintaa pitää tarkastella kriittisesti
Perussuomalaiset asettaisi kehitysavulle tiukat ehdot – kehitysapua tulee myöntää jatkossa vain ylijäämäisestä budjetista
PS laittaisi menot tärkeysjärjestykseen: ”Nyt maahanmuuttopolitiikka on Ruotsin tiellä ja talouspolitiikka Kreikan tiellä”
Julkisen sektorin säästöohjelma on käynnistettävä välittömästi – Ranne: “Pelastetaan Suomen talous!”
Immonen: Suomeen tarvitaan isänmaallista talouspolitiikkaa – “Nykyhallituksen harjoittama velkaralli ei voi enää jatkua”
Eikö mistään voi muka leikata: Ylellä liki 14 kertaa suurempi vuosibudjetti kuin Viron yleisradioyhtiöllä
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää