LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Hallituksen ravintoloihin kohdistaman mielivallan loputtava – vasemmistolainen käsitys tasa-arvosta kurjuuden maksimointina ei perustu tartuntariskeihin
Eduskunta äänesti tänään täysistunnossa ravintoloita koskevien rajoitusten kiristämisen mahdollistavasta tartuntatautilain muutoksesta. Perussuomalaiset kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen esittivät valiokuntakäsittelyssä esityksen hylkäämistä ja ehdottivat kuutta lausumaa epäkohtien korjaamiseksi.
Perustuslakivaliokunta on useita kertoja korostanut, että rajoitusten tulee olla oikeasuhtaisia ja välttämättömiä. Ravintoloiden kohdalla se tarkoittaa sitä, että rajoituksia ei kohdisteta kaavamaisesti kaikkiin ravintoloihin, vaan sellaiseen toimintaan, johon liittyy merkittävä riski tartuntojen leviämisestä.
– Nyt olisi tunnustettava se tosiasia, että useimmat ravintolat ovat ottaneet tilanteen vakavasti ja tehneet kaikkensa, jotta asiakkaat voisivat käyttää heidän palveluitaan turvallisesti. Hallituksella tuntuu kuitenkin olevan suuria vaikeuksia toimia perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla, ihmettelevät sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen.
Harvaanasuttujen maakuntien tilanne huomioitava
Perustuslakivaliokunta on edellyttänyt maakuntatasoa hienojakoisempia rajoituksia harvaanasutuissa maakunnissa. Tuoreimmat ilmaantuvuusluvut Pohjois-Karjalassa ovat alhaisemmat kuin Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla. Tästä huolimatta Pohjois-Karjala oli sulun piirissä, mainitut kaksi muuta maakuntaa eivät. Nyt myös Pohjois-Savossa tartuntamäärät ovat selvässä laskussa.
– Lappi ei ole ainoa harvaan asuttu maakunta. Tähän päätyi valiokunnan enemmistökin lausumassaan, johon vastalauseessamme esitimme vieläkin selväsanaisempaa muotoilua. Hallituksen tulee nyt joka tapauksessa asetusta antaessaan huomioida myös Itä-Suomi ja siellä parantunut tartuntatilanne.
Välinpitämättömyys yrittäjistä ja työntekijöistä ihmetyttää
Välinpitämättömyys yrittäjien lisäksi myös työntekijöiden tilanteesta herättää ihmetystä. Tartuntariskit ovat aivan erilaisia sisätiloissa yökerhossa tai karaokebaarissa kuin esimerkiksi kahvilan terassilla. Tätä hallitus ei kuitenkaan halua tunnustaa, vaan asettaa kaikille ravintoloille varmuuden vuoksi niin tiukat rajoitukset, että edes ruokaravintolat eivät voi toimia kannattavasti.
– Tämä vasemmistolainen käsitys tasa-arvoisuudesta kurjuuden maksimointina ei perustu tartuntariskeihin eikä huomioi sitä, että rajoituksissa on kyse paitsi yrittäjien myös heidän työntekijöidensä, siis tuhansien ihmisten, toimeentulosta. Tarpeettoman tiukat rajoitukset yhdistettynä siihen, ettei rajoitusten aiheuttamista tappioista makseta korvauksia oikea-aikaisesti, aiheuttavat työttömyyttä, konkursseja ja ahdistusta, perussuomalaiset moittivat.
Vaikka osa hallituspuolueiden edustajista salipuheissaan osoittikin ymmärrystä ravintola-alalle, äänestystuloksissa myötätunto ei kuitenkaan näkynyt. Yksikään hallituspuolueiden edustajista ei kannattanut äänestyksissä perussuomalaisten lausumia, joilla ravintola-alan ahdinkoa olisi voitu helpottaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- harvaanasutut maakunnat ravintolasulku tartuntamäärät ravintolarajoitukset alueelliset rajoitukset ravintola-ala tartuntariski konkurssit ravintolat yrittäjät työntekijät sosiaali- ja terveysvaliokunta Kaisa Juuso Minna Reijonen Arja Juvonen työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Hallituksen jo kolmas ravintolarajoituslaki hylättävä – päällekkäisessä lainvalmistelussa ei päätä eikä häntää
PS: Hallituksen lainvalmistelu luokatonta ja itse rajoitukset epäloogisia – kriisitunnelma katosi heti perustulakivaliokunnan tyrmättyä ulkonaliikkumisrajoitukset
Antikainen pitää ravintolasulun jatkamisen ulottamista Itä-Suomeen kohtuuttomana: “Miksi hallitus ei noudata eduskunnan linjausta ravintolarajoitusten kuntakohtaisuudesta kuin Lapissa?”
Wihonen: Miksi ravintola- ja yleisörajoitukset toimivat joko tai -periaatteella?
Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Hallitus elvyttää muuta Eurooppaa miljardeilla – milloin on kotimaan kulttuuri- ja tapahtuma-alan vuoro?
Perussuomalaiset: Hallituspuolueet yrittävät estää normaalin eduskuntatyön sote-uudistuksen käsittelyssä – työskentelytapojen muutos estää edustajilta normaalin työnteon
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää