

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Hallituksen autettava suomalaisia sähkölaskujen kanssa – kiilusilmäinen ilmastopolitiikka vain pahentaa asiaa
Perussuomalaiset vaati tänään suullisella kyselytunnilla hallitukselta toimia niin sanotun energiaköyhyyden ehkäisemiseksi. Sähkön hinnat ovat lähipäivinä olleet tähtitieteellisiä ja pahimmissa tapauksissa kuukausilasku saattaa nousta jopa tuhanteen euroon.
– Pakkanen paukkuu nurkissa ja perheitä uhkaa lämmityskustannusten hintapommi. Kova lasku on tulossa erityisesti heille, joilla talo lämpenee sähköllä tai öljyllä. Sähkö on edelleen tärkein omakotitalojen lämmönlähde ja niille epäonnisille, joilla sähköhinta on sidottu markkinahintaan, voi kuukausilasku kohota jopa tuhanteen euroon, perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri huomautti.
Kauniita puheita vihreästä energiasta
Meren mukaan kauniit puheet tuulivoimasta ja vihreästä siirtymästä eivät auta. Tuulivoima onkin kovimmilla pakkasilla tyhjän panttina, sillä tyynillä kovilla pakkasilla tuulivoiman osuus sähköntuotannosta Suomessa on vain parin prosentin luokkaa.
– Hallitus koittaa suitsia sähkönsiirtohintoja perussuomalaisten pitkään esittämällä tavalla ja kiitos siitä, mutta millä te konkreettisesti autatte ihmisiä järkyttävän sähkön hinnan kanssa? Heitä uhkaa köyhyys vain sen takia, että he lämmittävät asuntoaan.
Selitykset syistä eivät lohduta
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) korosti, että tällä hetkellä sähkönhinta muodostuu korkeimman elementin mukaan, joka tällä hetkellä Euroopassa on kaasu. Lisäksi Lintilä piti hyvänä puolena, että vain kahdeksalla prosentilla sähkönkäyttäjistä on niin sanottu pörssisähkösopimus.
Meri piti vastausta selittelynä.
– Te aina sanotte, että ette ole vastuussa energiahintojen noususta. Hyvin tyypillistä teille, mutta se ei paljoa lohduta mökin mummoa tai pienituloista lapsiperhettä, kun on valittava ruuan tai lämpimän kodin väliltä, Meri totesi.
Sähkönsiirron myynti oli virhe
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa epäili, että energiahintoihin ei ole tulossa – päinvastoin.
– Sähkönsiirron kauppaaminen ahneille pääomasijoittajille oli aikoinaan suuren luokan virhe. Nyt ollaan tekemässä lisää suuren luokan poliittisia virheitä, nimittäin hallituksen ylikunnianhimoinen ympäristöpolitiikka johtaa väistämättä energiahintojen nousuun, Elomaa epäilee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lämmityskulut vihreä siirtymä omakotitaloasuminen Mika Lintilä energiaköyhyys sähkön hinta sähkönsiirto Ritva ”Kike” Elomaa Leena Meri perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Vain kilpailukykyinen teollisuus voi turvata hyvinvointiyhteiskunnan – “Hallitus vesittää pienetkin kilpailukykyä parantavat teot”

Koskela: Lisääntyvä energiankulutus katetaan tällä hetkellä pääosin tuontisähköllä – ”Tämäkö on ilmaston kannalta järkevää?”

Perussuomalaiset: Suomen vaadittava EU:n hiilinielulaskelmahuijauksen korjaamista – ilmastokokouksestakin tuliaisina ainoastaan lisälaskuja suomalaiselle veronmaksajalle

Kokoomus perustelee EU-tulonsiirtoja ”yhteisellä vahvuudella” – Purra: ”Miksi Suomen pitäisi maksaa Ranskaan sähkölaskuja ja Italian kyvyttömyyttä kerätä veroja”

Purra: Suomen hiilineutraalisuustavoite siirrettävä vuoteen 2050 – ”Hallitus ei saa hyväksyä uusia EU-tukipaketteja”

PS Naiset huolissaan ihmisten toimeentulosta energiahintojen kiristyessä: Energiaköyhyys uhkaa vähävaraisia talviaikana, kun tupaa ei ole varaa lämmittää

Antikainen: Onko hallituksen perintö maakuntien Suomelle köyhyys ja sähkölaskujen maksattaminen sossussa?

Suomalaisten puukiukaat joutuivat tikunnokkaan OECD:n ilmastoraportissa

Peruselämän kustannukset karkaavat käsistä: Polttoaineiden, sähkön ja lämmitysenergian hinnannousu sekä sote tietävät ankaria aikoja suomalaisille
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää