Perussuomalaiset: Energiapolitiikkaan tarvitaan täyskäännös

03.05.2014 |17:48

Perussuomalaiset katsovat, että Suomen energiapolitiikan perustaksi on otettava kohtuuhintainen ja kotimainen energia.  Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström esitteli Perussuomalaisten tänään Oulussa alkaneessa puolueneuvoston kokouksessa puolueen ympäristö- ja energiapoliittisen ohjelmatyöryhmän väliraportin.

– Tuomme tällä hetkellä noin 8,5 miljardin euron edestä energiaa ulkomailta. Maassamme on siis 8,5 miljardin euron edestä kysyntää energiatuotteille, jota emme verotuksen, tukipolitiikan, sääntelyn ja infrastruktuurin puutteellisuuden takia pysty kotimaisin voimin täyttämään, Lindström toteaa.

Perussuomalaisten mukaan energiantuotannon kotimaisuusasteen nostamisella voitaisiin edistää talouskasvua ja saada aikaan kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja.

– Perussuomalaiset uskovat aktiiviseen kasvuun, Lindström painottaa.

Perussuomalaisten tavoitteeksi Lindström kertoo energiaomavaraisuutemme nostamisen nykyisestä noin 30 %:sta vähintään 50 prosenttiin. Tähän tavoitteeseen pyrkiminen on perusteltua myös turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta, sillä tällä hetkellä tuomme huomattavan osan energiastamme Venäjältä.

– Ensiaskel tämän tavoitteen saavuttamiseksi on kotimaisen bioenergian kuten turpeen ja puuhakkeen verotuksen ja tukien palauttaminen vuoden 2012 tasolle. Myös uusien turvesuolupien käsittelyä tulee nopeuttaa. Näemme myös huomattavaa potentiaalia hajautetussa pienenergiatuotannossa, ja olisimme valmiita panostamaan esimerkiksi älykkääseen sähköverkkoon, joka mahdollistaisi sähkön kahdensuuntaisen siirron, Lindström täsmentää.

Kotimaisuuden lisäksi Perussuomalaisten tavoitteena on energian kohtuullinen hinta. Suomen teollisuus on energiaintensiivistä, joten kilpailukyvyn turvaaminen edellyttää kilpailukykyistä energian hintaa.

– Energian hinta voidaan pitää kohtuullisena takaamalla sen riittävä saatavuus sekä alentamalla verotusta. Lisäksi kaikenlaiset Windfall-veron kaltaiset järjettömyydet on syytä perua, Lindström toteaa.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää