

LEHTIKUVA
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Yangon kieltämistä Suomessa
Venäjä on säätänyt lainsäädäntöuudistuksen, joka velvoittaa kaikki maan taksiyritykset jakamaan keräämiään henkilötietoja Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:lle. – Kuulostaa siltä, että maassa toimitaan vain maan tavalla, mutta venäläisen taksiyrittäjyyden lonkerot ulottuvat myös Suomeen. Nyt on viimeinen hetki kieltää venäläinen henkilötietokeräys, sanoo Perussuomalainen Nuoriso.
– Sen ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, että Venäjä pyrkii edistämään valtiollisia intressejään niin kansalaistensa kuin myös venäläisomisteisten yritysten kautta. Emme voi heilutella käsiämme ja todeta ettei mitään ole tehtävissä, kun kyse on puhtaasti tahtotilasta. Baltian maat ovat kykeneet kieltämään Yangon toiminnan omissa maissaan, joten miksei sitä ole jo kielletty Suomessakin? kysyy puheenjohtaja Lauri Laitinen.
Suomi entistä kiinnostavampi kohde
Yandex on venäläisen internet-alan yhtiö, joka omistaa Suomessakin useassa kaupungissa toimivan Yango-taksipalvelun. Huokeat hinnat houkuttelevat pahaa aavistamattomia asiakkaita, mutta millä hinnalla? Henkilötiedot päätyvät venäläisen tiedustelun kohteeksi.
– Samaan aikaan kun Venäjä on raakalaismainen Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssotansa vuoksi ansaitusti ennennäkemättömien pakotteiden kohteena, mahdollistamme me edelleen kansalaisiimme kohdistuvan tiedustelun.
– Suojelupoliisi on todennut Nato-jäsenyyden tekevän Suomesta entistä kiinnostavamman tiedustelukohteen. Yangon toiminnan kautta kerättävät henkilötiedot ja niiden jakaminen Venäjälle on niin näkyvää ja röyhkeää tiedustelua, että asia on otettava vakavasti ja siihen on puututtava välittömästi”, vaatii hallituksen jäsen Noora Korpela.
Suomalaiset suojattava tiedustelulta
Tietosuojavaltuutetulla ei ole mahdollisuuksia kieltää henkilötietojen jakamista muutoin kuin väliaikaisesti, joten nyt tueksi tarvitaan poliittista tahtotilaa ja päätöksentekoa.
Perussuomalainen Nuoriso vetoaa liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteeseen ja toivoo toimia Yangon toiminnan kieltämiseksi Suomessa.
– Suomi ja suomalaiset on suojattava itänaapurin tiedustelulta. Yango on kiellettävä, vaatii 3. varapuheenjohtaja Ami Kimanen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Noora Korpela taksipalvelu Yango Ami Kimanen henkilötiedot Lauri Laitinen Perussuomalainen Nuoriso tiedustelu suomalaiset Lulu Ranne Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puhemies Halla-aho: Barentsin alueen yhteistyö jatkuu Venäjän lähdöstä riippumatta

Venäjä varustaa yskivää sotakonettaan länsimaisella tekniikalla arktisessa hämärässä – apuja saatu mahdollisesti myös Suomesta

Halla-ahon mukaan ulkopoliittisessa johdossa ei saisi olla naiiviutta ja sinisilmäisyyttä – ”Presidentin on tunnistettava, mitä ympärillä tapahtuu”

Venäjän hyökkäyssota hallitsi Suomen ja Ukrainan puhemiesten keskusteluja – Halla-aho: ”Tukemme Ukrainalle on vankkumaton”

Puhemies Halla-aho: Suomen ja Viron suhteet ovat nyt läheisemmät kuin koskaan – “Venäjän hyökkäyssota alleviivaa tarvetta vahvemmalle yhteistyölle monella alalla”

Ministeri Ranne: Taksiala tarvitsee luottamuksen palauttamista

Suomalaisten luottamus taksialaan laskusuunnassa – ministeri Ranne tarttuu ongelmaan: ”Kuka tahansa ei voi päästä ja pysyä taksialalla”
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Joko ylikorostunut tulonjakopolitiikka tuhosi järkevän taloudenpidon Suomessa? – ”Ne, jotka kiivaimmin vaativat verotuksen kiristämistä, ovat niitä, jotka eivät itse maksa veroja”
Ylikorostunut tulojako ensin -ajattelu on osin jo tuhonnut poliittisen debatin Suomessa, ja samalla se estää monia sinällään järkeviä talouspoliittisia toimia, emeritusprofessori Matti Virén kirjoittaa ajatuspaja Suomen Perustan uudessa julkaisussa.