

LEHTIKUVA
Perussuomalainen Nuoriso tyytymätön OKM:n päätökseen: “Vaikuttavuuttamme nuorten äänten esiintuomiseksi ja osallistamiseksi yhteiskunnassa ei voi kiistää”
Perussuomalainen Nuoriso on tyytymätön opetus- ja kulttuuriministeriön kielteiseen päätökseen valtionapukelpoisuudesta ja pitää sitä poliittisesti syrjivänä. Päätös ilmoitettiin samana päivänä, kun uusi hallitus astui virkaan. Perusteluissa järjestön merkitystä ja vaikuttavuutta pidetään “välttävänä” ja järjestöä arvostellaan siitä, ettei sillä ole “tavanomaisesta järjestötoiminnasta poikkeavia, erityisiä toimenpiteitä nuorten osallisuuden edistämiseksi.”
Lisäksi päätöstä perustellaan sillä, että “tasa-arvoa edistäviä toimenpiteitä järjestön toimittamissa asiakirjoissa ei ole esitetty lainkaan” ja “hakemuksen perusteella on erittäin vähän nuorten yhdenvertaisuutta edistäviä toimenpiteitä”. Kyseisiä perusteluja ei ollut aiemmassa hylkäävässä päätöksessä, vaan ne tuotiin esiin vasta nyt, kun toiminnan vakiintumattomuutta ei voinut enää käyttää perusteena.
– Ihmettelen sitä, kuinka kilpailevien puolueiden mielipidettä pyritään esittämään objektiivisena arviona järjestön toiminnasta. Perussuomalainen Nuoriso on kerännyt useampaan itse ajamaansa kansalaisaloitteeseen tarvittavat 50 000 allekirjoitusta ja nostanut kolme nuorta eduskuntaan. Meidän vaikuttavuuttamme nuorten äänten esiintuomiseksi ja osallistamiseksi yhteiskunnassa ei voi kiistää, toteaa järjestön puheenjohtaja Lauri Laitinen.
Avustuksista päättävät nuorisojärjestöt itse
OKM:n alaisuudessa toimiva arviointi- ja avustustoimikunta tekee vuosittain OKM:lle esityksen valtakunnallisten nuorisojärjestöjen valtionavustusten jaosta sekä lausuu näiden valtionapukelpoisuudesta.
Toimikuntaan kuuluu suurin osa eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöistä, kuten Kokoomusnuoret, Demarinuoret, Vihreät Nuoret, Vasemmistonuoret sekä RKP-nuoret. Toimikunnan puheenjohtajana toimii keskustalainen ex-kansanedustaja, ja vuoden 2023 valtionavustuksista vastasi keskustalainen tiede- ja kulttuuriministeri.
“Vaadimme tasavertaista kohtelua”
Toimikuntaan kuuluvien eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt saivat valtiontukia noin 2,6 miljoonan euron edestä vuonna 2023 seuraavasti:
– Kokoomuksen Nuorten liitto ry + Kokoomuksen Opiskelija Tuhatkunta ry 665 700 €
– Sosialidemokraattiset Nuoret ry + Sosialidemokraattiset Opiskelijat – Sonk ry 543 400 €
– Suomen keskustanuoret ry + Keskustaopiskelijat ry 666 700 €
– Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry 165 900 €
– Vasemmistonuoret ry + Vasemmisto-opiskelijat ry 330 100 €
– Svensk Ungdom, Svenska folkpartiets ungdomsorganisation rf 214 200 €
Toimikuntaan kuulumattomien eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt saivat vain 57 100 €:
– Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) nuoret ry 57 100 €
– Perussuomalaisten ja Liike Nytin nuorisojärjestöille ei makseta valtiontukia.
– Ei riitä, että perussuomalaiset on useissa mittauksissa nuorten suosituin puolue, vaan saadakseen avustusta sen pitäisi olla muiden tavoin korruptoituneesti päättämässä itse omista rahoistaan. Me vaadimme tasavertaista kohtelua: joko meillä on oikeus omaan osaamme tai sitten kaikki puolueet rahoittavat omat nuorisojärjestönsä täysin itse, vaatii järjestön pääsihteeri Jaakko Leppänen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tasavertaisuus Perussuomalainen Nuoriso poliittinen syrjintä opetus- ja kulttuuriministeriö valtionapu poliittiset nuorisojärjestöt Yhdenvertaisuus Tasa-arvo korruptio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalainen Nuoriso vaatii enemmän tukea lapsiperheille: “Väestökato uhkaa Suomea”

Nuorisojärjestöt huolissaan vallan keskittymisestä harvojen käsiin: Poliitikkojen triplamandaateista päästävä eroon

Perussuomalaisen Nuorison uusi puheenjohtaja Lauri Laitinen: Suomi ja suomalaiset on asetettava etusijalle kaikessa

Perussuomalainen Nuoriso julkaisi koulutuspoliittisen ohjelman: “Ei korjata sitä, mikä ei ole rikki”

Mitä ihmettä? PS-Nuoriso jätti opetus- ja kulttuuriministeriöön oikaisuvaatimuksen kielteisestä valtionapukelpoisuudesta – sai kuulla hylkäyksestä medialta
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.