Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Peltokankaan vapauttava tuomio on poikkeuksellinen tappio valtakunnansyyttäjälle uran loppumetreillä

15.12.2021 |16:16

Pohjanmaan käräjäoikeus hylkäsi valtakunnansyyttäjän nostaman syytteen perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangasta vastaan. Käräjäoikeuden huolellisesti perustellun päätöksen mukaan Peltokankaan Facebook-kirjoitukset eivät olleet kiihottamista kansanryhmää vastaan. Tuomio on lähes historiallinen, sillä valtakunnansyyttäjän nostamat kiihottamissyytteet johtavat yleensä langettavaan tuomioon. Valtio joutuu maksamaan Peltokankaalle yli 8 000 euron korvaukset oikeudenkäyntikuluista.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen nostamassa syytteessä oli kyse kahdesta Mauri Peltokankaan noin vuoden takaisesta Facebook-kirjoituksesta. Valtakunnansyyttäjän mukaan kirjoituksia on pidettävä pakolaisia ja turvapaikanhakijoita solvaavina ja panettelevina niiltä osin kuin niissä on mainittu “loisivat elintasosurffarit” ja kehotettu heitä poistumaan maasta sekä viitattu “vuohipaimeniin”, millä ilmauksella on luotu mielikuva siitä, että turvapaikanhakijat olisivat ihmisryhmänä alempiarvoisia ja että heidän kulttuurinsa olisi kauttaaltaan jälkeenjäänyt.

Kansanedustaja Mauri Peltokangas kiisti syyllistyneensä rikokseen. Hänen juristinsa Kari Uoti toi oikeudenkäynnissä esille valtakunnansyyttäjän kaksoisstandardin, koska Toiviainen ei ollut halunnut nostaa syytettä keskustan kansanedustaja Juha Pylvästä vastaan samasta “loisivat elintasosurffarit” -nimityksestä.

Arvioinnin ydin: Oliko kirjoitus solvaava tai panetteleva?

Pohjanmaan käräjäoikeus pohti asiaa poikkeuksellisen arvovaltaisessa kolmen tuomarin kokoonpanossa. Oikeuden puheenjohtajan toimi laamanni Daniel Allén.

Tapausta arvioidessaan oikeus lähti siitä, että Peltokankaan kirjoitukset ovat selvästi luonteeltaan poliittista puhetta. Peltokangas myönsi itse oikeudessa, että hänen kirjoitustyylinsä on joskus roisi.

Käräjäoikeus piti sinänsä uskottavana Peltokankaan väitettä, että kirjoituksen tarkoitus on ollut kritisoida maahanmuuttopolitiikkaa ja viranomaisten toimintaa kielteisiin lupapäätöksiin ja karkotuspäätöksiin liittyen. Juridisesti asia kiteytyi siihen, oliko kirjoitus myös ollut turvapaikanhakijoita ja pakolaisia solvaava tai panetteleva.

Oikeus antoi suuremman painoarvon sananvapaudelle

Irrallaan asiayhteydestä ilmausta ”loisivat elintasosurffarit” ei voida käräjäoikeuden mukaan pitää solvaavana tai panettelevana, joskin se on tyyliltään sarkastinen ja kuvaa kielteiseen sävyyn tiettyä toimintaa. Tähän viittaa myös puolustuksen esiin nostama tapaus, jossa saman ilmauksen käyttö kokoomuksen kansanedustajan toimesta ei ole johtanut syytetoimiin.

Käräjäoikeuden mukaan ei ole myöskään selvää, että kirjoitus sisältäisi sellaisen yleistyksen, joka olisi omiaan herättämään ihmisissä halveksuntaa ja eräissä jopa vihaa turvapaikanhakijoita ja pakolaisia kohtaan, koska Peltokankaan kirjoituksen kritiikki on ensisijaisesti kohdistettu maamme turvapaikkapolitiikkaa kohtaan.

Koska kyse on poliittisesta puheesta eli sananvapauden ytimessä olevasta kirjoituksesta, käräjäoikeus katsoi, että Peltokankaan kirjoitus ei ollut kiihottamista kansanryhmää kohtaan. Oikeus korosti, että mitä epäselvemmästä rajankäynnistä on kysymys, sitä suurempi painoarvo kuuluu sananvapaudelle ja sille, että poliittisen puheen harjoittaja pystyy ennakoimaan menettelynsä rangaistavuutta.

Syyttäjän ajatus vuohipaimenien alempiarvoisuudesta oli ongelmallinen

Peltokankaan toinen Facebook-päivitys sisältää muun muassa toteamuksen siitä, että Peltokankaan käydessä ostoksilla Kärkkäisen liikkeessä Ylivieskassa ”vuohipaimenet ei meuhkaa”. Kirjoituksen lopussa Peltokangas toteaa, että suomalaisuus on hyve.

Henkilöryhmän vertaaminen eläimiin voisi täyttää kiihottamisen tunnusmerkit, mutta tässä ei ollut kyse siitä. Peltokangas oli vain todennut, että paikalla ei ole ollut vuohipaimenia. Kysymys on ammattinimikkeestä, jota itsessään ei voida pitää alempiarvoisena muihin ammatteihin nähden.

Käräjäoikeuden mukaan syyttäjän väite siitä, että kirjoituksella olisi ollut tarkoitus luoda mielikuva, että turvapaikanhakijat olisivat ihmisryhmänä alempiarvoisia ja että heidän kulttuurinsa olisi kauttaaltaan jälkeenjäänyt on sikäli ongelmallinen, että se sisältää lähtökohtaisen ajatuksen siitä, että vuohipaimenen ammatti olisi alempiarvoinen muihin ammatteihin nähden ja edustaisi jälkeenjäänyttä kulttuuria.

Käräjäoikeus totesi, että Peltokankaan kirjoitus on sävyltään sarkastinen, mutta sen perusteella ei voida päätyä sellaiseen johtopäätökseen, että kirjoitus ylittäisi sananvapauden rajan.

Valtio joutuu maksamaan oikeudenkäyntikulut

Yllä mainituilla perusteluilla oikeus hylkäsi syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Oikeus totesi myös, että asian näin päättyessä Suomen valtio on velvollinen korvaamaan Peltokankaan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Syyttäjä olisi halunnut alentaa Peltokankaan avustajan tuntiveloitusta. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että 250 euroa lisättynä arvonlisäverolla on vakiintunutta oikeuskäytäntöä vastaava kohtuullinen tuntiveloitus. Valtio velvoittiin suorittamaan Peltokankaalle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista yhteensä 8 257 euroa.

Valtakunnansyyttäjä hävisi – tällä kertaa

Käräjäoikeuden huolellisesti perusteltu tuomio on luonteeltaan historiallinen. Tähän asti valtakunnansyyttäjän nostamat kiihottamissyytteet varsinkin poliitikkoja vastaan ovat lähes poikkeuksetta johtaneet langettavaan tuomioon.

– Oikeus voitti – tällä kertaa, kommentoi Mauri Peltokangas tuomiota tuoreeltaan.

Artikkelia korjattu Juha Pylvään puolueen osalta 15.12.2021 klo 20.50.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää