

PS ARKISTO
Peltokangas: Varojen käyttö on priorisoitava niin, että suomalainen tulee ensin
Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas rauhoitteli puolueen jäseniä ja kannattajia, että aluevaalien laimeaksi jääneestä kannatuksesta huolimatta ei tarvitse olla pätkääkään huolissaan tulevista eduskuntavaaleista. Jo etukäteen tiedettiin hyvin, ettei aluevaaleista muodostuisi kovin mediaseksikästä vaalikampanjaa.
Suomen valtiolla on vain yksi kassa, ja kysymys kuuluu, jääkö siitä jakovaraa. Kansanedustaja Mauri Peltokangas kertoo perussuomalaisen politiikan tähtäävän siihen, että varojen käyttö on priorisoitava siten, että suomalainen tosiaan tulee ensin.
Nykyisen hallituspolitiikan suurimpana ongelmana Peltokangas pitää sitä, että rahaa käytetään valtavia määriä toissijaisiin asioihin, kun ne rahat voitaisiin käyttää vaikka hyvinvointialueiden rahoittamiseen.
– Mutta se ei käy nykyvaltapuolueille, koska he haluavat parantaa maailmaa. Välillä tulee mieleen, että onko se sitten niin hienoa, kun saa lyödä sen sulan hattuun ja näytellä hyvää, kun mitään ei kuitenkaan saada aikaan sillä maailmalle syydetyllä rahalla, Peltokangas kritisoi.
Suomalainen ensin
Peltokangas on kiertänyt paljon Suomea juttelemassa ihmisten kanssa ja huomannut, että keskustelu menee hyvin usein siihen, miten arjessa pärjätään. Hän ihmettelee, mikä politiikassa on niin vaikeaa, ettei esimerkiksi ruokajonoja saada Suomesta loppumaan.
Peltokankaan mielestä jokaisen suomalaisen on tultava ensin, ennen kuin syydetään euroakaan ulkomaille.
– Minun aivoihini ei mahdu sellainen ajatus, että otetaan velkaa ja heitetään se raha savannille samaan aikaan kuin suomalaiset jonottavat ruokaa.
Hyvävelijärjestelmä ja hillotolppaparatiisi
Peltokangas on pöyristynyt ”demokratiarahaksi” kutsutusta piilopuoluetuesta, jota esimerkiksi keskusta on ajanut kuin käärmettä pyssyyn. ”Demokratiaraha” on poissa tekeviltä käsiltä. Sillä rahalla voisi palkata sairaanhoitajia ja muita terveydenhuollon ammattilaisia.
– Mutta ei, on eräiden puolueiden tahto vetää kaikki mahdollinen hillo näistä himmeleistä. Olen itse sanonut, että tämä on sellainen hyvävelijärjestelmä ja hillotolppaparatiisi, johon tullaan syytämään suomalaisten rahoja yllättäviä määriä. Seuratkaapa vaan, miten tässä tulee käymään, Peltokangas varoittaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vaalisuora hillotolpparaha demokratiaraha piilopuoluetuki ruokajonot sote-hyvinvointialueet aluevaalit maailmanparantaminen priorisointi Vaalikampanja Vaalivalvojaiset Mauri Peltokangas Hyvä veli -verkostot
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Peltokangas: Paras maakuntavaalitulos koskaan

Junnila: Aluevaaleja ei voi verrata mihinkään muihin vaaleihin

Luukkanen: Näissä vaaleissa perussuomalaiset oli ainoa puolue, joka halusi tietää, mistä sote-rahat tulevat

Juuso: ”Olin odottanut perussuomalaisille parempaa tulosta”

Purra: Hyvinvointialueet pitää ensi vuoden alussa saada toimimaan, kuntoon ja käyntiin liian vähällä rahalla – ”Perussuomalaisilla aluevaltuutetuilla koittaa vaikeat tehtävät”

Hallituksen järjestettävä riittävän pitkä siirtymäaika soten hyvinvointialueiden ruokahuoltoon

Suomen Perustan Grönroos uusista piilopuoluetuista: “Monella alueella uuteen “demokratiarahaan” menevällä summalla saataisiin palkattua vuodeksi lähemmäs kymmenen sairaanhoitajaa”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää