LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Peltokangas haluaa selvyyttä Gasumin ja ABO Windin hämäriin tuulivoimahankkeisiin – ministeri haluton puuttumaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas haluaa selvyyttä Gasumin ja ABO Windin tuulivoimasopimukseen. Asiasta kirjallisen kysymyksen jättänyt Peltokangas sai Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraiselta (sd.) tylyn vastauksen, jonka mukaan asia ei kuulu valtion omistajaohjauksen toimivaltaan.
Valtio-omisteinen energiayhtiö Gasum Oy solmi pitkäaikaisen PPA-sopimuksen saksalaisomisteisen ABO Windin tytäryhtiön kanssa. PPA-sopimus on sähkönostosopimus, jossa sähkönkäyttäjä sopii ostavansa sähköntuottajalta tietyn määrän sähköä sopimuksen mukaiseen hintaan esimerkiksi 10-20 vuoden ajan.
Sopimus koskee Pohjois-Pohjanmaalle rakentuvan Kestilän Kokkonevan Tuulipuistoa, jonka ABO Wind rakentaa ja jonka käyttöönotto on suunniteltu vuodelle 2022.
MOT paljasti hämärät taustat
ABO Wind on niittänyt mainetta Ylen MOT-ohjelman jaksossa ”Mahtisukuja ja kahdella tuolilla istuvia päättäjiä kunnissa” vuonna 2017. Ohjelmassa kerrotaan, että ABO Wind yritti vauhdittaa omaa hankettaan rahalla tarjoutumalla tekemään Sievin kunnan kanssa 250 000 euron vuokrasopimuksen varastoalueesta, -halleista ja neuvottelutilasta. Vuokrasopimuksen ehtoihin kuului muun muassa, että tuulivoimapuistoon liittyvät valitukset vedetään pois.
ABO Windin silloinen yhteistyökumppani Sievi Jakostenkallio Tuulivoima Oy puolestaan tarjosi Ylen MOT-ohjelman mukaan vuonna 2014 Sievin Jokikylän kyläyhdistykselle 90 000 euron toimintatukea. Ehtoihin kuului, että Jakostenkallioiden tuulivoimaloiden aloituskatselmus olisi voitu pitää huhtikuun 2015 loppuun mennessä.
– Kun on kyse valtio-omisteisesta yhtiöstä, oletan, että toiminta kestää kaikilta osin päivänvalon, mikä saamieni tietojen mukaan ei tässä tapauksessa pidä paikkaansa, toteaa Mauri Peltokangas.
Vähintäänkin epäilyttävää
Kaupparekisterin mukaan ABO Windin vastuuhenkilöt, toimitusjohtaja Aapo Koivuniemi ja hallituksen jäsenet Andreas Höllinger ja Klaus Bernd Pötter ovat myös Kestilän Kokkonevan Tuulivoima Oy:n hallituksessa, joka sai valtion tuulivoimatuen vuonna 2019.
– Pidän ABO Windin toimintaa vähintäänkin epäilyttävänä julkitulleiden tietojen valossa ja tästä syystä jätin kirjallisen kysymyksen omistajaohjausministerille siitä, onko ministeriö ollut tietoinen ABO Windin julki tulleista toimista valtioyhtiö Gasumin solmiessa pitkäaikaisen PPA-sopimuksen ABO Windin kanssa ja aikooko hallitus hyväksyä jo tehdyn sopimuksen, Peltokangas kertoo.
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen vastasi kirjallisesti, että osana sopimusneuvotteluja Gasum on tehnyt yhtiön toimittajan taustaselvityksen, eikä sen perusteella ole ilmennyt esteitä sopimuksen solmimiselle. Ministeri lisäsi, ettei yksittäisten sopimusten käsittely kuulu valtion omistajaohjauksen toimivaltaan.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tuulivoimasopimus valtionyhtiöt tuulivoimapuistot kirjallinen kysymys Tuulivoimatuet Mauri Peltokangas Tytti Tuppurainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Suvaitsevaiset kauhistuivat Michael Mooren uutuuselokuvasta, eikä ihme – Planet for Humans paljastaa, miten vihreällä aatteella rahastetaan – härskeimmäksi osoittautuu ex-varapresidentti Al Gore
Putkonen läksyttää hallitusta: Anteliaat julkiset tuet yhdistettynä löysään valvontaan johtaa korruptioon – ”Siellä missä on valtion tukia, siellä tukia valuu vääriin taskuihin”
Tuulivoiman vastustus kasvaa Saksassa – vihreät järkyttyneitä
Tuulivoimaloista melu- ja terveyshaittaa Luhangassa – kesämökkiasukas: “Yhtään yötä en ole voinut olla talossa voimaloiden käynnistymisen jälkeen”
Kannonkosken jättimäinen tuulivoimahanke uhkaa tuhota yrittäjän elämäntyön – “menetämme kotimme ja työpaikkamme”
Ranne: Hiilineutraaliustavoite vie Suomen konkurssiin
EU jättämässä metsäteollisuuden pois kestävän kehityksen listalta – investoinnit kohdistettava tuulimyllyihin ja aurinkovoimaan
“Älkää imuroiko pariin päivään” – Ruotsin viranomaiset vetoavat kuluttajiin sähkön säästämiseksi
Peltokangas vaatii sotasankari Lauri Törnin upseerinarvon palauttamista: “Yksi Suomen historian suurimmista sankareista”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää