Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Peltokangas: Hallituksen ilmastopolitiikka on vailla järkeä – vihreästä siirtymästä tulee myrkynvihreä maailmanlaajuinen ekofloppi

25.03.2021 |10:15

Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas kritisoi ankarasti vihreää nykyideologiaa ja ilmastonmuutoksen varjolla tehtävää isoa bisnestä, jotka jo nyt ovat aiheuttaneet suoranaisia ekokatastrofeja ympäri maailmaa. Erityisen ihmeissään hän on Suomen hallituksen ilmastotavoitteista, jotka kunnianhimossaan ylittävät koko muun läntisen maailman.

Vuonna 2015 Pariisin ilmastokokouksessa 195 maata sitoutui vähentämään hiilidioksidipäästöjään. Aikarajaksi otettiin vuosi 2030, johon mennessä esimerkiksi autojen hiilipäästöjen olisi sanktioiden uhalla laskettava 40 prosenttia.

– Nämä ylevät ja varsin kapeakatseiset tavoitteet ovat jo nyt aiheuttaneet suoranaisia ekokatastrofeja, joista läntinen maailma on hiljaa ja joista ei minkään maan uutisissa mainita. Tieto vesittäisi koko vihreän nykyideologian ja ilmastonmuutoksen varjolla tehtävän bisneksen, toteaa Mauri Peltokangas.

Vihreässä sosialismissa tarkoitus pyhittää keinot

Suomen ilmastotavoitteet ovat vielä kunnianhimoisemmat kuin muun läntisen maailman, se on tullut Peltokankaalle selväksi alkaen hallitusohjelmasta ja päättyen EU:n koronaelvytyspakettiin ja kaikesta siltä väliltä. Tärkeimpänä kysymyksenä vihreän sosialismin jyllätessä Peltokangas pitää sitä, mikä tulee olemaan sen kunnianhimon hinta, ei ainoastaan Suomelle ja Euroopalle, vaan koko maailmalle.

– Jotta eurooppalainen cityvihreä voisi paukutella henkseleitään edelläkävijänä vihreän uusiutuvan energian käyttäjänä, joudutaan sille tekopyhyydelle uhraamaan suuri osa neljän maanosan luonnosta, eläimistä, vesistöistä ja ihmisten terveydestä. Tarkoitus kun vihreässä sosialismissa pyhittää aina keinot.

– Ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttajasta ollaan myös montaa mieltä, mutta valtavirtana meille syötetään, että ellemme nyt tee jotain radikaaleja toimia heti, koko maailma tuhoutuu. Omat lapsemme on peloteltu koulun, median ja poliitikkojemme toimesta mielenterveyspalvelujen suurkuluttajiksi, eikä lasten ja nuorten ilmastoahdistuksesta ota kukaan vastuuta. Lapsia ja nuoria on surutta käytetty poliittisen ideologian välikappaleina välittämättä seurauksista, Peltokangas murehtii.

Pallo ei ole vieläkään poksahtanut

Vaikka maailman tuhoutumista on Peltokankaan mukaan syötetty ihmisille jo vuosikymmeniä, ei ilmasto jostain syystä olekaan lämmennyt niin kuin on alun perin väitetty, eikä pallo ole vieläkään poksahtanut. Kaikista epätavallisista myrskyistä ja katastrofeista syytetään ilmastonmuutosta, eikä ajatustakaan suoda sille mahdollisuudelle, että ilmasto on muuttunut maapallon olemassaolon aikana sykleittäin aina.

– Suomikin on ollut jään peitossa kokonaan ja maa paljastunut elämälle miljoonia vuosia ennen minkäänlaista teollistumista tai ihmismassojen aikaansaamia hiilipäästöjä. Millä nämä ilmastojeesustelijat tämän selittää? Ei millään, sillä eivät he selitä. Se ei sovi ilmastofanaatikon pirtaan, Peltokangas väittää.

Suomen hiilinegatiivisuudesta maksetaan muualla

Hallitus haluaa täyttää Suomen sähköautoilla ja hihkuu innoissaan päästönegatiivisuudesta vuoteen se ja se mennessä, mutta mieleen ei ole putkahtanut ajatustakaan siitä, kuinka paljon saastetta sen auton pelkkä suunnitelma paperilla on jo maapallolle aiheuttanut. Kongossa kobolttia kaivetaan käsipelillä lapsityövoimalla. Kiinassa kokonaisia vuoria kaivetaan alas pohjaveteen saakka grafiitin takia.

– Teknisesti vanhentuneet jalostamot syytävät raskasmetallipölyt ilmaan, ja puhdistamattomat jätevedet muodostavat Kiinan tasangoille tekojärviä, joista ne rauhassa saavat imeytyä maaperään ja sitä kautta jokiin ja valtameriin. Sitten ihmetellään, miksi kaloissamme on elohopeaa.

– Chilessä käytetään 2 000 litraa sekunnissa vettä kuparin jalostamiseen, eikä puhdasta vettä ihmisten käyttöön enää riitä, ja kaikki tämä vain siksi, että eurooppalaiset ekososialistit kärsivät tekemällä tehdystä, mutta olemattomasta ilmastoahdistuksestaan, Peltokangas jyrähtää.

“Vihreä” energia tuotetaan fossiilisella öljyllä

Jotta haaveillut määrät sähköautoja saataisiin liikkumaan metriäkään, pitäisi energiantuotanto Peltokankaan mukaan vähintään kolminkertaistaa, kantaverkko vahvistaa ja uutta sähköntuotantoa lisätä. Suomi onkin jo saksalaisten tuulivoimalobbareiden tiukoissa pihdeissä, ja joka niemenkärkeen ja notkelmaan ollaan vähintään jo kaavoittamassa satoja uusia uljaita jättitripodeja eläinten ja veronmaksajien silmänruoaksi.

– Ei väliä, että tuhansia hehtaareja metsää tullaan näiden pömpeleiden tieltä hakkaamaan alas ja maapohjat pilaamaan valtavilla betonialustoilla. Luonnontilassa olevat maa-alueet muutetaan suurteollisuusalueiksi keskelle ei mitään ja kuitenkin joidenkin ihmisten takapihoille.

– Ja edelleenkään kellekään ei tule mieleen, että yhteen tuulivoimalaan tarvitaan jopa tuhat kiloa aikaisemmin mainittuja harvinaisia maametalleja, keskimäärin 20 tonnia alumiinia ja 500 tonnia terästä. Mistään pikkutuuliviireistä ei todellakaan siis ole kyse, vaan kolmeensataan metriin kohoavista kolkoista jättiläisistä.

– Tuottaahan se jättiläinen lopulta vihreää energiaa siellä missä sattuu tarpeeksi tuulemaan, vaikka sen tuottamiseen tarvitaankin litra jos toinenkin fossiilista öljyä. Tarkoitus pyhittää edelleenkin ne keinot, sanoo Peltokangas.

Se unohtui, että ilmasto on globaali

Kun muu maailma saastuu saastumistaan ja ihmiset sairastuvat eurooppalaisen tekopyhyyden alttarilla, unohtuu sekin tosiseikka, että ilmasto on globaali. Se ei pysähdy minkään maan rajoille.

– Mitä enemmän me vihreää teknologiaa kumarramme, sitä varmemmin saastepilvet meidätkin saavuttaa, kunnes vihreästä siirtymästä tulee myrkynvihreä maailmanlaajuinen ekofloppi, ja silloin taitaa olla jo liian myöhäistä. Toisaalta maailmassa on liian paljon ihmisiä. Ehkä tarkoitus onkin uhrata heistä osa eurooppalaiselle ekoterrorille, Peltokangas pohtii.

– Hallituksen ilmastopolitiikka on vailla järkeä.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää