Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Peltokangas: Ei ole missään nimessä hyväksyttävää, että ministeri jättää vastaamatta itselleen epämieluisaan kysymykseen – “Vetää kyselytunnin idean ja periaatteet vessanpöntöstä alas”

10.03.2020 |17:02

Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas on jättänyt kirjallisen kysymyksen valtioneuvoston jäsenten oikeudellisen ja poliittisen vastuun sekä perustuslain takaaman kansanedustajien tiedonsaannin toteutumisesta.

– Eduskunnan kyselytunti viime torstaina (5.3.) oli kyllä sellainen farssi, etteivät sanat riitä kertomaan sitä turhautumisen määrää, minkä tuo tunti aiheutti. Enkä varmasti ollut salin enkä yleisön ainoa samoin tunteva. Sisäministeri Maria Ohisalo ja pääministerin tuuraaja Katri Kulmuni vetivät kyllä kyselytunnin idean ja periaatteet viimeistään nyt vessanpöntöstä alas. Moni jäi huuli pyöreänä jälkeenpäin ihmettelemään, mitä salissa oikein tapahtui tai oikeammin sanottuna; mitä jäi tapahtumatta, Mauri Peltokangas sanoo.

– Valtioneuvoston omassa julkaisussa 2019:21 ”Ministerin käsikirja 2019” sanotaan selvällä suomenkielellä: “Perustuslain mukaan valtioneuvoston jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta, ja ministerit ovat virkatoimistaan vastuussa eduskunnalle. Ministerin vastuu on oikeudellisen vastuun lisäksi myös poliittista vastuuta. Perustuslaissa säädetään myös eduskunnan tietojensaannista. Perustuslain 47 §:n mukaan eduskunnalla on oikeus saada valtioneuvostolta asioiden käsittelyssä tarvitsemansa tiedot. Perustuslain 97 §:n mukaan eduskunnalla on oikeus saada valtioneuvostolta selvityksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevista asioista sekä EU-asioiden valmistelusta.”

Poliittinen vastuu unohtunut

Peltokankaan mielestä ministerit unohtavat oikeudelliset ja poliittiset vastuunsa keksiessään mitä mielikuvituksellisempia ympäripyöreitä monologisia vastauksia. Kyseessä on kuitenkin ylin lainsäädäntöinstituutio ja ministereillä on velvollisuus vastata esitettyihin kysymyksiin.

– Näillä toimillaan hallitus ylenkatsoo oppositiota ja kansaa, sekä toimii kuin koulukiusaaja väheksymällä samalla törkeästi länsimaista demokratiaa. Sen verran nämä viimeiset kyselytunnit ovat jääneet hiertämään, että päätin tehdä kirjallisen kysymyksen hallituksen tavasta toimia näillä tunneilla.

– Mihin toimiin hallitus ryhtyy, että valtioneuvoston jäsenten oikeudellinen ja poliittinen vastuu toteutuu ja perustuslaissa olevat pykälät kansanedustajien tietojen saannin kohdalla toteutuvat? Peltokangas kysyy.

Ei suuria odotuksia vastauksen suhteen

Peltokangas ei usko saavansa kysymykseen kunnollista vastausta.

– Arvelen, että vastaava ministeri latoo samaisesta ministerin käsikirjasta sopivaksi katsomansa kohdat höystäen niitä parilla jo mainitsemallani perustuslain kohdalla sekä hallitusohjelman kirjauksella, itse kysymykseen kuitenkaan mitään vastaamatta.

– Tämä ei ole missään nimessä hyväksyttävää vuonna 2020, että ministeri jättää vastaamatta itselleen epämieluisaan kysymykseen, jolla saattaa olla moninaisia vaikutuksia henkilökohtaisesta uskottavuudesta aina puolueen kannatukseen saakka. Myös kansan ymmärryskykyä tämä hallitus aliarvioi rankalla kädellä. Toivon, ettei se jää huomaamatta seuraavana ”palkkapäivänä”. Tosin voi olla, että hallituksen meno onkin näin päätöntä juuri sen vuoksi, että nurkan takana odottavat järki ja rehelliset pelisäännöt, eikä hallituksella ole muuta mahdollisuutta yrittää pelastaa uppoavaa laivaa kuin epämääräisyys ja tiedon pimittäminen, Peltokangas toteaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää