

Lundissa on sattunut jo kolmekymmentä yksittäistapausta, joissa autot ovat roihunneet tuhopolttajien jäljiltä. / LEHTIKUVA
Pelastuslaitos ohjeistaa autoilijoita Ruotsissa: Älä parkkeeraa seinän viereen – talosikin voi palaa
Lundin kaupungissa on kuluvana vuonna palanut poroksi 50 autoa 32 eri tuhopoltossa. Siksi pelastuslaitos kehottaakin Ruotsin yleisradion sivuilla autoilijoita harkitsemaan tarkoin, mihin parkkeeraavat kulkimensa yön ajaksi.
Autoilijoita neuvotaan erityisesti välttämään pysäköintiä rakennusten seinustoille. Näin siksi, etteivät valtoimenaan liekehtivät autot sytyttäisi myös asuinrakennuksia tuleen.
Lundin kymmenissä tuhopoltoissa on haihtunut savuna ilmaan miljoonan kruunun autot. Vaikka erillisiä rikoksia on ollut yli 30, poliisi ei ole pidättänyt ketään epäiltynä teoista. Ehkä siitä syystä poliisi onkin keskittynyt neuvomaan kansalaisia siitä, miten palojen vahingot voisi minimoida.
Pysäköinti uusiksi koko kaupungissa
Lundilaisia kehotetaan pysäköimään autonsa aukeille ja näkyville paikoille, joissa on riittävä valaistus ja joissa myös ihmiset liikkuvat.
Tahallaan sytytetyt autot ovat jo levittäneet tuhoaan ympäröiviin rakennuksiin. Pelastuslaitoksella on ollut myös useita läheltä piti -tilanteita, joissa sammutusväki on ehtinyt paikalle aivan viime tingassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraattien Jimmie Åkesson tuhopoltoista: “Ei ole kyse siitä, että muutama kundi polttaa pari autoa, koko maa on menossa säpäleiksi”

Autot roihusivat tällä kertaa Uppsalassa – vakuutusyhtiöille miljoonatappiot Ruotsin tuhopoltoista

Autot paloivat taas Ruotsissa

Työperäistä maahanmuuttoa Ruotsin malliin: Avustajille tuodaan avustettavia

Brittilehti: Pommi-iskut ovat nyt osa normaalia ruotsalaista arkea
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää