Suomessa vanhat puolueet – vihervasemmisto etunenässä – ovat vuosikymmeniä kehuneet monikulttuurisuutta. Monikulttuurisuusideologian nimissä on väitetty, että kaikki kulttuurit ja niihin sisältyvät arvot olisivat samanarvoisia ja että Suomi kuuluisi ilman rajoja kaikille maailman ihmisille.
– Monikulttuurisuuden ihannoinnin myötä eri puolille Eurooppaa on jo syntynyt rinnakkaisyhteiskuntia, joissa on omat sääntönsä. Tällaisen kehityksen välttämiseksi Suomessa pitää edellyttää, että maahan tuleva sitoutuu suomalaisiin arvoihin ja tapoihin, vaatii perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu.
– Jokaisella ihmisellä on yhtäläinen ihmisarvo. Kaikki kulttuurit sen sijaan eivät ole yhtä hyviä, ainakaan meille suomalaisille. Suomessa arvostetaan korkealle esimerkiksi ahkeruutta, rehellisyyttä ja tasa-arvoa, ja ne ymmärretään tavalla, joka poikkeaa joidenkin muiden kulttuurien näkemyksistä.
Toivotettu tervetulleeksi kyseenalaisia toimintatapoja
Aittakumpu kertoo, että monikulttuurisuuden varjolla Suomeen on toivotettu tervetulleiksi kyseenalaisia toimintatapoja ja väheksytty suomalaisia arvoja. Pienen vähemmistön ehdoilla on tehty päätöksiä, jotka ovat loukanneet muun väestön ja jopa eläinten oikeuksia.
– Suomalaiset ovat joutuneet taistelemaan siitä, saako koulun kevätjuhlissa laulaa perinteistä Suvivirttä ja saako koulun joulujuhlaa järjestää kirkossa. Perustuslakivaliokunta joutui puuttumaan asiaan ja linjasi, että kyllä saa laulaa ja kyllä saa järjestää.
”Koko länsimaiden historia pitäisi kirjoittaa uudelleen”
Kuluvana syksynä Hämeenlinnassa yksittäiselle oppilaalle myönnettiin 1 500 euron korvaus, koska tämä oli kuullut koulussa Jeesus-laulun. Kaupungin sivistys- ja hyvinvointilautakunta kuitenkin peruutti korvauksen, vaikkakin äänestyksen kautta. Varpaisjärveläisen koulun rehtori taas sai aluehallintovirastolta ”vakavan huomautuksen” koulunsa vuodesta 1935 jatkuneen perinteen takia: koulussa oli siunattu ruoka ja laulettu aamunavauksissa virsiä.
– Marraskuussa eteläsuomalaisten koululaisten klassisen musiikin konsertti peruttiin, koska musiikissa olisi ollut ”uskonnollisia viitteitä”. Viime viikolla taas uutisoitiin, että Tiernapoika-perinne on katoamassa Suomen kouluista, koska siinä on ”kristillistä sanomaa”.
– Jos piilotamme kaiken, missä on länsimaisen kulttuurin pohjana olevia kristillisiä viitteitä, jää valtava määrä musiikin, kirjallisuuden ja kuvataiteen klassikoita ja nykytaidettakin kätköön. Seitsemän veljestä, Tuntematon sotilas ja Ateneumissa vierailu joutuisivat kieltolistalle. Koko länsimaiden historia pitäisi kirjoittaa uudelleen, Aittakumpu pohtii.
Samaan aikaan joissakin Suomen kouluissa on ryhdytty tekemään erityisjärjestelyjä muslimioppilaille Ramadanin vuoksi. Vaasassa muslimit ilmoittivat haluavansa ostaa kirkon muuttaakseen sen moskeijaksi.
Kehityksen vastustajat leimataan rasisteiksi
Koulujen peruskalustoa alkavat jo olla Setan valistajat, jotka puhuvat tieteenvastaisesti useammasta kuin kahdesta sukupuolesta ja kannattavat sukupuolenvaihdoksia lapsille. Helsingissä oppilaita vaadittiin osallistumaan Setan vetämiin sateenkaarityöpajoihin, vaikka moni halusi kieltäytyä siitä kristilliseen vakaumukseensa vedoten.
– Kesäisin nähdään jo perinteeksi muodostunut näytelmä, jossa vihervasemmisto ja sitä myötäilevät mediat vahtivat ja tuomitsevat niitä, jotka eivät osallistu pride-marssille tai kannata sitä, Aittakumpu kertoo.
– Suomessa on aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut. Niitä, jotka eivät tätä kehitystä hyväksy, leimataan perusteetta rasisteiksi tai ihmisoikeuksien polkijoiksi, vaikka kyse on ainoastaan suomalaisuuden ja suomalaisen elämäntavan puolustamisesta.
Äidinkielen murentaminen rikkoo ja hajottaa
Aittakummun mielestä on syytä olla huolissaan myös suomen kielen asemasta. Ministeriöiden sähköpostiosoitteita on muutettu englanninkielisiksi, ja korkeakouluissa ei kaikilla aloilla voi tehdä opintoja suomen kielellä.
– Äidinkielemme sisältää ja välittää tulevillekin sukupolville kulttuuriamme, perinteitämme ja arvojamme. Yhteinen äidinkieli vahvistaa kansallistunnetta ja yhteenkuuluvuutta, mutta sen murentaminen rikkoo ja hajottaa.
– Meillä on oikeus seisoa suomalaisten arvojen, ainutlaatuisen äidinkielemme ja upean isänmaamme takana. Edesmenneet sukupolvet ovat tehneet valtavasti töitä sen eteen, että saamme elää näin hienossa maassa. Emme saa luovuttaa, Aittakumpu vetoaa.