Markku Ulander Lehtikuva
Toimitus suosittelee
Paskalain epäselvyydet ihmetyttivät eduskuntaa – miten CE-merkintöjä on myönnetty?
Tuore ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) joutui heti tilille haja-asutusalueen jätevesiasetuksesta. Asiasta tenttasi kansanedustaja Kaj Turunen (ps.), joka muistutti myös keskustan vastuusta.
“Oletteko tietoinen, että Suomessa ympäristökeskukset tekevät EU:n ympäristöasetuksen vastaisesti CE-merkintöjä ja myöntävät väärin perustein laatumerkkejä?”Kansanedustaja Kaj Turunen
– Myös keskusta on esittänyt säätelyn purkuun omia aloitteitaan, mutta on unohtanut kaikkein kalleimman ja epäonnistuneimman sääntelyn: haja-asutusalueen jätevesiasetuksen, Turunen pohjusti.
Hän jatkoi, että ministeri Grahn-Laasonen on listannut 46 turhaa sääntelyä kansanedustajana.
– Kirjoititte näin: “Asetus, jota ei koskaan olisi pitänyt säätää, on maalaisjärjen vastainen.” Rouva ministeri – olette oikeassa! Asetus on antanut markkinat kalliille ja toimimattomille järjestelmille. Asetuksen mukaan ensi kesänä pitäisi haudata puolitoista miljardia kalliiseen ja toimimattomaan tekniikkaan. Arvoisa ministeri – pidättekö sananne ja perutteko tämän asetuksen, Turunen kysyi.
Grahn-Laasonen: Laki vastoin maalaisjärkeä
Grahn-Laasonen asetti sanansa myötäsukaisesti, mutta konkreettiset vastaukset jäivät vielä uupumaan.
– Vesistöjen ja pohjavesien suojelu on yhteinen asia, mutta siitä voimme olla yhtä mieltä, että edellisen hallituksen jätevesiasetus, varsinkin alkuperäinen versio siitä, oli maalaisjärjen vastainen, Grahn-Laasonen vastasi.
Nyt katsotaan, miten asia voidaan pelastaa ja mitä voidaan tehdä.
– Tässä on esitetty aitoja huoliakin. On myös oikeusturvanäkökulma: moni on tehnyt jo investointeja. Ympäristöministeriössä ja ympäristökeskuksissa käydään läpi nykytilaa ja katsomme, mitä voimme tehdä, Grahn-Laasonen sanoi.
Onko annettu vääriä lupia?
Turunen jatkoi hiillostusta. Hän muistutti niin keskustan puheenjohtajan kuin eduskuntaryhmän puheenjohtajankin myöntäneet virheen jätevesiasetuksessa. Nämä esittävät lisäaikaa toteutukselle. Myös ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka (kesk.) on esittänyt jätevesiasetuksen vaatimuksiin lisäaikaa.
– Lisäaika ei kuitenkaan saa toimimattomia järjestelmiä toimiviksi. Tästä tulee mielikuva, että on luotu sääntelyllä markkinat ja petolliset kauppiaat hakevat lisäaikaa, Turunen syytti.
– Oletteko tietoinen, että Suomessa ympäristökeskukset tekevät EU:n ympäristöasetuksen vastaisesti CE-merkintöjä ja myöntävät väärin perustein laatumerkkejä? Oletteko tietoinen, että kuulemistilaisuudessa Suomen ympäristöministeriön virkamiehet eivät pystyneet osoittamaan CE-merkistä, miten pienpuhdistamolle olennainen tieto orgaanisesta mitoituksesta muotoutuu? Orgaaninen mitoitus on nimenomaan se tieto, jonka nojalla rakennuslupia myönnetään. Oletteko tietoinen tästä, Turunen korvensi.
Grahn-Laasonen sanoi asiasta tulleen kansalaisilta paljon viestejä. Hän kiitti toista oppositiopuoluetta keskustaa heräämisestä korjaamaan aiemmin tekemiään virheitä.
– Ympäristökeskus tekee ministeriön toimeksiannosta selvitystä nykytilasta. Uskon, että pääsemme asiassa vastauksia, kun pääsemme eteenpäin, ministeri pyöritteli.
Onko ympäristökeskus enää tasapuolinen?
Turunen jatkoi hiillostusta. Hän kysyi, voiko ympäristökeskus olla enää objektiivinen, kun se sai 24.5.2012 oikeuskanslerilta moitteet epäobjektiivisuudesta.
– Onko ympäristökeskus enää oikea taho muotoilemaan säädöksiä, Turunen kysyi.
Ministeriö sanoi käyvänsä tätäkin asiaa huolellisesti ympäristökeskuksen ja ministeriön virkamiesten kanssa läpi.
Soini: Onko teillä voimia perua tätä asetusta?
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kysyi ministeriltä, onko hallituksella voimia perua tätä huonoa lakia.
– Poliittisessa vastuussa tästä ovat RKP ja Suomen keskusta. Nämä ovat ne tahot, joiden kautta tämä on ministeritasolla viety eteenpäin. Vanha tuomarinohje sanoo: mikä ei voi olla oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan. Eikä se voi olla asetuskaan! Vanha vääpelikään ei korjannut asentoaan: hän teki kokonaan uuden! Näin pitää tehdä tässäkin, Soini vertasi.
– Pelkkä rakennusluvan kautta toimiminen ei riitä, sillä se luo rajanveto-ongelman. Ja jos rajanveto-ongelma tulee, ihmiset eivät uskalla tehdä remontteja pelätessään, että jätevesilaki laukeaa päälle. Olenko ymmärtänyt oikein, ettei mitään korvausvelvollisuutta ole, kun ohjelmaa vain lykätään? Mahdolliset korvausvelvollisuudet ovat mahdollisia vain kumoamisen kautta, Soini tähdensi.
Ministeri korosti taas asiaa selvitettävän, kun se on tullut perintönä edelliseltä hallitukselta.
– Myös oikeusturvaongelma pitää selvittää heiltä, jotka investoinnin ovat jo tehneet. Lähtökohtahan on vesien ja pohjavesien suojeleminen eli se on hyvä, mutta keinot ovat huonot, hän myönsi.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström (ps.) sanoi, että kun moni on jo tehnyt tuhansien investoinnin, moni muu miettii, mitä tekisi.
– Ei ole kummakaan, että ihmiset ovat sekaisin ja monet lykkäävät päätöstään eli ovat kansalaistottelemattomia. Miten hallitus suhtautuu tähän kansalaistottelemattomuuteen?
Ministeri vastasi jälleen, että asiaa selvitetään. Oikeusturvanäkökulmat selvitetään, mutta Suomessa oletetaan, että lakia noudatetaan. Siksi pyritään toimimaan nopeasti ja niin, että myös vesistöt ja pohjavedet otetaan huomioon. Asia selviää lähiaikoina.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Turunen: Jätevesiasetus kumottava oikeudenmukaisesti
Jätevesiasetukselle vedettävä henkselit
Kymppitonni viemäriin
PS: Jätevesiasetuksen lieventäminen ei riitä, vaan se on kumottava
Sipilä keräsi paskalain turvin kymmeniä miljoonia – Oinonen: “Korvaa aiheuttamasi vahingot”
Reijo Hongisto: jätevesiasetuksen korjaus on perussuomalaisten voimannäyttö
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.